ärsyttävä miehen kaveri

Mulla menee kohta hermot, miehen kaveriin ja sen myotä myos mieheen. Se tyyppi on meillä joka viikko, yleensä vkloppuisin, mutta monesti myos viikolla. Joskus nukkuu yon ylikin meillä. Aikuinen mies! Sinänsä se on ihan kiltti, ja rakastaa meidän tyttovauvaa ylitse kaiken (pussailee vaikka ollaan kielletty, ties mitä bakteereja sekin levittää), mutta muuten se on vähän semmonen ' hylkio' , ei ole paljon kavereita äkkipikaisen ja helposti suuttuvan luonteensa takia. Mun mies sitten on sen ' pelastaja' , joka jaksaa kuunnella sitä ja viettää aikaa sen kanssa. Joskus, ja aika monestikin perheen kustannuksella. Mies tuntee sen lapsuudesta lähtien, joten ehkä sekin vaikuttaa siihen etta sillä on semmoinen velvollisuudentunto kaveriaan kohtaan. Olen yrittänyt olla kärsivallinen ja kestää sen täälläoloa, ja koittanut olla kuuntelematta sen puheita (se puhuu puhumasta päästyäänkin ja esittaa typeria ja lapsellisia kysymyksia kun ei muuta asiaa ole), mutta jossain munkin raja menee. Viimeksi sen täällaollessa en jaksanut enaa vaan tiuskaisin sille jostain (mm se lompsii meilla kengät jalassa vaikka kielletty ja tietää et vauva ryomii lattioilla. kotonaan se kyl muistaa ottaa kengat jalasta!), ja mun mies suuttu siita sitten MULLE. Niinpä, on silla kaverilla mielenterveysongelmia eikä elämä ole kohdellut sita kovin hyvin, ja mun pitais vain kestää... vai pitäisiko? Kuulostaa varmaan tosi pikkumaiselta, mutta kun tätä on jatkunut koko avioliiton ajan (n vuoden verran), alkaa jo tehdä mieli muuttaa toiselle paikkakunnalle. Tuntuu että se elää meidän kautta, tai että me ollaan sen holhoojia tai jotain. Säälittäis kyllä kieltää sitä tulemasta meille (mies ei sita kylla hyväksyis) mutta onko teidän mielestä itsekästä vaatia miehelta sen vierailujen rajoittamista? Musta alkaa jo tuntua että se pitää kaveriaan tärkeampänä kuin vaimoaan ja lastaan...



Nytkin ollaan miehen kanssa osittaisessa ' puhelakossa' tän asian takia, enkä mä sita halua, sillä rakastan miestäni ja tämä asia tulehduttaa meidän välejä.