S-markettien valvonta nykyään
Onko heillä hävikkiä kaupassa isompi. Tuntuu, että myyjät kyttää asiakkaita ja valvontakopista kutsutaan aspa heti kun jonoja alkaa tulla kassoille. Tämä toistuu nykyään aina asoidessa siellä. Isohko s-market kyseessä. Ennen noissa saattoi vartija seistä kassojen edessä, noita vartijoita ei ole enää näkynyt. Myyjät on laitettu hoitamaan niiden tehtäviä? Jotenkin epämiellyttävvä asioida siellä nykyään. Ymmärrän, että valvonta täytyy olla, mutta tuossa menty yli. Itsepalvelukassan "vahtimyyjä" kurkii välillä hyllyjen päässä, jos kauemmin valitsee tuotetta, jostain on käsky käynyt käydä tarkastamassa tilanne.
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tapana tutkia tuoteselosteita ja vertailla joten hyllyjen välissä kuluu aikaa. Olenkin kiinnittänyt huomiota samaan asiaan. Myyjä käy katsomassa vähän väliä. Turhaan juoksee, rahat riittävät maksaa enkä saa varastamisesta mitään seksuaalista tyydytystä.
Sama, vähänkään jos mietit ja vertailet, kohta myyjä pyörii lähettyvillä. Mutta jos tarvitset myyjän apua, silloin ei ketään tahdo löytyä varsinkaan ilta-aikaan. Sama juttu, rahat riittää hyvin ostoksiin ei tarvetta epärehellisyyteen. Olen vaan hiljaa siirtynyt naarurikaupan asiakkaaksi tämän takia. Usein tullut sähköpostiin jotain kyselyjä missä voisimme parantaa jne...en ole lähtenyt vastaamaan noihin. Olen ollut heidän pitkäaikainen asiakas, mutta en enää. :)
Ei kannata varastella eikä asua kaupoissa. Monesti ainakin omassa lähikaupassa (Smarket) vanhemmat eläkeläiset tyyliin asuvat siellä kaupassa aamut kun ei muuta tekemistä ole... Mä tiedän että se on ilkeesti sanottu mutta kauppa ei ole ajanviettopaikka.. Nopeesti omat ostokset ja muiden tieltä pois, niin ainakin itse toimin.
Ja syy miksi otin puheeksti ton vanhemmat ihmiset koska tunnen erään joka kerjää rahaa muilta ja myöskin käy laittelemassa taskuunsa tavaraa Smarketissa, myyjät tietävät tämän myös.
Tähän päälle sitte vielä ne nuoret ketkä ei kunnioita mitään.
Minua taas mietityttää se, miksi aamulla siivous ja illaksi ei oikein mitään. Koska asiakkaita käy tuhansia ja samat korit, kärryt, käsidesi oli loppu. Luulisi että joku firma voi tehdä 18 aikaan siivouskeikan, koska tilanne voi muuttua aika likaiseksi, myös pihan puolella. K marketissa siivous on taas liian myöhään klo 20 aikaan, siivoojat kyttäävät ja tulevat kohti. Vaikka siivousta arvostaakin.
Eli oikea syy ei ole hyllyttäminen kun on vähän asiakkaita vaan valvonta. Olen ihmetellyt milloin mahtuisi lähi s-marketissa liikkumaan sujuvasti kun on joko paljon asiakkaita tai metrin välein joku edessä hyllyttämässä.
S-market voisi uudistua siten että laittais vartijan kävelee ja hyllytykset siirtäis aamuun ennen kuin kauppa aukeaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata varastella eikä asua kaupoissa. Monesti ainakin omassa lähikaupassa (Smarket) vanhemmat eläkeläiset tyyliin asuvat siellä kaupassa aamut kun ei muuta tekemistä ole... Mä tiedän että se on ilkeesti sanottu mutta kauppa ei ole ajanviettopaikka.. Nopeesti omat ostokset ja muiden tieltä pois, niin ainakin itse toimin.
Ja syy miksi otin puheeksti ton vanhemmat ihmiset koska tunnen erään joka kerjää rahaa muilta ja myöskin käy laittelemassa taskuunsa tavaraa Smarketissa, myyjät tietävät tämän myös.
Tähän päälle sitte vielä ne nuoret ketkä ei kunnioita mitään.
Olen tavallinen työssäkäyvä, eikä minulla ole aikaan jäädä viettämään Smarkettiin aikaa, se mitä nyt ostokseni vaatii. On vaan alkanut jurppia tuo heidän valvontasysteemi. Rauhallinen market, en ole ikinä nähnyt siellä mitään häiriöitä. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tapana tutkia tuoteselosteita ja vertailla joten hyllyjen välissä kuluu aikaa. Olenkin kiinnittänyt huomiota samaan asiaan. Myyjä käy katsomassa vähän väliä. Turhaan juoksee, rahat riittävät maksaa enkä saa varastamisesta mitään seksuaalista tyydytystä.
Sama, vähänkään jos mietit ja vertailet, kohta myyjä pyörii lähettyvillä. Mutta jos tarvitset myyjän apua, silloin ei ketään tahdo löytyä varsinkaan ilta-aikaan. Sama juttu, rahat riittää hyvin ostoksiin ei tarvetta epärehellisyyteen. Olen vaan hiljaa siirtynyt naarurikaupan asiakkaaksi tämän takia. Usein tullut sähköpostiin jotain kyselyjä missä voisimme parantaa jne...en ole lähtenyt vastaamaan noihin. Olen ollut heidän pitkäaikainen asiakas, mutta en enää. :)
Kleptomania ei katso varallisuutta. Rikkaatkin varastelee kutkutuksen takia
Ilta-aikaan ei myyjiä näy myymälän puolella muuta kuin siellä valvontakopissa! Illalla olisi hiljaista hyllyttää, mutta kun ne iltalisät pitäisi myyjille maksaa.

Jos hoitaisivat valvonnan jotenkin muulla tavalla. Mielummin vartijoilla tai reilusti laukkutarkastus, jos noin heillä on tarvetta. Henkilökunta on kurssitettu tehostettuun valvontaan.
Kuka käy vielä 2023 ruoka kaupassa tilatkaa ruuat kotiin niin pääsette paljon helpommalla.
No enpä ole huomannut, mutta en myöskään harrasta varastelua.
Vierailija kirjoitti:
Kuka käy vielä 2023 ruoka kaupassa tilatkaa ruuat kotiin niin pääsette paljon helpommalla.
Ei tänne "maalle" toimiteta ja noutopalvelut ovat vielä ihan liian kankeita
Vierailija kirjoitti:
Ilta-aikaan ei myyjiä näy myymälän puolella muuta kuin siellä valvontakopissa! Illalla olisi hiljaista hyllyttää, mutta kun ne iltalisät pitäisi myyjille maksaa.
Tämähän se ongelma. Pitäisi rukata monellakin alalla nuo lisä jutut uusiksi. mm. katujen auraukset sunnuntai iltaan.
Viime vuonna ensimmäistä kertaa todistin varkautta, juuri s-marketissa. Huppupäinen mies pokkana lastasi reppunsa täyteen alkoholijuomia ja käveli kassojen ohi. Myyjä yritti estää poistumasta mutta mitäpä 150cm nainen isolle miehelle voi. Vartijat eivät ehtineet paikalle.
Kaduttaa etten heti mennyt myyjälle sanomaan kun tilanteen huomasin, ikinä en ole vastaavaa todistanut niin oletin että kai se ne kuitenkin meinaa maksaa.
Eipä ole mun lähikaupoissa tuollaista.
Ei varmaan jokaisessa smarketissa olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tapana tutkia tuoteselosteita ja vertailla joten hyllyjen välissä kuluu aikaa. Olenkin kiinnittänyt huomiota samaan asiaan. Myyjä käy katsomassa vähän väliä. Turhaan juoksee, rahat riittävät maksaa enkä saa varastamisesta mitään seksuaalista tyydytystä.
Sama, vähänkään jos mietit ja vertailet, kohta myyjä pyörii lähettyvillä. Mutta jos tarvitset myyjän apua, silloin ei ketään tahdo löytyä varsinkaan ilta-aikaan. Sama juttu, rahat riittää hyvin ostoksiin ei tarvetta epärehellisyyteen. Olen vaan hiljaa siirtynyt naarurikaupan asiakkaaksi tämän takia. Usein tullut sähköpostiin jotain kyselyjä missä voisimme parantaa jne...en ole lähtenyt vastaamaan noihin. Olen ollut heidän pitkäaikainen asiakas, mutta en enää. :)
No tuossahan sulla olisi ollut oiva keino antaa sama palaute, mutta ei. Ei varmasti mikään muutu, jos eivät tiedä mikä asiakkaita häiritsee.
Vierailija kirjoitti:
Kuka käy vielä 2023 ruoka kaupassa tilatkaa ruuat kotiin niin pääsette paljon helpommalla.
Itse käyn ruokakaupassa oli kyse Prisma, Sitymarket,KKK-kauppa tai S-market tai alepa.LIDI.Asun yksin ei miehen rahoja taloudessani,ei kelan etuksia.Joten seuraan tarkkaan kaikkien ruoka kaupojen tarjoukset täällä Itä Helsinki.Valinan varaa on eri kaupat tarjouksissa mitä tarvitsen yksin asuvana joka ei elä kelan tuki viidakossa. Syy en tilla mitään kotia,vaikka olisi kuinka helpoa ja kätetvää.Ostokseni kaikessa teen kaupoissa oli kyse ruoka, vaatet,kengät ymm.Mitä omat silmäni näkevät.Niin ei tarvitse edes palutuksia tehdä kun ei tilaa itään netin kautta.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata varastella eikä asua kaupoissa. Monesti ainakin omassa lähikaupassa (Smarket) vanhemmat eläkeläiset tyyliin asuvat siellä kaupassa aamut kun ei muuta tekemistä ole... Mä tiedän että se on ilkeesti sanottu mutta kauppa ei ole ajanviettopaikka.. Nopeesti omat ostokset ja muiden tieltä pois, niin ainakin itse toimin.
Ja syy miksi otin puheeksti ton vanhemmat ihmiset koska tunnen erään joka kerjää rahaa muilta ja myöskin käy laittelemassa taskuunsa tavaraa Smarketissa, myyjät tietävät tämän myös.
Tähän päälle sitte vielä ne nuoret ketkä ei kunnioita mitään.
Kyllä se järjestyshäiriöitä aiheuttaa, kun ostaria pidetään jonain ajanviettopaikkana. Ei S-marketissa ole ikinä ollut ongelmia, muualla. Voi hiukan istahtaa, kun on kävelystä väsynyt, mutta nuo eivät edes asioineet. Ei yhtään väärin jos sanotaan.