Ajatteleeko joku alateitse synnyttänyt oikeasti olevansa parempi kuin sektioäiti? Ja jos niin miksi?

voisin toki kokea itsenivahvemmaksi (ja mitä sanoja nyt käytitkään) äidiksi jos olisi lapset maailmaan alateitse puristanut. Mutta siihen se ilo olisikin sitten loppunut. Oman itsetunnon pönkittämiseni olisi maksanut lasteni hengen.



Ja imetykseen ei sitten enää oltaisikaan päästy. Sektion avulla päästiin =)

minä olen kaksi lasta synnyttänyt alakautta ja molempia imettänyt vuoden ikään. En silti tunne olevani kestävämpi äiti - eihän siinä synnytyksessä ole minulla itselläni mitään tekemistä. Asiat menevät omalla painollaan ja minä sinnittelen siinä mukana.... minun kestävyydelläni ei ollut asiassa mitään tekemistä.

Tuon imettämisen voin kyllä arvioida sitkeyden mitaksi: kuopuksen kohdalla olin niiiiin kyllästynyt siihen, että sitkeydellä jatkoin sitä pitkään, allergiaperhe kun olimme.

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eiköhän ne ns. " mukavuussektiot" ole vähemmistössä.



Itse olin käynnistettävänä viikon, eipä paljon nukuttu niinä öinä. Ja siihen päälle sitten ponnistusvaiheeseen asti normaalisti sujunut synnytys, josta ei kipua puuttunut. Ponnistin yli 2,5 tuntia, mutta vauvan koon ja avotarjonnan takia jouduttiin tekemään kiireellinen sektio. Kyllä kieltämättä ottaa aivoon, jos tuollaisen jälkeen ollaan sitä mieltä, etten tiedä synnyttämisestä mitään.

Mulla on kaikki kolme olleet syöksysynnytyksiä. En minä tosiaan tiedäkään mitään vuorokausia kestävästä kivusta, mutta omasta mielestäni olen silti synnyttänyt.

Oma esikoiseni syntyi kiireellisellä sektiolla ennen kuin synnytys pääsi edes alkamaan ja kuopus sitten suunnitellulla sektiolla. En koe synnyttäneeni, sillä minulla ei ole aavistustamkaan siitä miltä synnytyksessä tuntuu.



Kuitenkin kun on tapauksia kuten yllä (en muista numeroa) joissa synnytys kerkeää etenemään jo ihan loppuvaiheeseen ennen leikkauspäätöstä. Totta h.itossa silloin on äiti synnyttänyt!



itselleni ei niin ole väliä olenko synnyttänyt vai en. Pääasia että lapseni saatiin ulos hyvissä voinnein. Synnytys olisi ollut heille kohtalokas ja heidän terveytensä eteen voin hyvillä mielelin jättää tuon kokemuksen itseltäni pois. Ja siis en sen vuoksi pidä itseäni yhtään sen huonompana äitinä. Olen lapsilleni paras mahdollinen äiti ja se näkyy siinä arjessa mitä heidän kanssaan vietän. Synnytystapa ja imetys ovat asioita jotka joutuvat unholaan lasten kasvaessa, mutta lapsuusmuistot heille jää yhteisestä ajasta vanhempien kanssa. Siihen heluan satsata!

ylipäätään mä en tajua miten kaikista ihmisen rooleista juuri äitiys ja sen " onnistuminen" olisi sidottu joihinkin yksittäisiin tapahtumiin ja tekoihin. ei kai kukaan tosissaan ajattele että audia ajava täti on parempi täti kuin mersua ajava tai että lukion käynyt sisko on parempi sisko kuin amiksen käynyt? siis meinaan että miten ihmeessä kenenkään _äitiyteen_ tai sen paremmuuteen jonkun toisen äitiyteen verrattuna (miten hitossa näitä ylipäätään voisi vertailla?) vaikuttaa esim. joku lantion tilavuus tai kohdun supistuvuus?

Vierailija:

Tulee mieleen se äiti, joka kiihkosi täällä, että vain tyttöjen äidit ovat naisia isolla N:llä. *hrrr*

Sektiossa ei satu synnytyshetkellä mutta pirunmoisesti hetken päästä. Seuraavana päivänä kun yrittää ylös, niin kiroaa ja itkee. Lopulta kolmen kipupiikin jälkeen horjuvin jaloin seisoo juuri sen aikaa, että pystyy pesemään hampaansa aj sitten pyörtyy sänkyyn. Vauvaa ei voi hoitaa kunnei pysy pystyssä. 6 viikkoon ei saa nostaa vanhempia lapsiaan. Joka ikinen päivä ja melkein joka hetki tarvitset toisten apua. Haavaa pitää suihkutella illoin aamuin puoli tuntia. Vauva itkee oven takana mummon sylissä ja haava jää hoitamatta taas kerran ja alkaa lopulta tulehtua. Itse olisin halunnut ns. normaalisynnytykset, mutten voinut. Pääasia kuitenkin, että olen jo saanut kaksi ihanaa lasta ja kolmas on tulossa.

Vierailija:

olen vieläkin sitä mieltä :))))

Joten eiköhän kummankin tyylin plussat ja miinukset mene aika tasan, vai mitä? Tämä siis yleistäen, komplikaatiot ovat sitten eri asia.



Itse synnytin alakautta, mutta pysin ja sain mojovat epiduraalit enkä tuntenut mitään kipua. Sama päivänä olin jo jalkeilla ja toivuin hävyttömän nopeasti. Joten se siitä sankaruudesta, olen varmaan av-laisittain tosihuono äiti.

Ainoa mitä en arvosta on mukavuussektion halunneet äidit. Joita ei toivottvasti Suomessa paljoa ole.