Soitanko äidilleni?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko äiti oikeasti sanonut että ei halua puhua sinun ahdistuksista sinun kanssa?

Noh, yleensä jos avaudun jostain äiti sanoo että "ei sellaisista kannata murehtia" sitten vaihtaa puheenaihetta ja haluaa lopettaa puhelun mahdollisimman pian.

Onko sulla hyvä ystäviä, joiden kanssa voisit puhua mieluummin? Ehkäpä on turha hakata äidin kanssa näissä asioissa päätään seinään, jos ei hän pysty. Tuleeko sulle yleensä parempi olo, kun juttelet hänen kanssaan yleensä ylipäätään? Jos ei, niin ei kannata soittaa, jos tulee, niin soita ja puhu vaikka muista asioista ja kysy hänen kuulumisiaan? Saat vähän ajatuksiakin muualle. Onko teillä muuten hyvät välit?

Vierailija kirjoitti:

Minä en ainakaan voi soittaa äidilleni ahdistuneena. Hän ahdistuisi ahdistuksestani niin, että lopulta minä lohduttaisin häntä, kun hän valittaisi valvoneensa yökaudet miettien ahdistustani ja sanoisi että sydämestäkin ottaa ja joutaisi tästä kuolla.

Ihana välittävä äiti sinulla. Elämän tärkeimpiä asioita.

Äitinä haluaisin että lapseni soittaisi jos olisi ahdistunut.

Soita ja juttele niitä näitä. Saat paremman mielen kun muistat äitiäsi. Tee vaikka niin että kysele äidiltä hänen lapsuudestaan ja vanhemmistaan, koska sieltähän tämä tunteiden kieltäminen ja keskustelukyvyttömyys tulee.

Itse aloin paremmin ymmärtää äitini sulkeutuneisuutta kun tajusin, että hänen vanhempansa olivat evakkoja ja isä sodassa haavoittunut. Ei hänen lapsuudenkodissaan varmaan ollut sopivaa avautua omista harmituksista, kun vanhemmat olivat kokeneet paljon pahempaa.

Sitten jos haluat itsellesi apua niin soita kriisipuhelimeen. Mutta yhtään sinun ahdistustasi väheksymättä, niin yksi avain ymmärtää omaa ahdistustaan on yrittää ymmärtää vanhempien ahdistusta.

Vierailija kirjoitti:

En uskalla soittaa kriisipuhelimeenkaan. Ehkä menen vain nukkumaan

Uskalla vaan. Siellä ymmärretään ja jo pelkkä kuulluksi tuleminen saattaa helpottaa oloa. Minäkin olen joskus soittanut vastaavanlaiseen.

Kuinka vanha oot?

Aloittaja taitaa olla kovin nuori henkilö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko äiti oikeasti sanonut että ei halua puhua sinun ahdistuksista sinun kanssa?

Noh, yleensä jos avaudun jostain äiti sanoo että "ei sellaisista kannata murehtia" sitten vaihtaa puheenaihetta ja haluaa lopettaa puhelun mahdollisimman pian.

Onko sulla hyvä ystäviä, joiden kanssa voisit puhua mieluummin? Ehkäpä on turha hakata äidin kanssa näissä asioissa päätään seinään, jos ei hän pysty. Tuleeko sulle yleensä parempi olo, kun juttelet hänen kanssaan yleensä ylipäätään? Jos ei, niin ei kannata soittaa, jos tulee, niin soita ja puhu vaikka muista asioista ja kysy hänen kuulumisiaan? Saat vähän ajatuksiakin muualle. Onko teillä muuten hyvät välit?

 

On ehkä joitakin ystäviä joille voisin soittaa, mutta aihe joka minua ahdistuttaa on ilmeisesti jotenkin vaikea aihe puhua. Koen että minut ymmärretään helposti väärin ja ihmiset eivät ymmärrä miten suuri ongelma se on elämässäni.

Ja vaikka asia olisikin pieni tai typerä se aiheuttaa ihan valtavaa ahdistusta, joka haittaa elämää.

Aihe sivuaa myös isääni ja siksi haluaisin puhua siitä äidin kanssa, mutta en ole koskaan pystynyt puhumaan siitä kun äiti luikertelee aina pois keskustelusta.

Äidin kanssa meillä on hyvät välit vaikka vaikeista aiheista puhuminen ei onnistukaan.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja taitaa olla kovin nuori henkilö?

Ehkä henkisesti... olen vain tosi yksin näiden asioiden kanssa.

Jos sä tiedät jo edeltäkäsin, että äiti ei halua  puhua ahdistuksista, niin miksi soitat?

Sun äidilläsi voi olla joku syy, ettei halua lisätä omaa taakkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En uskalla soittaa kriisipuhelimeenkaan. Ehkä menen vain nukkumaan

Uskalla vaan. Siellä ymmärretään ja jo pelkkä kuulluksi tuleminen saattaa helpottaa oloa. Minäkin olen joskus soittanut vastaavanlaiseen.

Mistä aiheesta sinä soitit ja oliko helppo kertoa siitä ?

Jos juttu häiritsee sinua, luota itseesi.

Entä jos alan vaan itkeä sinne kriisipuhelimeen enkä saa sanottua mitään ? Mitähän ne sitten sanoo

Vierailija kirjoitti:

Entä jos alan vaan itkeä sinne kriisipuhelimeen enkä saa sanottua mitään ? Mitähän ne sitten sanoo

Ei se haittaa. Niin usein terapiassakin käy. Itkee vaan. Kyllä ne osaa auttaa. Soita vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En uskalla soittaa kriisipuhelimeenkaan. Ehkä menen vain nukkumaan

Uskalla vaan. Siellä ymmärretään ja jo pelkkä kuulluksi tuleminen saattaa helpottaa oloa. Minäkin olen joskus soittanut vastaavanlaiseen.

Mistä aiheesta sinä soitit ja oliko helppo kertoa siitä ?

Kertominen oli aluksi sikäli hankalaa, että asiat olivat suurena sekaisena möykkynä päässäni ja se isoin ja akuutein juttu oli eettisesti aika vaikea. En voi sitä ikävä kyllä tässä kertoa ilman että asiaan liittyvät ihmiset paljastuisivat. Kyse oli kuitenkin perheeseemme kohdistuneesta pitkästä piinasta.

Puhelusta tuli pitkä ja itkuinen, mutta lopussa oli helpottunut olo ja omalla kohdalla se yksi puhelu ihmeekseni riitti.