Olen päättänyt antaa lapseni huoltajuuden miehelleni.

eikä tee äitiä onnelliseksi vaan äiti lähtee ulkomaille pariksi vuodeksi. Näin lapsi ajattelee ja paljon synkemmin. Mutta jos sinulla ei todellakaan ole vaihtoehtoja ja tuo on parasta mitä keksit, niin heippa.

Eikös se oo aika vastuutonta?

Mielestäni en ole hyvä äiti.

Hyväntekeväisyystyötä voi tehdä kotimaassakin.

Et kai vain ole masentunut? Jotenkin välittyy tekstistäsi semmosta..

Pikkuisen haistan tässä kirjoituksessa hätiköintiä ja hetken hätähuutoa. Hae itsellesi apua ja tee vasta sitten suuria päätöksiä elämässä.



Muistathan myös, että huoltajuudella ja tapaamisilla ei ole sitten mitään tekemistä toistensa kanssa.

Olemme eriluontoisia. Olen tarkka ja huolellinen. Noudatan rajoja ja normeja mahdollisuuksien mukaan. Ja näillä olen lastani kasvattanut. Mieheni elää hetkessä. Velvollisuudentuntoa ei ole. Kodin hoidan yksin. Samoin kaikki raha-asiat.



eikö tämä kerro jo kummalla lapsi pitäisi olla, ei ainakaan velvollisuuksia välttävällä....

Ja olen avioero perheestä. Miehelläni on ollut onnellinen lapsuus. Tämä riistää lastamme kun olemme päivittäin eri mieltä asioista. Ja minä olen päivittäin talossa ihmisen kanssa jota en halua tuntea. Joka ei hyväksy minua. Jota olen alkanut karttamaan. Minulla ei ole pakopaikkaa. Ja minulta ei kysytty lapsena, kumman luona haluaisin olla.

Tämä on provo, tai sitten olet tyhmä, todella tyhmä ja yksinkertainen, niin ja itsekeskeinen ihminen. Minä, minä, minä, entä lapsesi.. Niin ja kai ymmärrät, että hyväntekeväisyystyöhän olet menossa (jos siis olet edes menossa) siksi, että se on ainoa edes hiukan suvaittu syy hylätä lapsensa. Kuulit oikein hylätä. Kasva aikuiseksi.

Kysyn vielä uudelleen voisitko olla masentunut? Jotenkin välittyy olo tänne, että olet henkisesti huonossa kunnossa.

Mietit samoja juttuja kuin minä. Elämäntilanteesikin on miltei sama kuin minun. En osaa auttaa mutta tiedän tuon tunteen, nuo ajatukset ja sen näivettymisen.

En ole päässyt masennuksesta hoitoon. Omaan neuroottisen äidin. Narsisti isän. Veljeni on rajatila tapaus.



Olen muutaman vuoden halunnut hoitoon. Masennuksesta. Vaan jo nuoruudessa opin elämään tämän kanssa. Kunhan pysyn valppaana ja kehitän itseäni.



En tiedä mikä on tilani, kun en ole tuota hoitoa saanut.

Mutta ero on joka tapauksessa tulossa. Ja en omaa rikkauksia. Opintoni tähtäävät tuohon työhön johon olen menossa. Eli pääsisin muualle selvittämään päätäni ja saisin tukea matkaan.

pakeneminen ei ole mikään ratkaisu! Ainahan voit erota miehestä, miksi pitää erota lapsesta?

Ajattelen asian näin. En ole saanut hyvää lapsuutta. Joten pystynkö sitä edes tarjoamaan? Ja en oikein luota ihmisiin. Mieheeni luotan. Ja tiedän että omaamme erilaiset tavat. Vaan hän ei koskaan satuttaisi lastamme.



Ja ehkä tämä on jonkinlainen hätä huuto. Voi myös olla että olen tyhmä, vaan en näe sitä mahdollisuutena, että olisin seuraavat 5 vuotta tässä samassa kylässä. Mieheni kanssa vain että lapseni ei tarvitsisi olla eronnut lapsi? Kyllä hän myös kärsii. Kärsii varmasti. Hän tässä tarvitsee vanhemman joka pitää samoista asioista kiinni. Mielipuolista on kun olemme jokaisessa asiassa täysin eri mieltä. Ja kun ajatuksemme ei kohtaa millään!!



T:ap

Kyllähän nyt jokainen pääsee vaikka tk/neuvolalääkärille joka kirjoittaa tarvittaessa mielialalääkkeet tai laittaa psykologin juttusille.



Hae apua. Kirjoituksesta kuultaa se, että olet masentunut. Älä tee tällaista päätöstä nyt. Kadut sitä vielä! Lapsesi vuoksi, harkitse ja hae apua!

Miksi äiti on heti huono jos ei ole jatkuvasti läsnä mutta miehelle se olisi aivan normaalia. Tunnen hyvin äidin joka asuu etelä-Suomessa ja lapset isänsä kanssa pohjoisessa ja hyvin toimii. Ainoa ikävä asia on ihmisten asenne että äiti on " hylännyt" lapsensa vaikka eihän tilanne niin ole.

Todennäköistä tietty on että jos noin kauas aiot niin saattaa iskeä raju ikävä joten löytyisikö vaihtoehtoa vähän lähempää jolloin voisit kuitenkin tavata lastasi säännöllisesti.

Oikeen kylmät väreet tulee kun ajattelee. Etkö tosiaan mitään muuta työtä vois alkaa tekemään tässä elämäntilanteessa?

sulla ei ole kyllä kaikki ihan kohdallaan.

Ota yhteys terveyskeskukseen ensiksi. Luulen että sinulla masennus. Tiedäthän, että masennus ei parane itsestään ilman hoitoa?



Kyllä varmasti isä voi kasvattaa lapsen hyvin. En nyt puutu tuohon asiaan vaan vain mielentilaasi, se ei tunnu olevan kunnossa. Hae apua ja tee isot ratkaisut vasta sen jälkeen, mitä ne sitten ovatkin.



Masentunut juuri vähätttelee itseään, syyttelee, hän kokee epäonnistunensa ja olevansa kelvoton.



Useimmiten masentunut kuitenkin on erittäin velvollisuudentuntoinen ja tarkka asioista ja siitä mieten eletään. Joskus nämä velvollisuudet vaan ovat liian rasittavia ihmiselle ja hän masentuu. masennus on helppo hoitaa alkuvaiheessa mutta jos ei hae apua masennus saattaa kroonistua ja olla sinussa lopun ikääsi.