Onko hienoista ihmisistä vanhemmiksi?
Aloin miettimään kaikkea mahdollista, kun olemme ns. hienostunut varakas aviopari ja esikoisen laskettuaika on ensi vuonna. Lapsi on yhdessä toivottu ja suunniteltu mutta kauhuskenaario on että muksu sotkee huonekalut ja puklaa kalliisiin merkkivaatteisiin. Kyllä, vaatteet voi aina pestä mutta en halua alkaa pesemään arvokkaita vaatteita monta kertaa päivässä. Vauvahan ei heti kävele mutta lapselta on ehdoton pääsy kielletty vanhempien pukuhuoneeseen. Miehelläkin oli tänään päällä yli 12 000 dollarin vaatteet ja kengät ja minullakin oli päällä 5000 dollarin mekko ja 600 dollarin korkkarit. Kyllä, luit oikein että pidän korkkareita vaikka olen raskaana. Ennen joulua siivosin miehen kanssa ja huomasin miehen "halvimmat" vaatteet olevan 150 dollarin sukkapari. Tyylistä emme luovu ja koti on aina siistinä. Haluan imettää vauvaa mutta en aio leikata rekkalesbotukkaa enkä muuttaa kaunista tyyliäni miksikään mammatyyliksi. Hemmetin moinen stressi jo nyt vaikkei vauvuska ole syntynyt. Nyt tajuan miksi ns. parempi väki ei kovin usein lisäänny. Pitääkö tässä nyt alkaa hankkimaan vauvan hoitaja ja pyytää anoppi asumaan meille, että saadaan talo ja itsemme pidettyä siistinä? Neuvoja?
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se tarkoittaa pinnallisuutta ja empatiakyvyn puutetta niin silloin et ole hyvä vanhemmaksi. Tiedän äidin joka ei antanut lapsen hyppiä kuralätäköissä, ettei kuravaatteet mene likaiseksi...
Minkälainen äiti antaa lapsen riehua ja hyppiä kuralätäköissä? Lapsi saa leikkiä, mutta ei sotkea. Näitä kurittomia vapaakasvatuksen saaneita kuravarpaita näkee koulussakin liikaa. Terveisin ala-asteen opettaja ja vela
Voi lapsiparkaa, jonka vanhempi häilyy koko ajan niskan takana vahtimassa ettei lapsi vain mene kuralätäköihin tai leiki mitään sotkuista. Ja voi sitä lapsiparkaa, jos onkin vilkkaampi luonteeltaan.
Monet ystäväpiirini velat ovat fiksuja ja ymmärtävät lapsia ja lasten kasvuun kuuluvia normaaleja vaiheita tavattoman hienosti. Ala-ASTEEN opelle etenkin toivoisin tätä samaa tietämystä ja ymmärrystä lasten erilaisista kehitysvaiheista. Eri asia toki on, tarviiko olla päästä varpaisiin kurassa - meillä ainakin ostetaan viimeisen päälle laatuvarusteet niin, että voidaan ulkoilla missä tahansa olosuhteissa kun ulkoilusta koko perhe pidämme ;)
Kuralätäköissä ei ole koskaan kukaan lapsistamme uinut, mutta ei ole haitannut jos hieman on sieltä vettä leikkeihinsä lapioinut tai käynyt hyppimässä.
Laatu = Reimatech? :D :D
Voi sinua höpsöä. Jos sinulle tulee laadusta tuo mieleen niin ei tuollakaan merkillä huonosti mene (tai ehkä sittenkin). Muru, meille laatu tarkoittaa jotain aivan muuta ;)
Voi sinua höpsöä lutuista kullannuppua! En ole ap, vaan tuo vela ala-asteen opettaja. Olen huomannut, että oppilailla on Reimatechia ja muita merkkejä, jotta räkävarpaat vapaakasvatuksen saaneet perunat saavat hyppiä kuralammikoissa. Onneksi olen vela, mutta kummilapseni ei saa hyppiä kuralätäköissä. Teille muruille se laatu on Reimatechiä, H&M:ää, Prismaa ja muuta markettikamaa. Terveisin sama ope
Ei tämä mikään ope ole. Kunhan haluaa ärsyttää.
Et sinä mikään vanhempi ole, kunhan haluat ärsyttää. Olen ope.
Tulet kuule kohtaamaan vielä monta mielenkiintoista hetkeä lähivuosina.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se lapsi kasvaa, kuten kasvatatte. On nähty ennenkin lapsia, jotka leikkimisen sijaan istuu leikkipuiston penkille, ja kun kysytään leikkimään tai tekemään hiekkakakkuja, ei voi, koska vaatteet likaantuisi.
Ihan oikeasti olen jopa nähnyt vanhempia, jotka kieltää lastaan LEIKKIPUISTOSSA leikkimästä. Sääliksi käy nuo lapset.
Riehuminen on eri asia kuin leikkiminen. Lapsi saa leikkiä, mutta on siivottava jäljet tai koko koti on kuin pommin jäljiltä.
Vierailija kirjoitti:
Tulet kuule kohtaamaan vielä monta mielenkiintoista hetkeä lähivuosina.
Mitähän tarkoitat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se tarkoittaa pinnallisuutta ja empatiakyvyn puutetta niin silloin et ole hyvä vanhemmaksi. Tiedän äidin joka ei antanut lapsen hyppiä kuralätäköissä, ettei kuravaatteet mene likaiseksi...
Minkälainen äiti antaa lapsen riehua ja hyppiä kuralätäköissä? Lapsi saa leikkiä, mutta ei sotkea. Näitä kurittomia vapaakasvatuksen saaneita kuravarpaita näkee koulussakin liikaa. Terveisin ala-asteen opettaja ja vela
Voi lapsiparkaa, jonka vanhempi häilyy koko ajan niskan takana vahtimassa ettei lapsi vain mene kuralätäköihin tai leiki mitään sotkuista. Ja voi sitä lapsiparkaa, jos onkin vilkkaampi luonteeltaan.
Monet ystäväpiirini velat ovat fiksuja ja ymmärtävät lapsia ja lasten kasvuun kuuluvia normaaleja vaiheita tavattoman hienosti. Ala-ASTEEN opelle etenkin toivoisin tätä samaa tietämystä ja ymmärrystä lasten erilaisista kehitysvaiheista. Eri asia toki on, tarviiko olla päästä varpaisiin kurassa - meillä ainakin ostetaan viimeisen päälle laatuvarusteet niin, että voidaan ulkoilla missä tahansa olosuhteissa kun ulkoilusta koko perhe pidämme ;)
Kuralätäköissä ei ole koskaan kukaan lapsistamme uinut, mutta ei ole haitannut jos hieman on sieltä vettä leikkeihinsä lapioinut tai käynyt hyppimässä.
Laatu = Reimatech? :D :D
Voi sinua höpsöä. Jos sinulle tulee laadusta tuo mieleen niin ei tuollakaan merkillä huonosti mene (tai ehkä sittenkin). Muru, meille laatu tarkoittaa jotain aivan muuta ;)
Voi sinua höpsöä lutuista kullannuppua! En ole ap, vaan tuo vela ala-asteen opettaja. Olen huomannut, että oppilailla on Reimatechia ja muita merkkejä, jotta räkävarpaat vapaakasvatuksen saaneet perunat saavat hyppiä kuralammikoissa. Onneksi olen vela, mutta kummilapseni ei saa hyppiä kuralätäköissä. Teille muruille se laatu on Reimatechiä, H&M:ää, Prismaa ja muuta markettikamaa. Terveisin sama ope
Tuota noin. Tämä ei mene läpi. Sinulla on kirjoitus- ja kielioppivirheitä joka lauseessa.
Eikä oo. Mä oon ope.

Toivottavasti et äidinkieltä opeta.

Tuota noin kyylä ihan vaan tiedoksesi että äidienkieleni on ruotsin kieli ja en opeta suomalaisessa koulussa. Terkuin sama ope
Vierailija kirjoitti:
Ap ei vastannut kysymykseen aikooko noudattaa kulttuuria ja mennä eläkkeellä imettämään ja vaihtamaan vaippoja miniänsä perheeseen ja asumaan vierashuoneeseen 😂
Mielenkiinnosta kysyn oletko koskaan asunut ulkomailla? -Ohis

Men de är kul. Du kan säga samma på svenska då eller hur?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei vastannut kysymykseen aikooko noudattaa kulttuuria ja mennä eläkkeellä imettämään ja vaihtamaan vaippoja miniänsä perheeseen ja asumaan vierashuoneeseen 😂
Tietysti se on ihan eri juttu silloin sitten. Ap menee asumaan miniänsä kotiin, mutta odottaa, että hänet anoppina ruokitaan ja pestään öisin. Se on tietysti vastasynnyttäneen miniän tehtävä silloin 😂😂
Sää varmaan asutkin siellä Ke niassa. XDDDDDDDDDDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se tarkoittaa pinnallisuutta ja empatiakyvyn puutetta niin silloin et ole hyvä vanhemmaksi. Tiedän äidin joka ei antanut lapsen hyppiä kuralätäköissä, ettei kuravaatteet mene likaiseksi...
Minkälainen äiti antaa lapsen riehua ja hyppiä kuralätäköissä? Lapsi saa leikkiä, mutta ei sotkea. Näitä kurittomia vapaakasvatuksen saaneita kuravarpaita näkee koulussakin liikaa. Terveisin ala-asteen opettaja ja vela
Voi lapsiparkaa, jonka vanhempi häilyy koko ajan niskan takana vahtimassa ettei lapsi vain mene kuralätäköihin tai leiki mitään sotkuista. Ja voi sitä lapsiparkaa, jos onkin vilkkaampi luonteeltaan.
Monet ystäväpiirini velat ovat fiksuja ja ymmärtävät lapsia ja lasten kasvuun kuuluvia normaaleja vaiheita tavattoman hienosti. Ala-ASTEEN opelle etenkin toivoisin tätä samaa tietämystä ja ymmärrystä lasten erilaisista kehitysvaiheista. Eri asia toki on, tarviiko olla päästä varpaisiin kurassa - meillä ainakin ostetaan viimeisen päälle laatuvarusteet niin, että voidaan ulkoilla missä tahansa olosuhteissa kun ulkoilusta koko perhe pidämme ;)
Kuralätäköissä ei ole koskaan kukaan lapsistamme uinut, mutta ei ole haitannut jos hieman on sieltä vettä leikkeihinsä lapioinut tai käynyt hyppimässä.
Laatu = Reimatech? :D :D
Voi sinua höpsöä. Jos sinulle tulee laadusta tuo mieleen niin ei tuollakaan merkillä huonosti mene (tai ehkä sittenkin). Muru, meille laatu tarkoittaa jotain aivan muuta ;)
Voi sinua höpsöä lutuista kullannuppua! En ole ap, vaan tuo vela ala-asteen opettaja. Olen huomannut, että oppilailla on Reimatechia ja muita merkkejä, jotta räkävarpaat vapaakasvatuksen saaneet perunat saavat hyppiä kuralammikoissa. Onneksi olen vela, mutta kummilapseni ei saa hyppiä kuralätäköissä. Teille muruille se laatu on Reimatechiä, H&M:ää, Prismaa ja muuta markettikamaa. Terveisin sama ope
Ei tämä mikään ope ole. Kunhan haluaa ärsyttää.
Et sinä mikään vanhempi ole, kunhan haluat ärsyttää. Olen ope.
Toivottavasti et äidinkieltä opeta.
Räkänokille suomen kieltä, muille englantia ja ruotsia. Terkuin sama ope
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei vastannut kysymykseen aikooko noudattaa kulttuuria ja mennä eläkkeellä imettämään ja vaihtamaan vaippoja miniänsä perheeseen ja asumaan vierashuoneeseen 😂
Mielenkiinnosta kysyn oletko koskaan asunut ulkomailla? -Ohis
Tuo törppö asuu seitsemän lapsensa ja must an miehensä kanssa Ken iassa. Se on kateellinen aapeelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos se tarkoittaa pinnallisuutta ja empatiakyvyn puutetta niin silloin et ole hyvä vanhemmaksi. Tiedän äidin joka ei antanut lapsen hyppiä kuralätäköissä, ettei kuravaatteet mene likaiseksi...
Minkälainen äiti antaa lapsen riehua ja hyppiä kuralätäköissä? Lapsi saa leikkiä, mutta ei sotkea. Näitä kurittomia vapaakasvatuksen saaneita kuravarpaita näkee koulussakin liikaa. Terveisin ala-asteen opettaja ja vela
Voi lapsiparkaa, jonka vanhempi häilyy koko ajan niskan takana vahtimassa ettei lapsi vain mene kuralätäköihin tai leiki mitään sotkuista. Ja voi sitä lapsiparkaa, jos onkin vilkkaampi luonteeltaan.
Monet ystäväpiirini velat ovat fiksuja ja ymmärtävät lapsia ja lasten kasvuun kuuluvia normaaleja vaiheita tavattoman hienosti. Ala-ASTEEN opelle etenkin toivoisin tätä samaa tietämystä ja ymmärrystä lasten erilaisista kehitysvaiheista. Eri asia toki on, tarviiko olla päästä varpaisiin kurassa - meillä ainakin ostetaan viimeisen päälle laatuvarusteet niin, että voidaan ulkoilla missä tahansa olosuhteissa kun ulkoilusta koko perhe pidämme ;)
Kuralätäköissä ei ole koskaan kukaan lapsistamme uinut, mutta ei ole haitannut jos hieman on sieltä vettä leikkeihinsä lapioinut tai käynyt hyppimässä.
Laatu = Reimatech? :D :D
Voi sinua höpsöä. Jos sinulle tulee laadusta tuo mieleen niin ei tuollakaan merkillä huonosti mene (tai ehkä sittenkin). Muru, meille laatu tarkoittaa jotain aivan muuta ;)
Voi sinua höpsöä lutuista kullannuppua! En ole ap, vaan tuo vela ala-asteen opettaja. Olen huomannut, että oppilailla on Reimatechia ja muita merkkejä, jotta räkävarpaat vapaakasvatuksen saaneet perunat saavat hyppiä kuralammikoissa. Onneksi olen vela, mutta kummilapseni ei saa hyppiä kuralätäköissä. Teille muruille se laatu on Reimatechiä, H&M:ää, Prismaa ja muuta markettikamaa. Terveisin sama ope
Tuota noin. Tämä ei mene läpi. Sinulla on kirjoitus- ja kielioppivirheitä joka lauseessa.
Sitä minäkin. Ei voi olla ope. Niille on soveltuvuustestitkin.
Köyhät ne vaatteilla koreilee ja rahoillaan leveilee..
Vierailija kirjoitti:
Köyhät ne vaatteilla koreilee ja rahoillaan leveilee..
Kommentoija on köyhä mamma Kouvolasta.
Vierailija kirjoitti:
Voi ei, nyt ap ja se "ope" tais pahoittaa mielensä, kun molemmat katosi 😢
Jag är här men du förstår ingenting. Hejdå mamma! Hälsningar till Ke nia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei vastannut kysymykseen aikooko noudattaa kulttuuria ja mennä eläkkeellä imettämään ja vaihtamaan vaippoja miniänsä perheeseen ja asumaan vierashuoneeseen 😂
Mielenkiinnosta kysyn oletko koskaan asunut ulkomailla? -Ohis
No minä nyt vastaan ulkomailta: ap on ekaa kertaa elämässään päässyt vähän leveämmän leivän ääreen. Hän on sokaistunut palkollisista kotiapulaisista ja kouluttaa nyt hienompana meitä muita. Se nousukkuus näkyy ja kuuluu, ap. Jos olisit kiertänyt enemmän maailmaa, et olisi enää noin täpinöissäsi.
Olet todellakin väärässä. En ole nousukas ja olen maailmaa kiertänyt mutta vasta nyt asettunut aloilleni.
Hei AP,
Hienoa, että asut kulttuurissa, jossa autetaan uusia äitejä, eikä tarvitse vain itse yksin pärjätä kaiken uuden keskellä. Muista, että vaikka neuvoja satelee joka suunnalta, sinä itse tiedät mikä on parasta sinulle ja lapsellesi. Mitä tulee kalliisiin tavaroihin ja vaatteisiin, realistisesti puhuen, vauvat ja taaperot kyllä sotkevat ja uteliaina koskevat joka paikkaan. Rikkoutuvat design-tavarat laittaisin kyllä suosiolla pariksi vuodeksi ainakin vähän korkeammalle hyllylle. Sohvat voi tietenkin aina päällystää uudelleen. Vaatteet voi pestä. Lapsi opettaa vanhempaansa 😊 tsemppiä!
Eli ilmeisesti pitävät sinua niin kädettömänä, ettei sinulle uskalleta oman lapsesi hoitoakaan uskoa. Harmi. Minä kyllä loukkaantumisen moisesta holhoamisesta ja siitä, että minut yritettäisiin ulkoistaa vastasyntyneen lapseni elämästä.
En ole kädetön. Tämä on kulttuuriero. Suomimammat on vihaisia kun heidän oma mies odottaa että vaimo heti passaa, kokkaa heti heille ruokaa ja tuo kaljaa, vaikka on vasta synnyttänyt ja vaipoissa. Jos olisi tarjottu, niin et silti olisi ottanut hoitoapua vastaan vaan väkisin olisit itsesi väsyttänyt, kun on pakko tehdä minä kaikki itse asenteella?