Muilla tunnetta, että on nähnyt jo kaiken?

Jossain vaiheessa kolmenkympin jälkeen oli. Mutta sitten se meni ohi. Tai aloin odottaa näkeväni ja kokevani toisenlaisia asioita, mitä siihen asti olin odottanut ja jo kokenut. (puolison löytymisen, ammattiin valmistumisen, kodin hankinnan, lasten saannin...)

Nyt olen yli nelikymppinen ja odotan näkeväni lasteni aikuiselämän alkamisen seuraamista, lapsenlapsetkin on tulleet jo mieleen, josko sellaisiakin joskus tulisi.. Miehen kanssa kahden matkustelua, kunhan nyt viimeinenkin lentää pesästä... Ylipäätään maailman muuttumista seuraan mielenkiinnolla, mitä tapahtuu, mitä uutta tiede keksii... Jne. Ja mökkipihan laittaminen on alkanut innostaa :D

Usein on, mutta ainahan voi kokeilla jonkin uuden tekemistä.

Kyllä, sama tunne minullakin.

Vielä muutama vuosi pystyin heittäytymään ja katselemaan elämää kiinnostavasta kulmasta. Kuvittelin että jotain suurta ja hienoa tulee minulle tapahtuumaan ja janosin elämältä kaikkea uuttaa.

Nyt on vain loputonta tylsyyttä jäljellä.

Viimeiset kolme vuotta on osoittaneet että en ole nähnyt kaikkea. Odotetaan nyt vielä se ulkoavaruuden olioiden invaasio ja dinosaurusten uusi tuleminen ja katsotaan sitten uusiksi, tuskin ollaan vieläkään kaikkea nähty.

Olen kokenut todella paljon 43 vuotiaaksi ja seuraavaksi koettavia asioita on sota ja kuolema.

Et ole vielä nähnyt elämää Eritrean slummeissa

Ei pidä katsoa aina samaan suuntaan. Kun masennus alkaa, pitää heti toimia.

Vielä on näkemättä kaikki kaunis ja rakkaudellinen mitä elämällä on tarjota. Olisi musertavaa luopua nyt elämästä, kun elämästä elämisen arvoinen on kokematta: rakastava parisuhde, mielekäs työelämä, perheen perustaminen (vaikka ikä alkaa asetta rajoitukset tämän suhteen). Eli paljon on vielä kokematta ja elämästä näkemättä.

Ei ole. Kaikki tuntuu olevan alussa kuin vastasyntyneellä tai nuorella aikuisella, ehkei samoin mutta silti alussa. Olisi vielä paljon nähtävää, mutta ulkomaille ei taida päästä helposti.

En oikein innostu asioista. Kun joku kertoo vaikka matkastaan, ajattelen vain onneksi saan olla kotona.

En ole nähnyt selvää näyttelijää. Ihmeistä suurin.

Kiinnostaisi kuulla ap: n kiinnostuksen kohteet? Mitä ajattelet tietäväsi ja mihin asteikolle katsoisit kuuluvasi kun toiset kuolee nälkään Ja pommeihin ja tauteihin.

60+v ja paniikki kun tätä elämää eikä maailmaa ehdi nähdä ja kokea kuin promillen miljoonasosan! Noin suunnilleen

Jokainen päivä on täynnä kaikkea ihmeellistä. Nyt läheisen kuoleman lähestyessä omaa elämää arvostaa taas vähän enemmän.

No ei todellakaan ole, kun en ole ollut vielä päivääkään vanhainkodissa, vai mitä palveluasuntoja ne nykyään ovat.

Voi hyvänen aika! Olen kiertänyt maailmaa, olen asunut kolmessa eri maassa Suomen lisäksi. Asun nyt siinä kolmannessa enkä vieläkään ole pois sulkenut ainakaan teoriassa ettenkö vielä itseäni jostain muualta löytäisi. Sellaistakin välillä tuolla mielessä pilkahtelee vaikka ei niin vakavsti kuitenkaan.

Olen nähnyt todella paljon ja vielä monin kerroin enemmän on näkemättä ja kokematta. 

Olen tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin. Olen opiskellut vieraita kieliä ja tutustunut vieraisiin kulttuureihin.

Täytin syyskuussa 67 ja vieläkin olen utelias ja tiedonhaluinen. Itseäni kauhistuttaa ajatus joutua jämähtämään paikalleen niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Haluan kuolla ns. saappaat jalassa.

Ja olen siis vanha akka vaan en mieletäni enkä sielultani.

Kyllä, ja olen 30v mikä on aika huolestuttavaa. 

https://tinyurl.com/55s4ay9u

Ymmärsinkö oikein kaavakuvan: stress management pahentaa depressiota?

Päinvastoin. Maailma on täynnä ihania paikkoja. Liian vähän aikaa ja rahaa. Eurooppakin on suurelta osin näkemättä.

Minusta tuntuu, etten ole nähnyt mitään, mutta samalla nykyisin tuntuu turhalta, että juuri minun pitäisi nähdä tai kokea mitään.

Muita planeettoja ja rinnakkaismaailmoja et ole nähnyt.