Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kysymys lapsen menettäneille
01.01.2023 |
Mikä sinua on auttanut parhaiten arjen jaksamisessa? Lääkkeet, terapia vai mikä?
Oman lapsen kuolemasta sen aikaa, että "pelkkä suru" johtanut vakavan masennuksen diagnoosiin. Lääkitys ollut nyt kuukauden, vielä ei voimat ole lisääntyneet. Terapia alkaa pian. Olen sairauslomalla, toive olisi palata töihin ja jaksaa arki normaalisti.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Milloin lapsesi menehtyi eli kuinka pitkä aika siitä on? Oman lapseni menetyksen jälkeen olin työkyvytön pitkään ja kävin terapiassa 1,5 vuotta. Myös lääkitystä nostettiin. Onneni oli päästä eläkkeelle, sillä ikää jo oli niin paljon. Sururyhmää moni suosittelee. Voimia!
Keväällä. Olin töissä välillä, mutta jouduin jäämään uudestaan pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin lapsesi menehtyi eli kuinka pitkä aika siitä on? Oman lapseni menetyksen jälkeen olin työkyvytön pitkään ja kävin terapiassa 1,5 vuotta. Myös lääkitystä nostettiin. Onneni oli päästä eläkkeelle, sillä ikää jo oli niin paljon. Sururyhmää moni suosittelee. Voimia!
Keväällä. Olin töissä välillä, mutta jouduin jäämään uudestaan pois.
Haet itsellesi uuden työpaikan.
Miksi? Ei työssä vikaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin lapsesi menehtyi eli kuinka pitkä aika siitä on? Oman lapseni menetyksen jälkeen olin työkyvytön pitkään ja kävin terapiassa 1,5 vuotta. Myös lääkitystä nostettiin. Onneni oli päästä eläkkeelle, sillä ikää jo oli niin paljon. Sururyhmää moni suosittelee. Voimia!
Keväällä. Olin töissä välillä, mutta jouduin jäämään uudestaan pois.
Ei ole pitkä aika. Itselläni oli juuri päättynyt projektityö, kun lapseni menehtyi. Vähän yli puolen vuoden päästä pääsin terapiaan ja se auttoi minua tosi paljon. Myös lääkitys auttoi niin, että sain hyvin nukuttua. Luulen, että diagnoosisi on siksi, että suru ei ole diagnoosi eikä sairauslomaa voisi muuten myöntää. Anna itsellesi aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin lapsesi menehtyi eli kuinka pitkä aika siitä on? Oman lapseni menetyksen jälkeen olin työkyvytön pitkään ja kävin terapiassa 1,5 vuotta. Myös lääkitystä nostettiin. Onneni oli päästä eläkkeelle, sillä ikää jo oli niin paljon. Sururyhmää moni suosittelee. Voimia!
Keväällä. Olin töissä välillä, mutta jouduin jäämään uudestaan pois.
Ei ole pitkä aika. Itselläni oli juuri päättynyt projektityö, kun lapseni menehtyi. Vähän yli puolen vuoden päästä pääsin terapiaan ja se auttoi minua tosi paljon. Myös lääkitys auttoi niin, että sain hyvin nukuttua. Luulen, että diagnoosisi on siksi, että suru ei ole diagnoosi eikä sairauslomaa voisi muuten myöntää. Anna itsellesi aikaa.
Milloin olit taas työkykyinen? Suru ei ole vähentynyt yhtään enkä sitä odotakaan. Mutta kaikki suihkussa käyminen mukaan lukien (esimerkkinä) lähes ylivoimaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin lapsesi menehtyi eli kuinka pitkä aika siitä on? Oman lapseni menetyksen jälkeen olin työkyvytön pitkään ja kävin terapiassa 1,5 vuotta. Myös lääkitystä nostettiin. Onneni oli päästä eläkkeelle, sillä ikää jo oli niin paljon. Sururyhmää moni suosittelee. Voimia!
Keväällä. Olin töissä välillä, mutta jouduin jäämään uudestaan pois.
Ei ole pitkä aika. Itselläni oli juuri päättynyt projektityö, kun lapseni menehtyi. Vähän yli puolen vuoden päästä pääsin terapiaan ja se auttoi minua tosi paljon. Myös lääkitys auttoi niin, että sain hyvin nukuttua. Luulen, että diagnoosisi on siksi, että suru ei ole diagnoosi eikä sairauslomaa voisi muuten myöntää. Anna itsellesi aikaa.
Milloin olit taas työkykyinen? Suru ei ole vähentynyt yhtään enkä sitä odotakaan. Mutta kaikki suihkussa käyminen mukaan lukien (esimerkkinä) lähes ylivoimaista.
Minä olen se, jolla ikää sen verran, että pääsin siitä eläkkeelle. Se oli helpotus. Kyllä mullakin oli vaikeeta päästä suihkuun ja siinä auttoi eräs ystäväni, joka vei minut syömään, niin oli pakko käydä suihkussa. Jopa roskien vieminen oli voimia vaativaa.
Riippuu varmaan myös iästä, miten vielä työelämässä jaksaa. Tunnen naisen, joka myös palasi ensin töihin lapsen menehtymisen jälkeen ja jaksoi hetken, mutta sitten jäi noin vajaaksi vuodeksi sairauslomalle. Minullakin oli vielä halu palata työelämään ja kävin yhdessä haastattelussakin, mutta olin helpottunut, kun en tullut valituksi. Ainakin siis uuden työn aloittaminen olisi vaativampaa, luulen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin lapsesi menehtyi eli kuinka pitkä aika siitä on? Oman lapseni menetyksen jälkeen olin työkyvytön pitkään ja kävin terapiassa 1,5 vuotta. Myös lääkitystä nostettiin. Onneni oli päästä eläkkeelle, sillä ikää jo oli niin paljon. Sururyhmää moni suosittelee. Voimia!
Keväällä. Olin töissä välillä, mutta jouduin jäämään uudestaan pois.
Ei ole pitkä aika. Itselläni oli juuri päättynyt projektityö, kun lapseni menehtyi. Vähän yli puolen vuoden päästä pääsin terapiaan ja se auttoi minua tosi paljon. Myös lääkitys auttoi niin, että sain hyvin nukuttua. Luulen, että diagnoosisi on siksi, että suru ei ole diagnoosi eikä sairauslomaa voisi muuten myöntää. Anna itsellesi aikaa.
Milloin olit taas työkykyinen? Suru ei ole vähentynyt yhtään enkä sitä odotakaan. Mutta kaikki suihkussa käyminen mukaan lukien (esimerkkinä) lähes ylivoimaista.
Minä olen se, jolla ikää sen verran, että pääsin siitä eläkkeelle. Se oli helpotus. Kyllä mullakin oli vaikeeta päästä suihkuun ja siinä auttoi eräs ystäväni, joka vei minut syömään, niin oli pakko käydä suihkussa. Jopa roskien vieminen oli voimia vaativaa.
Riippuu varmaan myös iästä, miten vielä työelämässä jaksaa. Tunnen naisen, joka myös palasi ensin töihin lapsen menehtymisen jälkeen ja jaksoi hetken, mutta sitten jäi noin vajaaksi vuodeksi sairauslomalle. Minullakin oli vielä halu palata työelämään ja kävin yhdessä haastattelussakin, mutta olin helpottunut, kun en tullut valituksi. Ainakin siis uuden työn aloittaminen olisi vaativampaa, luulen.
Ikä alkaa nelosella ja työ erittäin tärkeä. Sen vaihtaminen ei ole käynyt mielessäkään, täydellinen minulle.
Rutiini. Ajatus siitä, että elämä jatkuu pikku hiljaa. Lapseni elämä oli lahja, ei sen tarkoitus ollut tuhota meitä jäljelle jääneitä.
En syönyt mitään lääkkeitä.
Surutyö alkoi sairauden aikana - ehkä se auttoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rutiini. Ajatus siitä, että elämä jatkuu pikku hiljaa. Lapseni elämä oli lahja, ei sen tarkoitus ollut tuhota meitä jäljelle jääneitä.
En syönyt mitään lääkkeitä.
Surutyö alkoi sairauden aikana - ehkä se auttoi.
Mitenhän siihen rutiiniin pääsisi kiinni. Kuolema tuhosi minut henkisesti kyllä, tiedän ettei se muutu. Tarkkaan en tiedä mitä tarkoitetaan surutyöllä, mutta ihan sama suru joka hetki ollut kuolemasta lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin lapsesi menehtyi eli kuinka pitkä aika siitä on? Oman lapseni menetyksen jälkeen olin työkyvytön pitkään ja kävin terapiassa 1,5 vuotta. Myös lääkitystä nostettiin. Onneni oli päästä eläkkeelle, sillä ikää jo oli niin paljon. Sururyhmää moni suosittelee. Voimia!
Keväällä. Olin töissä välillä, mutta jouduin jäämään uudestaan pois.
Ei ole pitkä aika. Itselläni oli juuri päättynyt projektityö, kun lapseni menehtyi. Vähän yli puolen vuoden päästä pääsin terapiaan ja se auttoi minua tosi paljon. Myös lääkitys auttoi niin, että sain hyvin nukuttua. Luulen, että diagnoosisi on siksi, että suru ei ole diagnoosi eikä sairauslomaa voisi muuten myöntää. Anna itsellesi aikaa.
Milloin olit taas työkykyinen? Suru ei ole vähentynyt yhtään enkä sitä odotakaan. Mutta kaikki suihkussa käyminen mukaan lukien (esimerkkinä) lähes ylivoimaista.
Minä olen se, jolla ikää sen verran, että pääsin siitä eläkkeelle. Se oli helpotus. Kyllä mullakin oli vaikeeta päästä suihkuun ja siinä auttoi eräs ystäväni, joka vei minut syömään, niin oli pakko käydä suihkussa. Jopa roskien vieminen oli voimia vaativaa.
Riippuu varmaan myös iästä, miten vielä työelämässä jaksaa. Tunnen naisen, joka myös palasi ensin töihin lapsen menehtymisen jälkeen ja jaksoi hetken, mutta sitten jäi noin vajaaksi vuodeksi sairauslomalle. Minullakin oli vielä halu palata työelämään ja kävin yhdessä haastattelussakin, mutta olin helpottunut, kun en tullut valituksi. Ainakin siis uuden työn aloittaminen olisi vaativampaa, luulen.
Ikä alkaa nelosella ja työ erittäin tärkeä. Sen vaihtaminen ei ole käynyt mielessäkään, täydellinen minulle.
Sut irtisanotaan, jos et siellä töissä ole. Todennäkösesti melko pian, jos työnantaja on yksityinen. Sen takia sinne työhön pitää palata, tai hakea uusi työpaikka joka sopii omaan vointiin. Lisähaittojen minimoimiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin lapsesi menehtyi eli kuinka pitkä aika siitä on? Oman lapseni menetyksen jälkeen olin työkyvytön pitkään ja kävin terapiassa 1,5 vuotta. Myös lääkitystä nostettiin. Onneni oli päästä eläkkeelle, sillä ikää jo oli niin paljon. Sururyhmää moni suosittelee. Voimia!
Keväällä. Olin töissä välillä, mutta jouduin jäämään uudestaan pois.
Ei ole pitkä aika. Itselläni oli juuri päättynyt projektityö, kun lapseni menehtyi. Vähän yli puolen vuoden päästä pääsin terapiaan ja se auttoi minua tosi paljon. Myös lääkitys auttoi niin, että sain hyvin nukuttua. Luulen, että diagnoosisi on siksi, että suru ei ole diagnoosi eikä sairauslomaa voisi muuten myöntää. Anna itsellesi aikaa.
Milloin olit taas työkykyinen? Suru ei ole vähentynyt yhtään enkä sitä odotakaan. Mutta kaikki suihkussa käyminen mukaan lukien (esimerkkinä) lähes ylivoimaista.
Minä olen se, jolla ikää sen verran, että pääsin siitä eläkkeelle. Se oli helpotus. Kyllä mullakin oli vaikeeta päästä suihkuun ja siinä auttoi eräs ystäväni, joka vei minut syömään, niin oli pakko käydä suihkussa. Jopa roskien vieminen oli voimia vaativaa.
Riippuu varmaan myös iästä, miten vielä työelämässä jaksaa. Tunnen naisen, joka myös palasi ensin töihin lapsen menehtymisen jälkeen ja jaksoi hetken, mutta sitten jäi noin vajaaksi vuodeksi sairauslomalle. Minullakin oli vielä halu palata työelämään ja kävin yhdessä haastattelussakin, mutta olin helpottunut, kun en tullut valituksi. Ainakin siis uuden työn aloittaminen olisi vaativampaa, luulen.
Ikä alkaa nelosella ja työ erittäin tärkeä. Sen vaihtaminen ei ole käynyt mielessäkään, täydellinen minulle.
Luin myös paljon toisten kokemuksia menetyksistä. Ja tutkimuksia lapsensa menettäneistä. Dokkari yle areenassa edelleen, jossa myös lapsensa menettäneitä.
https://areena.yle.fi/1-4486694
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rutiini. Ajatus siitä, että elämä jatkuu pikku hiljaa. Lapseni elämä oli lahja, ei sen tarkoitus ollut tuhota meitä jäljelle jääneitä.
En syönyt mitään lääkkeitä.
Surutyö alkoi sairauden aikana - ehkä se auttoi.
Mitenhän siihen rutiiniin pääsisi kiinni. Kuolema tuhosi minut henkisesti kyllä, tiedän ettei se muutu. Tarkkaan en tiedä mitä tarkoitetaan surutyöllä, mutta ihan sama suru joka hetki ollut kuolemasta lähtien.
Surutyötä on kaikki se mitä se surun käsittely vaatii. Itkeminen, muistelu, nauraminen, tavaroiden laittaminen pois, hautajaiset, kaipaaminen, terapia, valokuvien katselu, maalaaminen, kirjoittaminen... Ihan mitä tahansa se sinulla onkaan. Jonain päivänä surutyö on tehty ja pystyt hyväksymään sen, että se on osa sinua mutta ei määrittele sinua.
Rutiiniin pääsee ottamalla pieniä tavoitteita. On hyväksyttävä, että riittää, jos vaikka peset hampaat joka päivä iltaisin. Tai syöt joka päivä aamupalan. Ja jos joku päivä siihen ei pystykään, niin huomenna on uusi päivä. Pyydä ystäviltä ja läheisiltä apua. Sovi vaikka kerran viikkoon tapaaminen yhden ystävän kanssa, jotta poistut kotoa. Ei sen tarvitse olla mitään kummoista tekemistä, kävely, kahvilla käyminen tai vaikka leffa. Kunhan saat jotain rakennetta viikkoon ja jotain mitä odottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
8) jatkaa
Minun oli pakko säilyttää rytmini , kuopus ei ollut syntynyt, kun esikoinen sairastui, eikä täyttänyt vuotta, kun isosisar menehtyi. Alussa kävimme päivittäin hautausmaalla ja vietimme paljon aikaa ulkona.
Lyhyen ajan kuluessa tuttavapiiristä menehtyi neljä juuri aikuistunutta. Yhden äiti ei pystynyt enää palaamaan työelämään, kaikki äidit olimme neljänkympin pinnassa.
Jos nyt kuvailisin surua, käyttäisin Lönnholmin Minä olen muistanut -laulua kuvaamaan surua, vaikka se rakkauslaulu onkin. Yhtään päivää ei mene muistamatta, mutta enää suru ei valtaa kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
8) jatkaa
Minun oli pakko säilyttää rytmini , kuopus ei ollut syntynyt, kun esikoinen sairastui, eikä täyttänyt vuotta, kun isosisar menehtyi. Alussa kävimme päivittäin hautausmaalla ja vietimme paljon aikaa ulkona.
Lyhyen ajan kuluessa tuttavapiiristä menehtyi neljä juuri aikuistunutta. Yhden äiti ei pystynyt enää palaamaan työelämään, kaikki äidit olimme neljänkympin pinnassa.
Jos nyt kuvailisin surua, käyttäisin Lönnholmin Minä olen muistanut -laulua kuvaamaan surua, vaikka se rakkauslaulu onkin. Yhtään päivää ei mene muistamatta, mutta enää suru ei valtaa kokonaan.
Kuinka kauan kuolemasta on?
En ymmärrä, että näihinkin joku tulee ilkeilemään. Viime yön näinkin sitten painajaisia irtisanomisesta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapia. Lääkkeet vain pahimman yli. Tuskasta et pääse koskaan, mutta se helpottaa kyllä ajan kanssa.
Menetin kaksi alakouluikäistä lasta, mutta vielä pahempaa, menetin heidät elävältä naispyskopaattien toimesta, en selviä tuosta koskaan ja odotan vain elämäni päättymistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin lapsesi menehtyi eli kuinka pitkä aika siitä on? Oman lapseni menetyksen jälkeen olin työkyvytön pitkään ja kävin terapiassa 1,5 vuotta. Myös lääkitystä nostettiin. Onneni oli päästä eläkkeelle, sillä ikää jo oli niin paljon. Sururyhmää moni suosittelee. Voimia!
Keväällä. Olin töissä välillä, mutta jouduin jäämään uudestaan pois.
Haet itsellesi uuden työpaikan.
Miksi? Ei työssä vikaa ole.
Mihin alapeukut perustuu? Jos ihminen vajoaa lapsen kuoleman takia vakavaan masennukseen tai sitä vastaavaan suruun, miten vaan, mikä idea kehottaa hankkimaan uusi työ?
Sekö kaikille masentuneillekin ratkaisu vaikkei roskapussiakaan saisi vietyä, ei peseydyttyä, ei noustua sängystä jos ei ihan pakko. Että uusi työ vaan vaikka vanha loistava ja vaikket mitään pysty tekemään?
Töihin kannattaa mennä heti kun kykenee, se auttaa hieman. Itkee sitten vasta, kun tule kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Menetin kaksi alakouluikäistä lasta, mutta vielä pahempaa, menetin heidät elävältä naispyskopaattien toimesta, en selviä tuosta koskaan ja odotan vain elämäni päättymistä.
Lapsesi elävät?
Jos, niin kysymys ei koskenut sinua. Kuolema on lopullinen.
Alue: Aihe vapaa
Milloin lapsesi menehtyi eli kuinka pitkä aika siitä on? Oman lapseni menetyksen jälkeen olin työkyvytön pitkään ja kävin terapiassa 1,5 vuotta. Myös lääkitystä nostettiin. Onneni oli päästä eläkkeelle, sillä ikää jo oli niin paljon. Sururyhmää moni suosittelee. Voimia!