Helsingissä alaikäisten tekemien ryöstöjen määrä kasvanut 155 prosenttia
POLIISIN tilastopalvelun Polstatin luvut ovat karuja. Marraskuun loppuun mennessä tilastoihin oli kirjattu Helsingin poliisissa yli 200 ryöstörikosta, joissa alaikäinen tekijä tai tekijät olivat tiedossa. Luku on suurin viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Länsi-Uudellamaalla luku pyörii sadassa ja Itä-Uudellamaalla lähempänä kahta sataa. Erot edellisvuoteen ovat suuria. Helsingissä määrä on kasvanut jopa 155 prosentilla.
LÄNSI-Uudenmaan alueella alaikäisten pahoinpitelyrikoksissa on nähty tänä vuonna hurja nousu. Ja tässäkin puhutaan vain tilastoiduista eli poliisin tietoon tulleista rikoksista.
Yhteensä alaikäisten pahoinpitelyrikoksia on Länsi-Uudellamaalla tutkittu Polstatin tietojen mukaan pitkästi yli 500 kertaa. Eroa edellisvuoteen on lähes kahdellasadalla. Suurinta kasvu on ollut alle 15-vuotiaiden epäiltyjen kohdalla, jossa luku on vuodessa noussut alle 300 rikoksesta yli 400 rikokseen. 15-17-vuotiaiden epäiltyjen pahoinpitelyrikoksia on kirjattu huomattavasti vähemmän, noin 160 kappaletta.