Tämä liikkeellä oleva, kovaa nuhaa ja yskää sekä eestaas sahaavaa lämpöä viikoiksi aiheuttava pöpö on pomojen ja työterveyslääkärin painajainen. Minäkin olin neljä päivää saikulla, viikon töissä, taas saikull
Onneksi on loma niin ei tarvitse miettiä voiko lapsia pistää kouluun.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä virus tätä aiheuttaa?
Minulla oireet ovat jatkuneet kolme viikkoa ja vain vähän sahaten. Aivosumua, joka on väistynyt vain kaksi kertaa puoleksi päivää. Runsaasti räkää, yskää ja niistämistä. Räkä kirkasta virusräkää, mutta välillä myös sekamuotoista, jossa mukana keltaista bakteeriräkää. Välillä lievää kuumetta. Lievää päänsärkyä. Joitakin aivastuksia. Mutta olo kauhea, koska pää ei toimi.
Tuo rään määrä on ihan käsittämätön ja siis kuinka sitä on "vain" kurkussa. Ei siis ole tarvetta juurikaan yhtään ollut niistämiselle eikä nenäkään ole ollut (ainakaan kunnolla) tukossa vaan jotenkin tuo kaikki räkä on vaan kurkussa. Ihan alkuvaiheessa oli kyllä niin, että jostain nenänielusta/ontelosta whatever irtosi oikein kunnolla "ryystämällä ja rykäisemällä" jokin verensekainen klöntti mutta muuten tuo räkä on lähinnä kirkasta ja paksua kuin joku liisteri.
Ja tätä "oiskovaikoeiköoisko"-tautia ilman kunnon kuumetta on ollut jo kolmatta viikkoa. Välillä on ihan suht normioloisia päiviä mutta se hyvähkökin olo voi muuttua ihan napsvaan sellaiseksi, että ekoina kertoina epäili jo saaneensa jonkun sydärin tai muun kohtauksen ja nyt tuli lähtö. Alkaa siis heikottamaan, huimaamaan ja ihan on pakko päästä pitkälleen justiinsa. Sydän jumpsuttaa sitten ihan omiaan ja koko maailma keinuu ja silmissä sumenee/samenee. Tämä muutenkin vaikuttaa oudon paljon silmiin/näkemiseen ja silmistä tulee tosi valonarat.
Jonkun verran yskittää, hajuaistikin katosi (luulin ja harmittelin jo, ettei hyasinteissa ole enää kunnolla tuoksua) ja maha on ollut sekaisin. Lisäksi tämä tauti saa jotenkin pinnan älyttömän tiukalle ja fiiliksen ärtyneeksi.
Selkeä korona!
Vierailija kirjoitti:
Kovin monen kokemukset täällä kuulostavat koronalta. Ei muuta kuin testaamaan. Ja älkää nyt ihmeessä levittäkö sitä ympäriinsä!!!
Meillä taudista on nyt jo 5-6 viikkoa. Oireita oli vaikka kuinka paljon. Yskää, keuhkojen kutinaa, ääni pois, uupumus, jäätävä pään ja niskan särky, 4 pvää kuumetta, vatsa kipeä ja ilmavaivoja. Akuuteista oireista selvittyään miehellä päälle jäi uupumus. Yskä ja keuhkojen kutina on ollut välillä poissa ja palannut sitten takaisin. Itselläni lievempi versio, jossa kuumeen sijasta lämpöilyä. Älytöntä heikotusta ja kova nälkä pitkään taudin päätyttyäkin. Ja sitä yskää on/offina tähän päivään asti.
Muuta ihanaa oheisoiretta on ollut mm. aftat suussa ja hampaiden lohkeaminen(!) molemmilla.
Ei saakeli. Itsellä on koko suu jotenkin ihan outo kun samaan aikaan sekä kutisee että särkee ikeniä että tuntuu kuin olisi polttanut koko suun ja se on ihan kuin tunnoton. Tosi outo tunne. Kiva jos nyt sitten vielä hampaatkin murenee..
Ja siis korona on mullakin. Nyt tänään alkoi kunnolla vasta yskittämään ja samaten alkoi hengitys vähän pitämään pihinää mutta kaikenlaista muuta oiretta on ollut jo toista viikkoa.
Mulla oli tällainen joskus vuosia sitten. Kesti 5vk ennen kuin lääkäri otti jonkun tarkemman verikokeen ja paljastui mykoplasmaksi. 10 päivän rankka antibioottikuuri ja tauti oli poissa mutta kyllä ketutti kun ei aiemmin ottanut tuota verinäytettä ja olin kuitenkin kärsinyt viikkokausia.
Influenssaa on ollut liikkeellä... influenssahan katosi kokonaan silloin kun puhuttiin vain koronasta ja että kaikkien pitää ottaa koronapiikki jotta lääketehtaat saava valtavan määrän miljardeja... ja hallinto tuki rahastusta tietenkin...
nyt taas puhutaan influenssasta kun koronarahastus saatiin tehtyä... kuin taikaa tämä että yhtenä vuonna ikuisesti ollut influenssa katosi ja sitten taas palasi... ;-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä virus tätä aiheuttaa?
Minulla oireet ovat jatkuneet kolme viikkoa ja vain vähän sahaten. Aivosumua, joka on väistynyt vain kaksi kertaa puoleksi päivää. Runsaasti räkää, yskää ja niistämistä. Räkä kirkasta virusräkää, mutta välillä myös sekamuotoista, jossa mukana keltaista bakteeriräkää. Välillä lievää kuumetta. Lievää päänsärkyä. Joitakin aivastuksia. Mutta olo kauhea, koska pää ei toimi.
Tuo rään määrä on ihan käsittämätön ja siis kuinka sitä on "vain" kurkussa. Ei siis ole tarvetta juurikaan yhtään ollut niistämiselle eikä nenäkään ole ollut (ainakaan kunnolla) tukossa vaan jotenkin tuo kaikki räkä on vaan kurkussa. Ihan alkuvaiheessa oli kyllä niin, että jostain nenänielusta/ontelosta whatever irtosi oikein kunnolla "ryystämällä ja rykäisemällä" jokin verensekainen klöntti mutta muuten tuo räkä on lähinnä kirkasta ja paksua kuin joku liisteri.
Ja tätä "oiskovaikoeiköoisko"-tautia ilman kunnon kuumetta on ollut jo kolmatta viikkoa. Välillä on ihan suht normioloisia päiviä mutta se hyvähkökin olo voi muuttua ihan napsvaan sellaiseksi, että ekoina kertoina epäili jo saaneensa jonkun sydärin tai muun kohtauksen ja nyt tuli lähtö. Alkaa siis heikottamaan, huimaamaan ja ihan on pakko päästä pitkälleen justiinsa. Sydän jumpsuttaa sitten ihan omiaan ja koko maailma keinuu ja silmissä sumenee/samenee. Tämä muutenkin vaikuttaa oudon paljon silmiin/näkemiseen ja silmistä tulee tosi valonarat.
Jonkun verran yskittää, hajuaistikin katosi (luulin ja harmittelin jo, ettei hyasinteissa ole enää kunnolla tuoksua) ja maha on ollut sekaisin. Lisäksi tämä tauti saa jotenkin pinnan älyttömän tiukalle ja fiiliksen ärtyneeksi.
Selkeä korona!
Jeps, koronatesti oli samaa mieltä. Ei vaan kyllä ole yhtään nämä oireet sellaiset minkä käsityksen tästä on julkisuudesta ja esim thl:n ulostuloista saanut. Eihän tämä tunnu oikeastaan yhtään flunssalta vaan ihan joltain muulta kun tasapaino heittää ym eikä kuitenkaan ole mitään megakuumetta joka tämän väsymyksen ja yleisen heikotuksen ym selittäisi.
Ja sitten vielä tämä että nämä oireet kestää monta viikkoa ja sahaa laidasta laitaan. Ei normiflunssa kestä ikinä kuin pari-kolme päivää ja sitten jo kummasti on olo kohentunut.
Niille jotka väkisin vielä haluavat käyttää maskia ja ottaa koronarokotteita voitaisiin tehdä erillinen passi ja erilliset kaupat ja muut paikat missä he voisivat rauhassa käydä häiritsemättä valtaosaa ihmisistä vaatimuksillaan... eiköhän tehdä tästä aloite, omat suljetut alueet näille... muut voivat sitten kulkea vapaasti ilman häirintää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä virus tätä aiheuttaa?
Minulla oireet ovat jatkuneet kolme viikkoa ja vain vähän sahaten. Aivosumua, joka on väistynyt vain kaksi kertaa puoleksi päivää. Runsaasti räkää, yskää ja niistämistä. Räkä kirkasta virusräkää, mutta välillä myös sekamuotoista, jossa mukana keltaista bakteeriräkää. Välillä lievää kuumetta. Lievää päänsärkyä. Joitakin aivastuksia. Mutta olo kauhea, koska pää ei toimi.
Tuo rään määrä on ihan käsittämätön ja siis kuinka sitä on "vain" kurkussa. Ei siis ole tarvetta juurikaan yhtään ollut niistämiselle eikä nenäkään ole ollut (ainakaan kunnolla) tukossa vaan jotenkin tuo kaikki räkä on vaan kurkussa. Ihan alkuvaiheessa oli kyllä niin, että jostain nenänielusta/ontelosta whatever irtosi oikein kunnolla "ryystämällä ja rykäisemällä" jokin verensekainen klöntti mutta muuten tuo räkä on lähinnä kirkasta ja paksua kuin joku liisteri.
Ja tätä "oiskovaikoeiköoisko"-tautia ilman kunnon kuumetta on ollut jo kolmatta viikkoa. Välillä on ihan suht normioloisia päiviä mutta se hyvähkökin olo voi muuttua ihan napsvaan sellaiseksi, että ekoina kertoina epäili jo saaneensa jonkun sydärin tai muun kohtauksen ja nyt tuli lähtö. Alkaa siis heikottamaan, huimaamaan ja ihan on pakko päästä pitkälleen justiinsa. Sydän jumpsuttaa sitten ihan omiaan ja koko maailma keinuu ja silmissä sumenee/samenee. Tämä muutenkin vaikuttaa oudon paljon silmiin/näkemiseen ja silmistä tulee tosi valonarat.
Jonkun verran yskittää, hajuaistikin katosi (luulin ja harmittelin jo, ettei hyasinteissa ole enää kunnolla tuoksua) ja maha on ollut sekaisin. Lisäksi tämä tauti saa jotenkin pinnan älyttömän tiukalle ja fiiliksen ärtyneeksi.
Kaksi kertaa ollut nyt korona nyt vuonna 2022 ja kummallakin kertaa just tuollaiset oireet. Ekana alkaa silmistä, sitten menee niska ja rintakehä oudon tuntoisiksi ja tulee sellainen yleisesti heikottava olo. Tätä kestää voimakkuudelta vaihtelevasti viikon-kaksi jonka jälkeen tulee vasta kurkkukipu, yskä ja kuumetta ja lähtee ääni. Tuohon ekaan vaiheeseen ei liity kuin lievää lämpöilyä ja enemmänkin alilämpöisyyttä.
Yskä, väsymys ja hengenahdistus jatkuukin sitten toista kuukautta ja esim nauraminen on ihan myrkkyä pitkän aikaa ja saa hengityksen oikein kunnolla vinkumaan. Samoin hengästyminen lenkillä.
persut täällä jo siloittelee tietään kohto oppositiota
Vierailija kirjoitti:
Onneksi tuo taitaa koskea vain ko-ro(na)kottamattomia ja ehkä jossain määrin alle kolme piikkiä saaneita!
^ Tämä oli sarkasmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi viikkoa koulusta pois oli lapsi tuon vuoksi. Itse olin varsinaisesti sairaana 5 päivää, mutta 10 päivä jos puolikuntoisena. Kauppareissu oli liikaa. Päätäkin vielä koskee. On jaksanut jotain vähän kotona touhuta - laittaa pyykit koneeseen ja tehdä ruokaa ja sitten levätä. Ulkoilut jäi vähiin kun ei jaksa...yritän huomenna. Lääkäri totesi, että tällaisia pitkäkestoisia tauteja on liikkeellä.
Ihan uskomattoman huonoon kuntoon tämä jaksamisen saa vaikka ei kunnolla ole edes kipeä vaan yleisvointi on vaan huono. Ja just ihan tuollainen normiarkiaskar kuten just pyykkien kuivumaan laitto tai ihan vaan suihkussakäynti saa voimat ihan veks pitkäksi aikaa.
Tämä kunnon kuumeen puuttuminen on outoa, kun olo on kuitenkin tavallaan just sellainen heikko kuin kovassa kuumeessa. Väsyttää myös julmetusti joka sekin on normaalia kovassa kuumeessa, mutta silti ei edes ole kuumeinen olo eikä kuumemittarillakaan sitä löydy. Vähän vaan lämpöä tai sitten jopa alilämpöä. Kuitenkin välillä vilustaa ja hetken päästä on hiestä märkänä ihan kuin olisi kaadettu vettä päälle.
Täällä myös. Alkoi tunteella että kieli on palanut ja kaikki maistui kummalta suussa. Sitten nousi kuume ja oli yhden päivän neljässäkymmenessäasteeessa. Sen jälkeen iski tupakkayskää muistuttava kuiva, hakkaava yskä. Välillä hikoiluttaa ja välillä paleltaa, olo on voimaton ja puolikuntoinen. Tätä on kestänyt nyt 3 viikkoa. Miehellä" pelkästään" raju nuha jossa nenä juoksee vetistä eritettä.
Teinillä oli silmien valonarkuutta, päänsärkyä ja kyvyttömyyttä kääntää päätä, joten käytettiin päivystyksessä. Ei löytynyt mitään hälyttävää. Toisaalta teini sitten meistä kolmesta parani nopeasti, tai sitten teinimäisesti vaan pitää suunsa kiinni.
Koronatestit olivat kaikilla kolmella negat. Niin kotona kuin päivystyksessä otetut.
Vanhempani halusivat väkisin tulla jouluaterialle "jos se kovitti testaus oli nekatiivinen niin kyllä myö tullaan" ja nyt äidillä niin raju yskä että meinaa tukehtua limaan ja pientä lämpöä koko ajan.
Kävin tänään apteekissa. Hikoilin talvitakissani kuin sika heti kun olin astunut sisälle.
Yritin siinä flunssalääkeosastolla laskea päässäni, kuinka pitkäksi aikaa tietty pakkauskoko riittäisi. En osannut. Pää ei vain pelannut yhtään.
Olen ollut nyt kipeänä kaksi viikkoa. Välillä luulee toipumisen alkaneen, kunnes taas herää raatona. Ibuprofeenia 6-8h välein mahdollistaa pakolliset askareet kotona, ruoan suhteen mennään eineksillä. Yksineläjä on nyt tosi yksin.
Hyvin kuvailtuja oireita. Juuri tällaista minullakin. Todella inhottava olo!
Ensin puoliso ja molemmat lapset oksensivat ja ripuloivat, ihme kyllä minä säästyin. HETI perään ja tarkoitan heti perään lapselle nousi korkea kuume,rajut lihaskivut,yskä ja nuha. Sitten toiselle lapselle,puolisolle ja minulle. En IKINÄ ole nähnyt vatsataudin ja flunssan tulevan heti peräkkäin!
Ja nyt tälle rään tulolle ja yskimiselle ei näy loppua! Onneksi olen työtön mutta puoliso koettaa jaksaa töissä. Ihan ihmeellinen pöpö.
Vierailija kirjoitti:
5. viikko menossa, veikkaanpa et on pukannut useamman viruksen putkeen. Ei poskiontelotulehdusta.
Eilen luin siitä heinolalaismiehestä joka venttaa nyt uusia keuhkoja koronakierteen jäljiltä. Se siis sai ekan tartunnan jälkeen toisen tartunnan about heti ja kolmannenkin siihen samaan syssyyn eli se sitten siitä, että tähän jonkun hypersuperimmuniteetin sairastamalla saisi. Sillä miehellä siis oli jo rokotuksetkin kun sairastui eli ei ollut edes se eka originaali virus asialla, johon verrattuna tämän omikronin on kerrottu olevan hyvin lievä ja etenkin siis rokotetuille.
Eikä se Iivokaan tainnut ihan parinpäivän pikkunuhalla selvitä vaikka oikeasti on varmasti yksi suomen hyväkuntoisimmista ihmisistä.
Lohdullista lukea, että muillakin on sahaavaa flunssaa. Itselläni tämä on kestänyt nyt yli 2 kk (kyllä, huono vastustuskyky, on ollut aina), tosin sahaaminen on painottunut kurkkukipuun, kuten parilla tuttavallakin. Lokakuun lopussa puoliso sai tämän taudin ja joutui olemaan kaksi viikkoa saikulla harvinaista hänelle, hyväkuntoinen kun on. Tokihan tämä minulle tarttui ja parin viikon perusflunssan jälkeen alun kurkkukipu palasi ja on kestänyt tähän asti. Yhden antibioottikuurin olen ehtinyt poskiontelotulehdukseen syödä ja nyt jo kolmatta kertaa tiputtelen ab-tippoja silmätulehduksen vuoksi; tuotakin tuntuu olevan nyt monella tämän taudin kylkiäisenä. Kovasta lievään vaihtelevan kurkkukivun (joka välillä häviää pariksi päiväksi ja ehtii jo nostattaa toivon taudin loppumisesta) lisäksi yskin aamuisin ja iltaisin keltaista limaa. Yskänkohtauksia tulee satunnaisesti muutenkin, yleensä nauraessa tai puhuessa kovemmalla äänellä. Yskimisen jälkeen ilman vetäminen keuhkoihin tuntuu ratasmaiselta/pätkittäiseltä. Muita oireita ei onneksi sentään enää tunnu olevan. Kunnon tämä on vienyt ihan nolliin (muiden sairauksien vuoksi se olikin jo valmiiksi melko kehno) ja lyhyt reipas kävelykin uuvuttaa loppupäiväksi.
Koronaa tämä ei todennäköisesti ole, sillä puolison kanssa olemme sitä kilvan testailleet taudin eri vaiheissa. Nieluviljelyssä ja verikokeissakin olen ravannut parin viikon välein, mutta mitään ei löydy. Lähipiiriä on valitettavasti tullut tartutettua melko tehokkaasti, vaikka olemme yrittäneet olla varovaisia ja vältelleet ihmisiä parhaamme mukaan. Ilmeisesti tämä tarttuu vielä yli kuukauden jälkeenkin, vaikka tuo kurkkukipu on ollut käytännössä ainoa oire siinä vaiheessa.
Nyt kurkkuni on toista päivää putkeen aika lailla oireeton, mutta pessimistinä en uskalla uskoa, että tämä tästä vieläkään paranisi. Kymmenisen vuotta sitten minulle jäi flunssasta päälle useamman kuukauden kurkkukipu, eikä silloinkaan mitään selittävää tekijää löytynyt. Kurkkulääkärin neuvo oli olla ajattelematta koko asiaa. Kyllähän se kipu sitten lopulta hävisi, mutta pitkiä olivat ne kuukaudet, kun en tuolloin halunnut edes Panadolia kipuuni syödä. Tällä kertaa on ollut ajoittain pakko, että on pystynyt syömään ja puhumaan. Tsemppiä teille muille sairastajille. Jospa tauti teillä pian helpottaisi.
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös. Alkoi tunteella että kieli on palanut ja kaikki maistui kummalta suussa. Sitten nousi kuume ja oli yhden päivän neljässäkymmenessäasteeessa. Sen jälkeen iski tupakkayskää muistuttava kuiva, hakkaava yskä. Välillä hikoiluttaa ja välillä paleltaa, olo on voimaton ja puolikuntoinen. Tätä on kestänyt nyt 3 viikkoa. Miehellä" pelkästään" raju nuha jossa nenä juoksee vetistä eritettä.
Teinillä oli silmien valonarkuutta, päänsärkyä ja kyvyttömyyttä kääntää päätä, joten käytettiin päivystyksessä. Ei löytynyt mitään hälyttävää. Toisaalta teini sitten meistä kolmesta parani nopeasti, tai sitten teinimäisesti vaan pitää suunsa kiinni.
Koronatestit olivat kaikilla kolmella negat. Niin kotona kuin päivystyksessä otetut.
Vanhempani halusivat väkisin tulla jouluaterialle "jos se kovitti testaus oli nekatiivinen niin kyllä myö tullaan" ja nyt äidillä niin raju yskä että meinaa tukehtua limaan ja pientä lämpöä koko ajan.
>>Alkoi tunteella että kieli on palanut ja kaikki maistui kummalta suussa.>>
>> Välillä hikoiluttaa ja välillä paleltaa, olo on voimaton ja puolikuntoinen. >>
Hyvä kun muistutit! Aluksi tosiaan kieli oli todella arka. Kun puhdistin hammavälejä silikoniharjalla, onnistuin aina tökkäämään kieltä niin, että ulvoin tuskasta. Siis varmaan toimin ihan normaalisti, mutta nyt kieli ei kestänyt yhtään koskettamista.
Ja joo, vuorotellen hikoiluttaa tai vilunväreet nousee koko kehoon.
Mulla ei ole taipumusta kuumeilla, eikä nytkään ole ollut. Silti tuo palelu. Onneksi meillä saa nostettua asunnon lämmön korkeaksi!
Olo on hyvin voimaton. Paljon makoilua, ulosmenoa ei jaksa edes ajatella. Yksi päivä kävin jalan lähikaupassa. Kotimatkalla piti levätä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin kuvailtuja oireita. Juuri tällaista minullakin. Todella inhottava olo!
Inhottavaa ja pelottavaa kun päässä heittää ihan oudosti ja kaikella tapaa. Tuntuu että kävelee ihan pitkin seiniä ja lisäksi on ihan kuuppa jumissa sekä ihan raivo päässä eli pinna palaa ihan käsittämättömän pienestä ja rehellisesti sanottuna ihan ilman syytäkin.
Poika sai tuon armeijasta, kova päänsärky kuulunut siihen myös.