Pitääkö olla haaveita?
Pitääkö ihmisellä olla unelmia? Mitä, jos ei haaveile mistään, muttei oikein ole tyytyväinen tähänkään tilanteeseen? Onko se apatiaa, tylsyyttä tai orastavaa masennusta? Vai jotain elämänpelkoa, ettei edes uskalla unelmoida?
Ystäväni kysyi multa, mistä haaveilen, enkä osaa vastata. Millaista toivoisin elämäni olevan viiden vuoden päästä? En tiedä. Tällä hetkellä on ihan jees, mutta "jotain" toivoisin tapahtuvan, en vain tiedä mitä. Työ on, vähän harrastuksiakin, ystävät elävät ruuhkiaan, eli koen itseni usein yksinäiseksi, vaikka kyse onkin enemmän seuranpuutteesta.
Pystyttekö heti listaamaan omia unelmia, jos joku kysyy? Minkä suuruusluokan (uudet kengät, uusi työpaikka, lottovoitto, viulunsoittotaito, parempi mielenterveys, orkidea kukkimaan?) unelmia teillä on?
Tunnen itseni huonoksi, kun en keksi mitään, mitä haluaisin tavoitella.
Vai keski-ikäkö se tässä tekee tepposiaan, joku neljänkympin kriisi kolkuttelee ovella?
Kommentit (3)
Elämä on mielekkäämpää kun on haaveita ja tavoitteita.
Mä en haaveile mistään suuresta. Toivon, että saan pitää työpaikkani ja kotini. Ja varmaan se terveys kuuluu kaikille tuohon listaan. Mutta onko noi unelmia?
Pitkään haaveilin villasukkien neulomisesta, ja otin sen nyt joulujen jälkeen työn alle. Ei taho onnistua eikä edetä, mutta jatkan vielä. Ehkä joskus saan ne valmiiksi. Mutta onpahan projektia, voiko sitä sitten kutsua haaveeksi ja sen toteuttamiseksi. Unelmoin myös viljelylaatikosta, mutta semmoista ei ihan heti ole tarjolla. Haluaisin kasvattaa tomaatteja, yrttejä ja herneitä.
Onko liian pieniä haaveita? Vai etkö keksi mitään, mitä halusit oppia tai saavuttaa?
Joo. Unelmia on hyvä olla.
Unelmoimisiin!