Joulu ei tunnu miltään
Onko täällä muita, joissa joulu ei herätä mitään tunteita? Olen koko aikuisikäni kamppaillut tätä vastaan ja yrittänyt välillä larpata jouluihmistä, mutta laihoin tuloksin. Joulu ei yksinkertaisesti herätä minussa mitään tunteita, lähinnä ahdistaa.
Lapsena joulussa oli fiilistä, mutta nyt aikuisena se näyttäytyy kulutuskeskeisenä ja turhana juhlana. En ole uskonnollinen perinteisellä tavalla, joten jeesushommatkaan eivät jouluna säväytä. Läheisiäni muista ja vietän heidän kanssaan aikaa ihan ympäri vuoden, joten joulu ei tunnu mitenkään erityiseltä. Ja ruoka; jouluruoka on ihan jees, kouluarvosana 7 1/2, mutta onhan siihen syy, miksi sitä ei syödä ympäri vuoden?! Ja se on se, että ei se oikeasti kenenkään mielestä ole NIIN hyvää. Mulle arki on juhlaa ja silleen, joten joulun kuluneet kliseet eivät aiheuta minussa hiljentymistä tai pyhyyden kokemusta.
Tunnen hieman syyllisyyttä asiasta ja mietin, jäänkö jostain paitsi? Kadunko vanhana, että en muodostanut mitään ihania omia joulutraditioita? Onko meitä muitakin, jotka eivät siis varsinaisesti vihaa joulua, mutta eivät vain välitä siitä?
Ja kyllä, olen lapseton (lapsia on toki perhepiirissä paljon), hyvätuloinen ja urbaani. Listan lopuksi mietin, olenko myös tunnekylmä, kun Varpunen jouluaamuna lähinnä ärsyttää?
Kommentit (24)
Mulle joulu tulee tekemällä ja osallistumalla. Muuten se ei just oikein tunnu miltään.
En vietä joulua erityisesti. Ihmisillä tuntuu olevan myös eri merkitys sille, riippuen onko ateisti, pahistenpalvoja, noita, pakana, kristitty, uususko, katolilainen ja niin edelleen. Vai suorittaako joku palvontamenoja tai juoko alkoholia. Se viba mikä tulee juhlapyhinä tai hevikonserttien aikaan on joskus hankala ilmanalassa. Keväällä voi olla pääsiäisen elementtejä, värit. Lapsuudessa oli rauhallisempaa kasarilla.
Pidän joulun tunnelmasta, joulukuusesta ja jouluruoista/ leivonnaisista. Toki joulu on hauskinta pienten lasten kanssa 🎄
Jouluna ollaan omassa kodissa perheen kesken.
Kun on 77 joulua takana ei se millään tunnu samalta kuin 6- vuotiaana jolloin ounain samettimekko päällä istuin kuusen alla lukemassa ja odottamassa jouluruokaa ja vaatimatonta pukin vierailua. Vielä vahvasti uskoin isän taas olleen tallissa juuri kun pukki kävi.
Joulu on tietysti tietty tunnelma, ei se tarvitse lahjoja eikä etenkään alkoholia.
Ai kamalaa. Onko joku jo aloittanut joulustressaaminsen?
Minulla joulu ei aiheuta mitään tunteita tähän aikaan vuodesta. Nyt nautin syksystä. Joulufiilikset sitten jouluna, sellaiset, kuin kulloinkin tulee.
Samaa mieltä.
Lapsena 60-luvulla joulu tuntui ihanalta maalla. Naapuri aurasi kotijärvelle traktorilla ison luistinradan Tapaninpäivänä minulle ja siskolleen.
Sekin oli juhlaa, kun linja-autonkuljettaja isäni sai joka toinen joulu Liikennöintiyhtiön auton jouluksi käyttöönsä. Sillä lähdettiin koko pikkuinen kyläkunta jouluaamuna aikaisin kirkkoon. Kun isä ajoi sen ison auton pihaan niin juoksin talvipakkasella rinsessakoltussani vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihan normi päivä täälläkin. Lastenjuhlahan koko joulu on.
Millä perustein joulu on vain lastenjuhla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normi päivä täälläkin. Lastenjuhlahan koko joulu on.
Millä perustein joulu on vain lastenjuhla?
Kyllä se lapsille on merkityksellisempi , ihan omasta muistoista.
Aikuiselle sen ei edes pitäisi olla: mitähän pukki tuo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normi päivä täälläkin. Lastenjuhlahan koko joulu on.
Millä perustein joulu on vain lastenjuhla?
Kyllä se lapsille on merkityksellisempi , ihan omasta muistoista.
Aikuiselle sen ei edes pitäisi olla: mitähän pukki tuo?
Joten sinulle joulu on pelkästään joulupukki? Jos taas tarkoitat lahjoja, niin sitten kaikki juhlat tai pirskeet missä joku saattaa saada lahjaksi jotain ovat vain lastenjuhlia.
Hmm. Eikö kukaan teistä vietä joulua kristillisissä merkeissä kaiken muun ohella edes.
Vierailija kirjoitti:
Hmm. Eikö kukaan teistä vietä joulua kristillisissä merkeissä kaiken muun ohella edes.
Minä en vietä joulua syyskuussa, yhtään minkäänlaisissa merkeissä.
Kyllä se ilmeisesti jotain tunteita herättää, jos se masentaa? Jos se olisi täysin yhdentekevä, niin etkö silloin voisi antaa sen mennä vain kuten muutkin päivät?
Vierailija kirjoitti:
Hmm. Eikö kukaan teistä vietä joulua kristillisissä merkeissä kaiken muun ohella edes.
Joulu valitettavasti ei ole edes alkuperiään kristillinen juhla. Jeesus ei edes ole syntynyt jouluna. Kuitenkin myönnän että jotkut kristilliset joululaulut ovat hyvin kauniita ja en ole moksiskaan siitä että kristityt viettävät joulua heidän omilla arvoillaan ja uskollaan.
Et jää mistään paitsi todellakaan, päinvastoin muualta löytyy hyviä asioita edelleen joulunakin. En itsekään erityisesti vietä joulua, minua ahdistaisi jos viettäisin sitä ja toistaisi samaa. Jeesuksen syntymäpäivää voi ajatella muutenkin, jos siltä tuntuu. Kaikki ylimääräinen hössötys on hulluutta, ennen joulua jo pitää ravata kaupassa. Joillekin ei sovi jouluruoka, mutta sitä syödään väkisin jo ennen joulua, jos ei ole voimia laittaa muuta - viruskausi ja nokka kuivuu.