Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa, en ole löytänyt samanhenkisiä kavereita vieläkään/taaskaan
28.12.2022 |
Muistan sen tunteen luottamuksesta ja yhteisyydestä, mikä tulee kun tutustuu johonkuhun, joka on älyllisesti samantasoinen ja jolla on samanlainen arvomaailma ja tapa keskustella. Sellainen, että toinen tajuaa useimmat asiat selittämättä ja lopuista voidaan käydä pitkiä ja antoisia keskusteluja.
Olen tajunnut, että olen taas viime aikoina koettanut sopia joukkoon ja löytää jotain yhteistä säveltä ihmisten kanssa, joilla ei ole oikein annettavaa minulle ja jotka ymmärtävät yli 50% kaikesta sanomastani väärin heti jos aletaan puhua mistään "vaikeammasta". Suurimmaksi osaksi siis kanssakäyminen on ollut sitä, että yritän jollain tavalla neutraalisti osallistua keskusteluun, joka pysyy aika pinnallisena ja jossa jauhetaan paljon itsestäänselvyyksiä - koska jos alkaisin selittää minkälaisia ajatuksia aihe oikeasti herättää, niin se kuulostaisi ärsyttävältä "opettamiselta", tai toisin esiin faktoja jotka laskevat toisilta mielialaa tai tuovat ikäviä tunteita muuten esiin.
Joskus, tai oikeastaan usein, nämä ystävyydet sitten eskaloituvat siihen, että päätän lopulta alkaa avaamaan itseäni enemmän, jolloin minut väärinymmärretään ja toiset alkaa hyljeksyä. Kun he eivät pysty sellaiseen keskusteluun jonka asia vaatisi, niin heille jää vaihtoehdoksi enää pitää outona tai liittää joku muu negatiivinen ominaisuus minuun, jotta pystyvät järkeistämään tai lokeroimaan mielessään, miksi puhuin niin kuin puhuin (kun meni yli hilseen).
En tiedä mikä aloituksen varsinainen tarkoitus oli, ihmetyttää kuinka olen saanut itseni lankaan niin helposti ja ajatellut, että kaveruuden pitäisi kyllä onnistua, kunhan aluksi muutan itseäni ja sopeudun vähän. En varmaan vaan uskonut, että niin moni ihminen ryhmästä - käytännössä lähes kaikki tähän mennessä - voivat olla minulle vääriä. Se, että muutan itseäni ja sopeudun vähän on ollut edellytys sille, että voin ylipäätään tulla toimeen heidän kanssaan, ja sitä pidemmälle ystävyys ei todennäköisesti voi ollenkaan mennä tiettyjen ihmisten kanssa. Olipa hölmöä, että en tajunnut ottaa ihan tosissaan sisäistä tunnetta siitä, että kanssakäyminen takkuaa.
Kommentit (27)
Kuulostat ylemmyydentuntoiselta ja ehkä sosiaaliset taidot jäässä tai heikot.
Mene yliopistolle, sieltä saatat löytää älykkäitä ihmisiä jotka tykkäävät keskustella. Tosin ei moni löydä mistään, yksinäisyys on kansansairaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua rasittaa että useiden kanssa ei pysty puhumaan asian eri puolista tai näkökulmista. Tai siis että ei voi sanoa "epäsuosittua" näkökulmaa ilman että leimataan että olen automaattisesti sen kannattaja. Ihan kuin asioilla olisi vain yksi näkökulma ja muista ei saa puhua lainkaan. Asioiden ymmärtäminen ei myöskään tarkoita niiden hyväksymistä.
Vierailija kirjoitti:
Mua rasittaa että useiden kanssa ei pysty puhumaan asian eri puolista tai näkökulmista. Tai siis että ei voi sanoa "epäsuosittua" näkökulmaa ilman että leimataan että olen automaattisesti sen kannattaja. Ihan kuin asioilla olisi vain yksi näkökulma ja muista ei saa puhua lainkaan. Asioiden ymmärtäminen ei myöskään tarkoita niiden hyväksymistä.
Tommi Liimatta sanoitti mielestäni fiksusti: Jos jotain tulee mieleen, ei se tarkoita, että olen sitä mieltä.
Olen joskus seurassa koettanut myös pitää jonkinlaisen esipuheen alkaessani pohtia ääneen jotakin ristiriitaisempaa asiaa - että entäs jos, kun joku voisi ajatella näinkin ja olen lukenut, että. Silti se on usein tulkittu ikäväksi mielipiteeksi ja selventävä esipuhe vain puolusteluksi tälle muka henkilökohtaiselle mielipiteelleni.
Täällä myös yksi joka kaipaa merkityksellisiä keskusteluja ja asioiden pohtimista eri kantilta. Onni on että olen löytänyt elämässäni kaksi ystävää joiden kanssa juttelu sujuu. Heidän kanssaan on oikeasti hauska jutella. Valitettavasti asuvat nykyään kaukana.
Monet leimaavat syvälliset keskustelut synkistelyksi tai nillitykseksi. Ei, puuduttava arkitoimien ja itsestäänselvyyksien luettelu sekä muiden ihmisten asioista puhuminen se vasta tylsää on.
Nämä ihmiset eivät ehkä kaipaa sitä syvällisempää keskustelua, vaan haluavat tietoisesti pitää aiheet kevyinä. Minusta on rasittavaa, jos esimerkiksi työpaikalla on tyyppi, jolla on kova tarve keskustella eikä hän osaa antaa toiselle tilaa tai lukea sosiaalisia viestejä.
Netin kautta voisi löytyä jostakin ryhmästä älykästä ja samanhenkistä keskusteluseuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nämä ihmiset eivät ehkä kaipaa sitä syvällisempää keskustelua, vaan haluavat tietoisesti pitää aiheet kevyinä. Minusta on rasittavaa, jos esimerkiksi työpaikalla on tyyppi, jolla on kova tarve keskustella eikä hän osaa antaa toiselle tilaa tai lukea sosiaalisia viestejä.
Netin kautta voisi löytyä jostakin ryhmästä älykästä ja samanhenkistä keskusteluseuraa.
Tämä. Töissä olen ja haluan olla työroolissa, työminä. Harvoin on hyväksi alkaa liikaa tuoda sitä vapaa-ajan minää, tunteita ja mielipiteitä työpaikalle. Tämä sekä työilmapiirin että oman jaksamisen näkökulmasta. Saapa edes jossakin hengähtää oman elämän huolista.
Sulla kuulostaa kuitenkin olevan kokemusta sellaisistakin ihmisistä, jotka ovat samalla kanavalla ja joiden kanssa keskustelu syvenee? Olivatko nämä pitkäaikaisia tuttavia, jopa lapsuudesta tai nuoruudesta mukaan tulleita?
Suhteen syveneminen vaatii etenkin aikuisena aikaa. Pitkä aika yhdessä esim. samassa työpaikassa hitsaa yhteen ja tuo lähelle. Vapaa-ajalla en itse ole aikuisena saanut syvennettyä kaveruutta kenenkään kanssa.