Kun äitiä vähän väsyttää...
Olen kahden tytön ( 1v2kk ja 3v ) äiti ja mukavasti lastenhoitoon ja kodin hoitoon osallistuvan miehen vaimo. Meillä on viihtyisä, remontoitu ja tilava rivari asunto, mies tienaa ihan kivasti, eli ei mitään mainittavia taloudellisia ongelmia. Hoidan terveitä tyttöjämme kotona. Eli elämme ns. normaalia ja turvallista elämää. Rakastan miestäni ja hän minua, ei ole alkon kanssa ongelmia etc...
Mutta minä sitten...olen tällähetkellä aivan poikki! Päivät menee siihen, että yritän jaksaa pyörittää tätä samaa rumbaa; aamulla ylös, syötä, pue, kuivita, pese lapset. Sitten vähän kotitöitä, kymmeneks ulos ( oi, siihen niin ihanaan ja talvisen viihtyisään puistoon ), sitten vauhdilla kotiin. Ja taas kuivita, syötä, nukuta. Hetki omaa aikaa. Mutta kun on ne kotityöt, ruuanlaitto jne. Lapset herää, ja taas syötä, pue, kuivita, ehkä ulos jne. Mies tulee kotiin. Syödään. Sitten on miehen harrastukset ja jos ei niin kauppaan. Ei siis ikinä muutosta samaan kuvioon!!!! Perheenä olemme todella yksin. Isovanhemmat asuvat muualla. Muutaman kerran kuussa äitini tulee tyttöjen luo ja minä menen töihin ( luojalle kiitos siitä! ), samoin joinakin viikonloppuina käyn töissä miehen hoitaessa lapsia. Yhteistä aikaa, siis mieheni kanssa, meillä ei ole. Kukaan ei tule lapsien luo edes muutamaksi tunniksi. Ulkopuolista apua on vaikea hankkia, koska vanhempi lapsista on todella arka ja ei varmaankaan jäisi vieraan hoiviin. Ja minä, kun olen täysin tukahduttanut oman minäni ja olen nyt vain äiti, en voi kuvitella niin tärkeää menoa, että jättäisin lapsen kotiin itkemään vieraan luo. Pikkujoulut on joulukuussa, jolloin äitini tulee lasten luo. Äitini hoitaa lapsiamme mielellään, mutta asuu 150km:n päässä ja on työelämässä. Huoh, sekavaa sepostusta. Mutta tiivistettynä, minua ei enää ole, on vain muut perheemme jäsenet tarpeineen, minun tarpeista viis! Lapset tuntuu vaativilta, mies ei ymmärrä mistä kenkä puristaa, syyttää väsymyksestä satunnaista työssäkäyntiäni ( siis ainutta asiaa joka pitää minut järjissäni ). Tunnen syyllisyyttä väsymyksestäni, koska mitään TODELLISTA syytä ei ole!!! Pelottaa, että jos minä sekoan miten meidän käy...onko kaikki todella minun varassa...
Kommentit (25)
Kiitos vastauksesta. Nuorimmaiseni on vielä ehdottomasti liian nuori menemään hoitoon. Toiseksi meidän alueella on nyt mahdoton pula hoitopaikoista. Toki yksityisiäkin on. Haluaisin olla / jaksaa olla kotona ensi syksyyn.
entäs jos hommaatte jonkun yhteisen liikunnallisen perheharrastuksen, vaikka uinti tai ulkoilu - lapset rinkkaan/pulkkaan/rattaisiin tms
Älä tunne syyllisyyttä väsymyksestäsi! Se on ihan luonnollista, että väsyy, jos elämä ei ole tarpeeksi tyydyttävää. Kyllä minäkin tunsin hoitovapaan aikana välillä, että pää menee sekaisin. Asialle pitää vain tehdä jotain.
Mitä jos sittenkin koettaisit etsiä ulkopuolista apua? Eihän lasta tarvitse heti jättää vieraan hoitoon. Sen voi aloittaa vaikka niin, että olette molemmat läsnä aluksi ja sitten pikkuhiljaa lapset ovat vähän aikaa hoitajan kanssa keskenään.
Meillä auttoi tässä se, että lapsi lähti hoitajan (tilapäinen hoitaja aina silloin tällöin) kanssa ulos ja äiti jäi kotiin. Poika hädin tuskin malttoi vilkuttaa äidille rattaista. Mutta toisin päin ei onnistunut heti, vaan vaati melko pitkän tutustumisen hoitajaan, ennen kuin äiti voi lähteä ilman itkua. Siinä taisi mennä noin kuukausi, enne kuin lapsi luotti hoitajaan tarpeeksi ja siihen, että äiti tulee takaisin.
Tuota siivousapua suosittelen myös :) Siivoojalta voisi myös kysyä, josko hän voisi laittaa ruuan, vaikka sitten vain kerran kahdessa viikossa kävisikin.
Onko paikkakunnallanne jotain kerhoa tms. jonne voisit välillä lasten kanssa mennä? Kerho, muskari, avoin päiväkoti (on ainkin Espoossa), MLL:n perhekahvila tms.? Kannatta ehkä varautua siihen, että lapset alussa vähän arastelevat, mutta aika hoitaa tämän.
Onko sinulla ystäviä, tuttuja tai naapureita samassa tilanteessa? Toisen samassa tilanteessa olevan tapaaminen auttoi ainakin minua. Välillä tavattiin päivällä jonkun luona, välillä illallakin.
Mupsi
Minusta kuulostaa ihan siltä että olet jäänyt suorittamisen oravanpyörään. Arkirutiineihin on saatava välillä katkos, muuten ei jaksa. Jos et halua mennä töihin (mikä on minusta aivan ymmarrettävää) niin järjestä itsellesi sellainen harrastus, josta tykkäät ja jonne pääaset joka viikko, kerran-pari viikossa. Miksi miehellä on yksinoikeus harrastaa? Miksei hän voi olla parina tai edes yhtenä iltana viikossa yksin lasten kanssa kotona kun sinä harrastat tai tapaat ystäviä? Ja sitä lastenhoitoapua on muuten ihan oikeasti saatavilla jos vaan itse aktivoituu hakemaan. Oletat, ettei 3v:nne varmastikaan jäisi kenenkään vieraan hoitoon. Oletko kokeillut? MLL:n kautta saat yhteyden hyviin ja luotettaviin lastenhoitajiin. Ei se lapsi siitä rikki mene jos hetken itkeekin kun jää hoitajan ja pienemmän sisaruksen kanssa kotiin muutamaksi tunniksi. Ja jos hommaat kotiin siivoojan vaikka joka toinen viikko niin sekin helpottaa aivan älyttömästi. Kyllä sitä apua saa jos vain viitsii etsiä ja kykenee luottamaan siihen että omia lapsia osaa hoitajakin välillä hoitaa, eikä kenenkään normaalituloisen budjetti kyllä mll:n hoitajien taksoista sorru, jos vaikkka kerran viikossa siihen sijoittaa.
Kotiäitiys on työtä siinä missä muutkin työt eikä keneltäkään palkkatyössä käyvältä odoteta että työvuorossa oltaisiin tauotta 24h/vrk monta vuotta putkeen. Kotiäiti tarvitsee taukonsa siinä missä kuka tahansa muukin ihminen, erona on vaan se että ne tauot pitää itse itselleen ensin suoda ja sitten järjästää.
Kuulostaa ehkä oudolta ehdotukselta, mutta asumme Saksassa ja itse aion etsiä vastaavaan tilanteeseen apua au pairilta. Muut hoitovaihtoehdot eivät ole lähteneet toimimaan (meillä arka tyttö 1v 8kk), joten toivon, että löydämme sopivan au pairin. Uskon, että Suomeenkin on halukkaita tulijoita (Saksa-Suomi -seuran nettisivuilla ainakin). Sitä en tiedä, paljonko se sinnepäin maksaa, mutta miltä ajatus tuntuu?
Toivottavasti löydätte perheellenne sopivan ratkaisun!
ja olen samaa mieltä muiden kanssa, että jotain apua tarvitset ehdottomasti. Sanoit että nuorempi on liian pieni hoitoon ja vanhempi niin arka. Jouduin viemään pojan hoitoon hänen ollessaan 9,5kk... Jäin siis yksin lapsen kanssa eikä muita mahdollisuuksia ollut. Olen edelleen pojan kanssa kaksin, tosin minä olen onnellisessa asemassa että äitini ja siskoni asuvat ihan lähellä, joten voivat hoitaa häntä tarvittaessa.
Älä lannistu, vaikka lapsesi ei heti hyväksyisikään vierasta hoitajaa, vaan anna hänelle aikaa. Saattaa huutaa perääsi viikonkin. Kuulostaa kornilta, mutta ei hän siihen kuole... Sinä taas saatat saada pahan masennuksen, jos et pääse irtautumaan arjesta..!
Itse teen kolmivuorotyötä, ja kärsin siitä etten saa olla lapseni kanssa tarpeeksi. Silti olen välillä niin itsekäs, ja vien hänet hoitoon äidilleni, että pääsen tuulettumaan. Mitään harrastuksia minulla ei " tietenkään" ole.
Toivon todella sinulle jaksamista..!
Leijona76 & poika 2v5kk
kuulostaa siltä että olet kyllästynyt siihen aina samaan arjen pyörittämiseen.Tämä on ymmärrettävää ja varmasti useimmat meistä koti äideistä on tuntenut tätä samaa.
Itselläni on ystävä jonka nuorin on samaa ikää meidän nuorimman kanssa,ja me hoidamme toistemme lapsia aina tarvittaessa.Tällä hetkellä ystäväni käy kerran viikossa taide tunneilla,ja minä sitten käyn toisena päivänä shoppailemassa tai uimassa.Minun poikani (alle 2v.)itki aluksi ja olenkin pyytänyt ystävääni usein meille hoitamaan,ja hän mielellään tänne tuleekin.Se auttoi poikaa tottumaan hoitajaan,ja nyt jo jääkin ihan kiltisti hänen kanssaan.
Meillä on myös teini ikäinen,joka mielellään hoitaa pikku veljeään,ja näin tienaa taskurahaa.Tunnetko ketään teiniä,jolle voisit maksaa muutaman euron illassa,jotta sinä ja miehesi pääsisitte elokuviin tai ulos syömään.Niinhän se on että kun äiti voi hyvin,niin koko perhe voi paremmin.Koita jaksaa!
ni mä en ihmettele yhtään että väsyttää ja puuduttaa. Itsekin olen kotona 3 lapsen kanssa ja minun on PAKKO päästä välillä tuulettumaan että jaksan. Joskus kun mies tulee töistä lähden samalla ovenavauksella vaikka edes kauppaan. Ja joskus lähden näitten 3 alle 3 vuotiaan kanssa päivällä kauppaan, jos siltä tuntuu. Tai kyläilen jonkun muun kotiäidin luona. Käymme sitten vaikka syömässä jossain.
Pointtina tässä on siis se, että arkirutiineihin pitää saada välillä muutosta, että sitä arkea jaksaa. Pientä hulluttelua välillä ja vaikka lettuja päiväruuaksi. Ja yritä saada miehesi ymmärtämään että tarvitset välillä omaa aikaa.
Ehkä helpommin sanottu kuin tehty, mutta tsemppiä teidän elämään.
Meillä kolme lasta, 7v, 3v ja 1,5v. Asumme niin ikään Saksassa eli isovanhempia tai muuta hoitoapua/sukulaisia ei ole. Minä olisin jo tullut ns. hulluksi ellen nyt olisi osapäiväsesti töissä. Meillä myös au pair, halpa ja helppo juttu. Kuopus saa olla kotona turvallisen hoitajan kanssa. Meillä on ennenkin ollut au paireja 3 kpl (kun opiskelin) enkä ole koskaan katunut!
Olisiko paikkakunnallanne mahdollisuutta saada hoito apua MLL:n lastenhoitajapiiristä? Netti osoite on mll.fi
Ja maksu tunnilta 4,20 ¿, eli ei kamalan kallista!
Muistan kerran, kun olin itse hoitajaringissä mukana, erään perheen, jossa äidin oli vaikea jättää pieni lapsensa minulle hoidettavaksi. Lapsi oli n. 1v.
(Tästä on monta vuotta aikaa!!) Mutta oli silloinkin pikkujoulun aika...
Vanhemmat olivat lähdössä ja äidin oli vaikea jättää lapsi minulle hoitoon.
Sanoin äidille, että voit soittaa vaikka tunnin välein jos haluat, en siitä pahastu! Ja että rentoudu hetki ja ole poissa vaikka vaan 2 tuntia.
Äiti soitti 2 tunnin päästä ja sanoi olevansa vielä 1,5h poissa ja kyseli miten meillä meni. Kun kerroin että hyvin, oltiin leikitty ja syöty sekä käyty jo iltapesulla, sekä lapsi menossa jo nukkumaan, äiti kuulosti helpottuneelta, että hänen lapsensa (arka myöskin) oli kunnossa ja luotti uuteen hoitajaansa ns. " vara-äitiin" .
Vaikka lapsi olisikin arka (on ymmärrettävää vanhemmilta olla jättämättä häntä vieraan hoitoon!), ei se tee pahaa lapselle, jos (alkuun) vieras ihminen tulisi häntä hoitamaan. Kestää aikansa, kun lapsi tottuu hoitajaansa. Mutta kun lapsi on kahden hoitajan kanssa eikä äitiä näy (tai isää) on hänen " pakko" turvautua aikanaan hoitajaan! Ja näin syntyy luottamus heidän välilleen!!
Minulla oli monta vakio-perhettä joissa kävin hoitamassa lapsia.
Toisessa perheessä oli todella ujo vanhin tytär, ikää n.10v. Hän ei millään uskaltanut tulla ulos omasta huoneestaan. Sanoinkin vanhemmille, että kyllä hän tulee sieltä, kun on " valmis" tulemaan.
Kesti n. tunnin, kun leikin nuorimman kanssa olohuoneessa ja nauroimme ääneen peleille joita pelasimme, kun vanhempi tuli ulos huoneestaan ja kysyi saako hänkin tulla!
Lapselle pitää toki antaa aikaa, mutta ei sillä hinnalla, että kuluttaa itsensä loppuun!
[b]Mins-ku
On ymmärrettävää, että tunnet väsymystä. Siksi sinun on jossain vaiheessa oltava itsekäs ja otettava sitä aikaa itsellesi !!! [/b]
Minä mm. jätän lapsen isälleen lauantaisin (en kyllä joka lauantai ole menossa) ja lähden yksin esim. kaupungille kiertelemään kauppoja ja käyn yksin kahvilla. Vietän omaa aikaa noin 2-5 tuntia ja jaksan sitten taas paremmin olla kotona lapseni kanssa!
Minun ainakin pitää saada olla yksinkin poissa lapseni luota, jotta jaksan.
Alkuun tuntui ns. rankalta jättää se isänsä kanssa kotiin ja lähteä hänen luota pois. Tunsin syyllisyyttä, mutta sehän on vaan normaalia äidille, joka on koko ajan lapsen kanssa.
Lapsellekin tekee hyvää olla erossa äidistä!!! Niin kamalalta kuin se ehkä saattaakin kuulostaa!!
-Kaisa-
Kyllähän me käydään lasten kanssa kerran viikossa perhekahvilassa ( on todella tärkeä sosiaalinen tilanne tälle 3 vuotiaalle ) ja samassa talossa asuu muita kotiäitejä, joiden kanssa kyläillään toistemme luona.
Miehen harrastus on vain kerran viikossa, tosin nyt viimeviikkoina on ollut jopa 3x. Se on hänen ihan oma juttunsa, jonne ei voida koko poppoolla mennä. Tosin juuri ostettiin uimapuku nuorimmaiselle ja aloitellaan yhteinen uintiharrastus. Minä olen omat harrastukseni valitettavasti jättänyt :) Pitää vain herätellä eloon. Mies ei ole kyllä syyllinen siihen, en vain ole olevinaan jaksanut.
Katselin äsken noita mll:n sivuja ja taidanpa laittaa hakemuksen sisään.
Tämä 3v tyttö jäi hoitajan kanssa kotiin ollessaan 10kk ( minä menin töihin ), siitä ei tullut mitään ja tyttö meni päiväkotiin 1v2kk ikäisenä. Itki joka kerran hoitoon viedessä 6 kk:n ajan. Minulle jäi asiasta kamalat traumat ja onneksi kakkonen ilmoitti tulostaan ja tiesin, että kohta saadaan jäädä kaikki kotiin. Nyt sitten hissukseen harjoitellaan erossa olemista. Olisi nyt tiistaina saanut aloittaa kerhon, muttei vielä halunnut.
Kyllä tässä on muutoksia tapahduttava tai muuten masennun ennen syksyä, se on totinen tosi!
Minsku
kun annoin itselleni luvan tehdä, mitä lystään tai olla tekemättä. Eli pari päivää meni vähän rennommin kuin yleensä. Kun ei ollut enää takaraivossa SUORITTAA päiväohjelmaa, päivä meni rennommin, luontevaan tahtiin. En pakottanut uhmista ulos, jos hän ei halunnut, maalailtiin ja muovailtiin sisällä jne. Jätin joitakin pikkuasioita tekemättä, jotka olin itse ohjelmoinut itselleni pakollisiksi jokapäiväisiksi tehtäviksi.
Ja viikonloppuisin otan iisisti, vietän viikonloppua niin, että se eroaa arjesta jotenkin! Nautin pitkistä kylvyistä kirjan kanssa, käyn päiväsaunassa, olen vaikka koko päivän yöpuvussa, jos huvittaa, jätän osan askareista tekemättä ja toivon, että mieskin huomaa tehdä niitä.
Olen kotona myös kahden lapsen kanssa. Syksyllä olin aivan uupunut ja koko ajan oli kiire. Erityisesti aamu oli kauhea, kun uhmikselle ei meinannut kelvata aamupala ja vaatteet eivät meinanneet mennä päälle sitten millään. Esikoinen on iltaihminen, joten hän ei ole parhaimmillaan aamuisin. Ulos olisi pitänyt ehtiä kuopuksen päikkäriaikaan jne. Aamun kireys vaikutti koko päivään. Sitten yksikertaisesti muutin päivärytmiä. Aamupäivän puuhastelemme kotona, saan pestyä pyykit ja hoidettua tiskit. Ulos menemme vasta lounaan jälkeen. Ilmapiiri on muuttunut kotona huomattavasti leppoisammaksi.
sisaruksetkin voivat olal todella erilaisia, yhdelle hoito on kauhun paikka, toinen menee mielellään. Luulen sitä paitsi, että lapselle on tosi paljon helpompi hyväksyä hoitaja, jos tämä tulee kotiin eikä lapsen tarvitse mennä vieraaseen paikkaan.
Tuntuu, että heti aamusta alkaa se kamala aikajuoksu kellon kanssa. Pakko saada tietyt asiat tehtyä, että ehditään ulos! Ulkoilu aamuisin on meillä kyllä ihan perusteltua, muuten ruoka ei maistu, päikkärit lyhyet ja uhmis alkaa tekemisen puutteessa kiusata pienempää...Mutta ei mekään toki ulkoilla säällä kun säällä.
Ihmiset puhuu siitä kuinka ihanaa hoitovapaalla oli nukkua aamuisin pitkään ja kun ei ole kiire mihinkään ja pah, sanon minä! Mutta ehkäpä se olen minä joka meillä sen kiireen saa aikaan. Pitää kai osata höllätä. Minä kyllä kuulun siihen ryhmään joka ajattelee ( tai siis ehkä luulee toisten ajattelevan ) että hyvä äiti ulkoilee päivittäin lasten kanssa, rutiineista pidetään aina kiinni, koti täytyy hoitaa ja jos selviytyy kaikesta itse ja valittamatta niin aina parempi!!!
Nyt vain sitten enempi vierailua ohjelmaan, välillä kauppoja koluamaan lastenkin kanssa jne.
Mielenkiintoisia näkökulmia, kiitos niistä!
Minsku
Tämä aihe varmaan koskettaa - ainakin silloin tällöin - melkein kaikkia meistä kotiäideistä! Kiitos siis aloituksesta.
Iselläni on vasta yksi 1v7kk lapsi, ja toinen on tulossa ensi keväänä. Joskus viime kesän mittaan rupesin minäkin vahingossa nimenomaan suorittamaan tätä äitinä olemista, ja se meinasi mennä liian pitkälle. Kerran keksin sitten sellaisen " leikin" , että kuvittelen jokaisen päivän olevan kuten s u n n u n t a i - sillä erotuksella tietysti, että perheen isä ei ollutkaan kotona kuten muuten sunnuntaisin. Voi tuntua vähän hassulta, mutta minulla se toimii : ). Tällä tavalla olen opetellut ottamaan vähän rennommin ja käyttämään aikaa jotenkin " väljemmin" .
Meillä on aika tarkka ateria- ja nukkumaanmenorytmi, mutta muuten toimitaan aika päiväkohtaisesti. Olen ilmeisesti aika perusepäjärjestelmällinen ihminen, enkä yrityksistäni huolimatta ole onnistunut tsemppaamaan itseäni kovin tehokkaaseen siivous-, ruoanlaitto-, ulkoilu jne rutiiniin, vaan me tehdään asioita vähän sen mukaan, mikä milloinkin tuntuu tähdellisimmältä. Jos jonain aamupäivänä ei ehditä ajoissa ulos (pitää vaikka valmistaa lounas + muuten siivoilla), niin silloin tehdään vain rataslenkki koiran kanssa ja sitten iltapäivällä ulkoillaan ehkä enemmän.
Tsemppiä meille kaikille!
t. Ompunäiti
Pidä lasten kanssa vapaapäivä!!! unohda se rutiini ja tee jotain mistä itse nautit lasten kanssa! aamupala, klo 10 ulkoilu ja 11.30 lounas ja taas ulkoilu ja sitten tiskit ..... argh, hulluksihan tosta tulee, ja itse totaalisesti tulinkin. Olen vahva rutiinin kannattaja, se auttaa pitämään päivän kasassa ja sujuvana, mutta joskus on pakko pitää tauko ja break free! Ota kersat mukaan ja lähtekää lähimpään mäkkäriin keskellä viikkoa keskellä päivää! Jos sataa/tihuuttaa niin linnoittautukaa sohvalle popcornien ja terveiden (tai päivän pointti on olla vapautunut, niin epäterveiden snacksien) kanssa ja kattokaa nalle puhin tuulista päivää tai muuta lasten leffaa yhdessä sen sijaan että hikipäässä puet 2 kuravaatteisiin ja seisot hyhmäisessä puistossa varpaat kohmeessa.... Tilaa pitsaa niin ei tartte tiskaa! olkaa yöpuvuissa lounaaseen saakka, ynnä muuta ynnä muuta vapauttavaa. Mieti mistä nautit sinkkuna/aikana ennen lapsia kun oli vapaapäivä, ja sitten vähän rukkaat sitä että voit tehdä sitä lasten kanssa.
Tiedän kokemuksesta että suomessa on vahva ja joustamaton lasten hyvinvointia edistävä kotiäidin elämäntapa säännöstö ( kerran puistossa eräs äiti komensi lapset ulos sateen jälkeen, kesken kivojen leikkien, sanoen että ulkoilu aikaa on vielä 25 min jäljellä... siis oikeesti!) Mutta tiedän myöskin että lapsista tulee ihan kunnon kansalaisia vaikka eivät saisikaan aivan joka päivä täsmälleen sitä 3 tuntia ja 45 minuuttia raitista ilmaa tai sitä ravitsevaa kesäkeittoa ja ruisleipää. Ei millään pahalla kenenkään rutiineja kohtaan, mutta älkää myöskään pelätkö ottaa lapsia mukaan joskus aikuisystävällisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin ja olla joustavia ja kokeilla uusia juttuja. Perheen tarttee olla balanssissa, ei kukaan voi pysyä täysijärksenä aikuisena jos elämä on vain leikki-ikäisen näkökulmasta. Ja koska et saa sitä omaa aikuisaikaa, niin sitten hankit aikuisystävällisempää lapsiaikaa, jos ymmärrät pointin. elämästä täytyy voida nauttia, ja lapsista täytyy voida nauttia, se aika on niin äkkiä ohi, ota yksi vaihde taaksepäin ja mieti miten arjestaa saa vähän äitiystävällisempää. Ei ne lapset mene rikki jos oppivat vähän joustamaan ja katselemaan maailman toisenkin ihmisen näkökulmasta. Lapset rakastaa tehdä kivoja juttuja yhdessä äidin kanssa, ne tajuaa että tää on nyt jotain erikoista ja kivaa ja ne huomaa koska äiti tosissaan nauttii ja koska äiti on vain äiti päivästä toiseen.
Itselleni kotiäitinä tärkein henkireikäni olivat muut mammakaverit, joiden kanssa tapasimme paitsi puistossa ja päiväkavhilla lasten kera niin joskus myös illalla tai viikonloppuna -kahvilla /syömässä käyden tai shoppaillen. Voihan noita tosiaan yksinkin tehdä, mutta yhdessä se on paljon kivempaa. Eli ehdota vaan rohkeasti perhekerhon tai lähipuiston äideille, että lähdette yhdessä vaikka pikkujouluglögille. Uskoisin,että innokkaita löytyy. On ihana joskus jutella ihan rauhassa...
Miehesi harrastus ilmeisesti vie vaihtelevasti aikaa - en tiedä onko se teillä ongelma, mutta usein tuntuu olevan niin, että se on äiti, joka karsii harrastuksia - mielestäni varsinkin silloin kun äiti on kotona, pitää hänellä olla suurempi oikeus pitää illalla vapaata.
Tuosta vähän rennommin ottamisesta arkena; meilläkin on kyllä tärkeä viedä lapset ulos ja pitää jonkilainen rytmi, mutta missä luistan, on esim ruuan laitto. En todellakaan laita joka aterialle uutta ruokaa, en edes joka päivä, yleensä teen ruokaa iltapäivällä, mutta lapset toki syövät kaksi terveellistä lämmintä ateriaa päivässä. Mutta kun kerran teen ruokaa, teen isomman annoksen ja pakastan osan tai säästän jääkaapissa. Lapset eivät tosiaan kärsi vaikka söisivät 3 päivää peräkkäin samaa ruokaa tai välillä kaupan lihapullia.... jos se auttaa äitiä jaksamaan.
Minuakin tympii usein sama arki. Ja varsinkin nyt pimeän jälkeen sekin, että vaikka on ollut kotona päivän niin ei silti miehen tultua itse jaksa lähteä mihinkään! Illat sit vaan nyhjätään.
Mutta minulle on kyllä tärkeä, että arkisin mennään myös minun ehdoillani. Siis tarkoitan sitä, että koska minun on saatava " viihdykettä" lähdemme vähintään kerran viikossa kaupungille lapsen kanssa kahville ja kauppoihin ihmettelemään. käymme kaupan leikkipaikassa leikkimässä ja annan lapsenkin nauttia kaupassa olosta, saa mm. juosta tiettyjen rajojen puitteissa.
En millään jaksaisi puistossa seisoskelua ja kotitöitä vain ja ainoastaan.
Ja tiedän että tämän lisäksi tarvitsen vielä muutakin aktiviteettia, ja olenkin ajatellut että aamuisin käytäisiin joskus uimassa. Yritän myös aina käyttää hyväkseni sen, jos joku työssäkäyvä äiti pystyisi tapaamaan meitä lounastunnille.
Entä onko teillä lähellä puistotätiä, jonne ainakin vanhempi voisi mennä?
Tsemppiä meille kaikille!
Mitäpä jos menisit töihin? Ei välttämättä kokopäiväisesti, vaan esim. tekisit lyhennettyä päivää (osittainen hoitovapaa). Niin itse tein. Vaikka välillä olen iltaisin fyysisesti väsynyt, kokonaisuutena olen paljon virkeämpi ihminen, joka jaksaa illat lasten kanssa touhuta. Lapset tuntuvat viihtyvän hoidossa ihan hyvin, ja yritän pitää huolta, etteivät päivät ole liian pitkiä. Lisäksi palkkasin siivoojan, joka tulee tekemään isomman siivouksen joka toinen viikko. Siten vältyn ainakin osaksi siltä " toiselta työpäivältä" . Mieluummin leikin lasten kanssa kuin siivoan. Toisaalta sitten omia harrastuksia en raaski pitää, kun sekin aika olisi pois lapsilta, mutta eihän tämä ikuisesti kestä. Joskus sitä ehtii taas jumppaan jne.