Huusin vieraalle lapselle puistossa - nyt kaduttaa vähän, ehkä
Kävelin eilen illalla puiston halki mieheni kanssa. Aamulla oli satanut lunta ja joku viitseliäs oli tehnyt yhden puistonpenkin eteen lumiukkoperheen jossa oli yksi ehkä metrin korkuinen ja 7 pienempää ukkoa rivissä. Taiten tehty ja hauskan näköisiä. Monet pysähtyivät kuvaamaan niitä, varsinkin turistit. Yksi aasialainen mies pyysi miestäni ottamaan hänestä kuvan kun hän poseerasi lumiukkojen kanssa. Oltiin sitten lähdössä eteenpäin ja sanoin juuri miehelle että toivottavasti nuo saavat olla rauhassa nuo ukot. Silloin paikalle tuli sellainen 8-10 -vuotias poika, meni ukkojen luokse ja alkoi potkia niitä paskaksi.
En tiedä mikä alkukantainen raivo minuun iski, mutta näin punaista. Huusin pojalle ensin suomeksi ja kun ei näyttänyt ymmärtävän, jatkoin englanniksi. Poika lopetti potkimisen mutta ei reagoinut muuten mitenkään, tuijotti vain minua. Sitten hänen äitinsä tuli paikalle, pulputti italiaa ja sanoi jotain "sorry, we don't understand" ja lähtivät eteenpäin.
Tärisin raivosta vielä usamman minuutin, mutta sitten aloin pohtia että olisinko asian kuitenkin voinut hoitaa fiksumminkin. Tosiaan vaan keitti yli kun joku oli nähnyt vaivaa ihmisiä ilahduttaakseen ja sitten joku idiootti kakara katsoo asiakseen tuhota senkin.
Kommentit (3)
No toivottavasti poika oppi jotain. Ja onpahan kertomista kotona Italiassa hulluista suomalaisista.
Yritit varmaan kasvattaa poikaa, kun äiti ei ole tehnyt sitä tai vanhemmat. Ehkä huuto ei silti hyvä, jos voi sanoa puheella asian, mutta millä kielellä sanoo jos lapsi ei osaa kuin italiaa.
Ei kai tuossa mitään. Väärin toki huutaa noin raivoisasti, mutta aiheesta kylläkin. Luulisi sen ikäisen jo tajuavan ettei voi rikkoa mitä eteen sattuu.