Oletko joskus säälinyt jotain ihmistä joka on sua kohtaan tehnyt väärin?
Sivusta katsoin kuinka yhtä juoruista, yksinkertaista ja hömelöä ihmistä käytettiin ns. viestinviejänä. Eli hänelle syötettiin yhdestä ihmisestä kaikenkaista tuubaa ja valheita ja koska tiesivät, että toinen on hieman yksinkertainen ja ennen kaikkea juoruinen, niin saivat hänen kauttaan mustamaalattua kohdettaam joutumatta itse tulilinjalle. Ja kun jäi kiinni valheista, niin syyn sai tietenkin tämä viestinviejä. Oliko vika kenessä?
Kommentit (34)
Yhtä tyttöä joka kiusasi mua yläasteella. Hän on joku lastenhoitaja nykyään. Minä olen lisensiaatti erittäin halutulta alalta. Minulla pitkät hiukset, hänellä lyhyet. Muutenkin minua lyhyempi. Säälittää.
Vierailija kirjoitti:
Oma ajattelu on sallittua.
Heikkolahjaisille ylivoimaista.
Viimeistään siinä vaiheessa, kun joku yrittää haukkua ulkonäköäni, tajuan hänen olevan kateellinen ja koen empatiaa. Ei tätä ulkonäön haukkumista usein tule, mutta aina joskus joku yrittää. 99,9-prosenttisesti saan kehuja kauneudesta, upeudesta ja milloin mistäkin. Pidän ulkonäöstäni itsekin.
Olen yksinkertainen joten en käsitä aloitusta. Voitko selittää vielä?
En koskaan enkä myöskään tule säälimään.
Sääli ja toisen posken kääntäminen loputtomiin on pelkkää heikkoutta, joka ei johda muuhun kuin pahan ja vääryyden voimistumiseen.
Luu kurkkuun vain paskiaisille.
Silloin kun minulle tultiin eutanasia tekemään sain jättimäisen megaorgasmin. Minä HUUSIN ja kiljuin kun oli niin kivaa. Joka päivä haluan eutanasiaa!
Niin eli jotenkin vaikea halveksia ihmistä joka on noin vietävissä. Jos kyseiselle ihmiselle olisi porukka sanonut että ostettiin kimpassa leijona ja laitettiin se häkkin, niin olisi uskonut.
Juorun kertoja haisee aina. Siksi en halua haista.
Tiedän tapauksia joissa ollaan eka ylpeilty omista mustamaalaustaidoista eli kun näytti uppoavan tarinat herkkäuskoisille, mutta kun kaikki kääntyikin päälaelleen niin ei ollutkaan kiva kun maine mustamaalaajana oli vähemmän mairitteleva.
Kyllä, monestikin.
Esim. vanha ystävä käyttäytyi epäreilusti ja epärehellisesti sen jälkeen kun välimme menivät, ja vaikka tavallaan harmittaakin, niin enemmän tunnen empatiaa häntä kohtaan, koska sellaiset teot kumpuavat jostain sellaisesta pahasta olosta minua kohtaan, että ei voi oikein kuin sääliä. Vaikea olla vihainenkaan, vaikka epäreilusti tulinkin kohdelluksi ja mustamaalatuksi. Hän yksin vihaa, ja minua lähinnä säälittää ja tuntuu pahalta hänen puolestaan.
Muutenkin käy herkästi lähinnä sääliksi sellainen huonovointisuus, mistä moni huono käytös kumpuaa.
Luulin ymmärtäneeni kysymyksen, mutta sitten luin itse tekstin. En tajua, miten kuvailtu tapaus liittyy otsikon kysymykseen.
Vastaan silti, että olen tuntenut sääliä kaikkia niitä kohtaan, jotka on tehneet mua kohtaan väärin. Joidenkin kanssa on ollut tärkeää päästä yli säälin tunteesta, koska he nimenomaan heittäytyvät säälittäviksi päästäkseen kuin koira veräjästä.
En ole. Sääli on sairautta, ja sympatian menettää omalla toiminnalla.
Vierailija kirjoitti:
Luulin ymmärtäneeni kysymyksen, mutta sitten luin itse tekstin. En tajua, miten kuvailtu tapaus liittyy otsikon kysymykseen.
Vastaan silti, että olen tuntenut sääliä kaikkia niitä kohtaan, jotka on tehneet mua kohtaan väärin. Joidenkin kanssa on ollut tärkeää päästä yli säälin tunteesta, koska he nimenomaan heittäytyvät säälittäviksi päästäkseen kuin koira veräjästä.
No kysymys kuuluu jos joku on hieman yksinertainen ja muut käyttävät tätä ominaisuutta hyväkseen luodakseen pahaa, onko se anteeksiannettava teko tälle yksineketaiselle joka ei luultavsti edes ymmärrä että häntä käytettiin hyväksi.
En ole tuntenut sääliä niitä kohtaan, jotka ovat olleet minulle ilkeitä. Koulussa luokallani oli suosittu, nätti tyttö, joka kiusasi minua. Jopa fyysisesti uhkaili. Ei päästänyt kulkemaan ovesta ja kävi käsiksi jos yritin mennä hänen ohitseen. Haukkui minua ja puhui minusta pahaa selän takana. Syytä en tiennyt. Hän oli kova juhlimaan viikonloppuisin ja koulu ei häntä vähääkään kiinnostanut. Samanhenkisiä kavereita hänellä riitti.
Näin hänet vuosia myöhemmin notkumassa juopporemmin kanssa pullo kourassa. Ulkonäköön oli raju elämä jättänyt jälkensä ja olemus oli surkea.
En osannut häntä sääliä. Ajattelin vain, että itse hän on tiensä valinnut ja sitä saa mitä tilaa.
Joo, tuskin on itse halunnut syntyä pienimunaiseksi kusipääksi.
Narsistia ei tarvitse sääliä, sillä hän tekee kaiken Tietoisesti vaikka uhriutuukin sopivassa vaiheessa.
En sääli, enemmän tunnen lievää etomisen tunnetta, kun touhu on mitä on.
Meistä itse kukin saa lopulta tuntea ne omat virheensä ja hölmöytensä, minäkin. Enkä sääli itseänikään.
Oma ajattelu on sallittua.