Turvaton lapsuus ja epämääräinen pelko siitä ettei jotenkin selviä

Vierailija kirjoitti:

Oletko saanut hellää rakastelua vanhemmalta luotettavalta mieheltä. Tämä voisi auttaa tilanteessasi myös. Olen vapaaehtoinen rakastelemaan kanssasi pikkuinen :)

Kiitos, tämä hymyilytti.

On. 90-luvun laman ja sitä seuranneiden lieveilmiöiden kanssa lapsuutensa viettäneenä, tuli silloin tunne että ei ole perhe-elämä mun juttu. Ei ainakaan jos et ole miljonääri. Ja siitä on pidetty kiinni, keskittyen massiivisten talouspuskureiden kerryttämiseen. On kyllä helppo nukkua yönsä kun on laarissa laidat korkealla. Olo on kun roope-sedällä, joka käyttää rahasäkkejä tyynyinä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli tunne, että jos kaikki langat ei ole käsissäni ja hetkeksi rentoudu, tapahtuu jotain pahaa.

Lopulta romahdin. Sympaattinen ja parasympastyinen hermosto meni sekaisin stressistä. Eli ylikunto-oireet, mutta johtui ahdistuksesta.

Aika kauan meni, että siitä selvisin. Mutta sen jälkeen pää alkoi selvitä ja aloin ajatella, että maailma menee mallillaan ja minä en kaikelle mitään voi.

En osaa sitä ajatusprosessia selittää. Mutta kävin niin mustissa vesissä, että kun sieltä nousi ylös, ei ollut paluuta entiseen

Itkeä vollotin eilen. Itkun sai laukeamaan muutamat asiat. Tuntuu että jonkin sortin puhdistus alkoi, mutta tämä saa jatkua.

Alkoholisti narsistin lapsena joulut ovat kyllä vaikeimmat.

Ei mikään. Varmaan se että yhteiskunta muuttuisi turvallisemmaksi, myös köyhiä ajatellen, ei kyynärpäätaktiikkayhteiskunta. Asuntoja kaikille ja kaikissa kunnissa, ei pelkästään kerrostaloja johon ahdetaan ihmisiä keskustassa, vaan kohtuullisen matkan päähän sivulle viihtyisää. Parempi ilmasto.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on vaatinut pitkän psykoterapian ja paljon muuta traumasensitiivistä työskentelyä. Meditoin päivittäin (n. 10v jo tehnyt tätä), joogaan, kävelen luonnossa, rauhoitan hermostoani tietoisesti päivittäin monta kertaa päivässä. Kahvia juon max. 2kpp/päivässä, alkoholia joskus harvoin 1 annoksen. Iltaisin en katso tv:tä tai kännykkää vaan luen ja meditoin, nukkumaan menen klo 21 aikoihin ja nukun 8-9h joka yö. Huomaan, että herkkä hermosto ja taipumus (traumaperäiseen) ahdistukseen vaatii sen, että päivittäin pitää itsestään hyvää huolta. Näillä keinoilla olo on kuitenkin vakaa ja turvallinen turvattomasta lapsuudesta huolimatta.

Olitko traumaterapiassa vai missä? Itse olen käynyt jo 2 x 3 v terapian ja harmi että mulle ei suositeltu traumaterapiaa, tuntuu että se olisi ollut oikea. Mikä on traumasensitiivinen työskentely? Tartteisin myös itsetunnon nostoa ja hieman sairastan läheisriippuvuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuuntele ihmisiä joilla kaikki on mennyt pieleen, mutta silti ovat selvinneet. Itse esimerkiksi luulin että ulosotto on kuolemantuomio. Ei ollutkaan. 

Kiitos. Olen huomannut samaa ihan omien vaikeiden kokemusten kautta. Toisaalta taas raskaat kokemukset myös saavat elämän tuntumaan raskaalta ja vie pois jaksamista. Toivon, että saisin elää välillä vähän helpompia aikoja. En jaksaisi jatkuvasti pelätä mitä nurkan takana on odottamassa.

Eihän kaiken pelkääminen olekaan pakollista, eikä aina se, mitä on valmiiksi pelännyt, toteudukaan.

En tiedä, mikä ankkuroisi sinut tähän hetkeen, mihin voisit luottaa. Mulla nuo pelot pysyvät poissa, kun olen jättänyt elämäni Jumalan käsiin, enkä itseasiassa uskalla askeltakaan ilman hänen suojaa ja turvaa. Tämä ohje ei välttämättä kelpaa kaikille, sen hyväksyminen vaatii ainakin sen, että huomaa, ettei itse yksin pärjää. Olen ollut niin syvissä vesissä, etten olisi omin avuin mitenkään päässyt ylös, eikä mulla ollut jäljellä enään mitään tai ketään muuta keneen turvata. Täysin tyhjänä, avuttomana ei ollut varaa olla tarttumatta ojennettuun käteen. Se oli Jeesuksen käsi, enkä sen jälkeen ole halunnut siitä päästää irti. Nyt mä menen, päivän kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsevarmuuden nostatus. Negatiivisten ajatusten blokkaus. Osaan olla realisti jos en osaa jotain. Ajan myötä ylenpalttinen sisäinen lyttäys on kumminkin jäänyt. Osallistu aikuiskoulutuksen puolella järjestettäviin kursseihin ja opettele uusia taitoja. Uusien taitojen myötä opit näkemään uusia puolia.

Kiitos. En itse asiassa tarkoita mitään tiettyä taitoa, vaan tunnetta, että ei selviä hengissä, koska ei ole turvallista.

Katso ympärillesi, katso itseesi, mitä näet? Lapsuuden tapahtumille et voi mitään, ainoastaan jättää ne taaksesi. Lopeta niihin takertuminen, huomaa, ettei asiat, jotka lapsuudessa tapahtuivat ollet sinun omia valintojasi. Selvisit kuitenkin, olet vieläkin ehjänä elossa. Turva ja vahvuus on jo lapsena ollut sinussa itsessäsi, vaikka aikuisten käsissä niitten olisi pitänyt olla. Nyt ota tietoisesti sama asenne, äläkä odota, että jostain joku toinen tulisi turvallisuutesi takuuksi.

Mitäpä näet? Sinussa itsessäsi, ei missään muualla, on muutos, vakaus ja varmuus. Usko itseesi.

Turva tulee muilta ihmisiltä ja ympäristöstä. Et voi sanoa että ihmisen pitäisi itse luoda turva sisälleen. Kukaan ei elä tyhjiössä ja jos odottaa että itse yksin vastaa itsestään on heikoilla vesillä. Avainsana on tasapaino ja aidot turvallisuuden kokemukset.

Olen 43-vuotias ja yhä edelleen on se sama tunne, että joku on vialla, ei ole turvallista. 

Onneksi olen kuitenkin tajunnut, että se on ehdollistuma, ei totuus. Minulla on nyt kaikki hyvin: olen terve, minulla ei ole velkaa, minulla on hyvä parisuhde ja työpaikka.

Silti se tunne väijyy vaan. Ei se koskaan häviä, mutta sen kanssa oppii elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on vaatinut pitkän psykoterapian ja paljon muuta traumasensitiivistä työskentelyä. Meditoin päivittäin (n. 10v jo tehnyt tätä), joogaan, kävelen luonnossa, rauhoitan hermostoani tietoisesti päivittäin monta kertaa päivässä. Kahvia juon max. 2kpp/päivässä, alkoholia joskus harvoin 1 annoksen. Iltaisin en katso tv:tä tai kännykkää vaan luen ja meditoin, nukkumaan menen klo 21 aikoihin ja nukun 8-9h joka yö. Huomaan, että herkkä hermosto ja taipumus (traumaperäiseen) ahdistukseen vaatii sen, että päivittäin pitää itsestään hyvää huolta. Näillä keinoilla olo on kuitenkin vakaa ja turvallinen turvattomasta lapsuudesta huolimatta.

Kiitos ja ilahduttavaa kuulla. Minulla on myös hyvin herkkä hermosto ja vireystila menee helposti pois optimaaliselta tasolta. Miten meditoit? Miten selviät työpäivien aiheuttamasta kuormituksesta? Minulla on hyvin hektinen työ ja ollut jatkuvia ongelmia palautumisen kanssa. Kävin Kelan terapian joitakin vuosia sitten, mutta en löytänyt silloin traumaterapeuttia. Kävin joitakin kertoja traumaterapeutilla hiljattain, mutta se mahdollisuus loppui.

Meditoin välillä sovellusten (esim. Headspace) kautta, välillä ilman. Teen myös työpäivien aikana meditaatiota/joogaa. En esim. palaudu kahvitauolla sosiaalisissa tilanteissa, joten käytän usein tuon ajan meditoimiseen omassa työhuoneessa peiton alla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on vaatinut pitkän psykoterapian ja paljon muuta traumasensitiivistä työskentelyä. Meditoin päivittäin (n. 10v jo tehnyt tätä), joogaan, kävelen luonnossa, rauhoitan hermostoani tietoisesti päivittäin monta kertaa päivässä. Kahvia juon max. 2kpp/päivässä, alkoholia joskus harvoin 1 annoksen. Iltaisin en katso tv:tä tai kännykkää vaan luen ja meditoin, nukkumaan menen klo 21 aikoihin ja nukun 8-9h joka yö. Huomaan, että herkkä hermosto ja taipumus (traumaperäiseen) ahdistukseen vaatii sen, että päivittäin pitää itsestään hyvää huolta. Näillä keinoilla olo on kuitenkin vakaa ja turvallinen turvattomasta lapsuudesta huolimatta.

Kiitos ja ilahduttavaa kuulla. Minulla on myös hyvin herkkä hermosto ja vireystila menee helposti pois optimaaliselta tasolta. Miten meditoit? Miten selviät työpäivien aiheuttamasta kuormituksesta? Minulla on hyvin hektinen työ ja ollut jatkuvia ongelmia palautumisen kanssa. Kävin Kelan terapian joitakin vuosia sitten, mutta en löytänyt silloin traumaterapeuttia. Kävin joitakin kertoja traumaterapeutilla hiljattain, mutta se mahdollisuus loppui.

Meditoin välillä sovellusten (esim. Headspace) kautta, välillä ilman. Teen myös työpäivien aikana meditaatiota/joogaa. En esim. palaudu kahvitauolla sosiaalisissa tilanteissa, joten käytän usein tuon ajan meditoimiseen omassa työhuoneessa peiton alla.

Onpa kiva kuulla, että olet saanut järjesteltyä työpäiväsikin omaa hyvinvointiasi tukevalla tavalla. Miten olet aiemmin pärjännyt, jos/kun tuota mahdollisuutta ei ole ollut?

Vierailija kirjoitti:

Olen 43-vuotias ja yhä edelleen on se sama tunne, että joku on vialla, ei ole turvallista. 

Onneksi olen kuitenkin tajunnut, että se on ehdollistuma, ei totuus. Minulla on nyt kaikki hyvin: olen terve, minulla ei ole velkaa, minulla on hyvä parisuhde ja työpaikka.

Silti se tunne väijyy vaan. Ei se koskaan häviä, mutta sen kanssa oppii elämään.

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Oletko sinä käynyt puhumassa asiasta terapiassa? Entä onko sinulla joitakin selviytymiskeinoja, jotka olet kokenut hyödylliseksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsevarmuuden nostatus. Negatiivisten ajatusten blokkaus. Osaan olla realisti jos en osaa jotain. Ajan myötä ylenpalttinen sisäinen lyttäys on kumminkin jäänyt. Osallistu aikuiskoulutuksen puolella järjestettäviin kursseihin ja opettele uusia taitoja. Uusien taitojen myötä opit näkemään uusia puolia.

Kiitos. En itse asiassa tarkoita mitään tiettyä taitoa, vaan tunnetta, että ei selviä hengissä, koska ei ole turvallista.

Katso ympärillesi, katso itseesi, mitä näet? Lapsuuden tapahtumille et voi mitään, ainoastaan jättää ne taaksesi. Lopeta niihin takertuminen, huomaa, ettei asiat, jotka lapsuudessa tapahtuivat ollet sinun omia valintojasi. Selvisit kuitenkin, olet vieläkin ehjänä elossa. Turva ja vahvuus on jo lapsena ollut sinussa itsessäsi, vaikka aikuisten käsissä niitten olisi pitänyt olla. Nyt ota tietoisesti sama asenne, äläkä odota, että jostain joku toinen tulisi turvallisuutesi takuuksi.

Mitäpä näet? Sinussa itsessäsi, ei missään muualla, on muutos, vakaus ja varmuus. Usko itseesi.

Turva tulee muilta ihmisiltä ja ympäristöstä. Et voi sanoa että ihmisen pitäisi itse luoda turva sisälleen. Kukaan ei elä tyhjiössä ja jos odottaa että itse yksin vastaa itsestään on heikoilla vesillä. Avainsana on tasapaino ja aidot turvallisuuden kokemukset.

Totta, ympärillään on hyvä pitää vain turvallisia ja hyväntahtoisia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli tunne, että jos kaikki langat ei ole käsissäni ja hetkeksi rentoudu, tapahtuu jotain pahaa.

Lopulta romahdin. Sympaattinen ja parasympastyinen hermosto meni sekaisin stressistä. Eli ylikunto-oireet, mutta johtui ahdistuksesta.

Aika kauan meni, että siitä selvisin. Mutta sen jälkeen pää alkoi selvitä ja aloin ajatella, että maailma menee mallillaan ja minä en kaikelle mitään voi.

En osaa sitä ajatusprosessia selittää. Mutta kävin niin mustissa vesissä, että kun sieltä nousi ylös, ei ollut paluuta entiseen

Itkeä vollotin eilen. Itkun sai laukeamaan muutamat asiat. Tuntuu että jonkin sortin puhdistus alkoi, mutta tämä saa jatkua.

Alkoholisti narsistin lapsena joulut ovat kyllä vaikeimmat.

Halaus sinulle. Samoin tuntemuksin ollaan täälläkin.

Kuuntele youtubesta rentoutusvideoita. Niistä kannattaa etsiä itselle sopivimmat. Niitä on monilla eri painotuksilla.

On keskityttävä omaan hyvinvointiin, omaan oloon ja mietittävä mikä on se pohjimmainen tunne kaiken pelon alla. Sitä voi parantaa. On annettava itselleen lupa parantua. Olet arvokas ja sinulla on oikeus olla pelkäämättä. Kaikki on niin kuin kuuluukin olla. Se on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli tunne, että jos kaikki langat ei ole käsissäni ja hetkeksi rentoudu, tapahtuu jotain pahaa.

Lopulta romahdin. Sympaattinen ja parasympastyinen hermosto meni sekaisin stressistä. Eli ylikunto-oireet, mutta johtui ahdistuksesta.

Aika kauan meni, että siitä selvisin. Mutta sen jälkeen pää alkoi selvitä ja aloin ajatella, että maailma menee mallillaan ja minä en kaikelle mitään voi.

En osaa sitä ajatusprosessia selittää. Mutta kävin niin mustissa vesissä, että kun sieltä nousi ylös, ei ollut paluuta entiseen

Itkeä vollotin eilen. Itkun sai laukeamaan muutamat asiat. Tuntuu että jonkin sortin puhdistus alkoi, mutta tämä saa jatkua.

Alkoholisti narsistin lapsena joulut ovat kyllä vaikeimmat.

Halaus sinulle. Samoin tuntemuksin ollaan täälläkin.

Haluas takaisin. Tuntuu että ne vain voi ymmärtää, jotka ovat samaa kokeneet.

Vierailija kirjoitti:

Kuuntele youtubesta rentoutusvideoita. Niistä kannattaa etsiä itselle sopivimmat. Niitä on monilla eri painotuksilla.

On keskityttävä omaan hyvinvointiin, omaan oloon ja mietittävä mikä on se pohjimmainen tunne kaiken pelon alla. Sitä voi parantaa. On annettava itselleen lupa parantua. Olet arvokas ja sinulla on oikeus olla pelkäämättä. Kaikki on niin kuin kuuluukin olla. Se on hyvä.

Mietin vaan että lapsena pelkäsin koko ajan, koska minulla oli syytä pelätä. Henkeäni uhattiin koko ajan, kuten myös äitini ja veljeni henkeä. Ja uhkaspa isä vielä omansakin henkensä riistää. Väkivaltaa ja alkoholismia, päätunteet lapsena oli pelko ja häpeä.

Mutta nyt olen aikuisena epävarma, toisiin luottaminen on vaikeaa. Olen saanut hankittua vain vääränlaisia ihmissuhteita, pelottaa etten saa koskaan hyvää ihmissuhdetta itselleni. Mutta mietin kun kävin hypnoosissa jonkin aikaa sitten niin kyllä se surun tunne sieltä nousi. Varmaan paljon on jäänyt itkua itkemättä. Sitten toinen mitä pitää työstää on häpeä. Ja ylipäätään tunteiden tuntemista. Minulla on sellainen ylianalysointi selviytymismoodi ja aina yritän olla ovela, mutta eipä tuo ole mikään ihmekään, kun isäni suunnalta voi tulla ihan mitä tahansa.

-se joka sai jo itkettyä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli tunne, että jos kaikki langat ei ole käsissäni ja hetkeksi rentoudu, tapahtuu jotain pahaa.

Lopulta romahdin. Sympaattinen ja parasympastyinen hermosto meni sekaisin stressistä. Eli ylikunto-oireet, mutta johtui ahdistuksesta.

Aika kauan meni, että siitä selvisin. Mutta sen jälkeen pää alkoi selvitä ja aloin ajatella, että maailma menee mallillaan ja minä en kaikelle mitään voi.

En osaa sitä ajatusprosessia selittää. Mutta kävin niin mustissa vesissä, että kun sieltä nousi ylös, ei ollut paluuta entiseen

Itkeä vollotin eilen. Itkun sai laukeamaan muutamat asiat. Tuntuu että jonkin sortin puhdistus alkoi, mutta tämä saa jatkua.

Alkoholisti narsistin lapsena joulut ovat kyllä vaikeimmat.

Halaus sinulle. Samoin tuntemuksin ollaan täälläkin.

Haluas takaisin. Tuntuu että ne vain voi ymmärtää, jotka ovat samaa kokeneet.

*halaus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuuntele ihmisiä joilla kaikki on mennyt pieleen, mutta silti ovat selvinneet. Itse esimerkiksi luulin että ulosotto on kuolemantuomio. Ei ollutkaan. 

Kiitos. Olen huomannut samaa ihan omien vaikeiden kokemusten kautta. Toisaalta taas raskaat kokemukset myös saavat elämän tuntumaan raskaalta ja vie pois jaksamista. Toivon, että saisin elää välillä vähän helpompia aikoja. En jaksaisi jatkuvasti pelätä mitä nurkan takana on odottamassa.

Kaikkea ei voi kontrolloida. Isäni oli melkein hermoraunio kun yritti, oli oikea kontrollifriikki. Terapoin itse itseni aikuisiällä siihen, että sattua voi mitä hyvänsä ja ongelmat ratkaistaan kun niitä ilmaantuu. Elämä kantaa myös ja positiivisella asenteella elämään ja ihmisiin on suuri vaikutus itseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsevarmuuden nostatus. Negatiivisten ajatusten blokkaus. Osaan olla realisti jos en osaa jotain. Ajan myötä ylenpalttinen sisäinen lyttäys on kumminkin jäänyt. Osallistu aikuiskoulutuksen puolella järjestettäviin kursseihin ja opettele uusia taitoja. Uusien taitojen myötä opit näkemään uusia puolia.

Kiitos. En itse asiassa tarkoita mitään tiettyä taitoa, vaan tunnetta, että ei selviä hengissä, koska ei ole turvallista.

Kukaan ei selviä elämästä hengissä. Jos elää normaalia elämää, on terve, ei käytetä liikaa päihteitä yms. on yleensä hyvät mahdollisuudet elää pitkä elämä. Kuolemaa ei kannata pelätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsevarmuuden nostatus. Negatiivisten ajatusten blokkaus. Osaan olla realisti jos en osaa jotain. Ajan myötä ylenpalttinen sisäinen lyttäys on kumminkin jäänyt. Osallistu aikuiskoulutuksen puolella järjestettäviin kursseihin ja opettele uusia taitoja. Uusien taitojen myötä opit näkemään uusia puolia.

Kiitos. En itse asiassa tarkoita mitään tiettyä taitoa, vaan tunnetta, että ei selviä hengissä, koska ei ole turvallista.

Katso ympärillesi, katso itseesi, mitä näet? Lapsuuden tapahtumille et voi mitään, ainoastaan jättää ne taaksesi. Lopeta niihin takertuminen, huomaa, ettei asiat, jotka lapsuudessa tapahtuivat ollet sinun omia valintojasi. Selvisit kuitenkin, olet vieläkin ehjänä elossa. Turva ja vahvuus on jo lapsena ollut sinussa itsessäsi, vaikka aikuisten käsissä niitten olisi pitänyt olla. Nyt ota tietoisesti sama asenne, äläkä odota, että jostain joku toinen tulisi turvallisuutesi takuuksi.

Mitäpä näet? Sinussa itsessäsi, ei missään muualla, on muutos, vakaus ja varmuus. Usko itseesi.

Turva tulee muilta ihmisiltä ja ympäristöstä. Et voi sanoa että ihmisen pitäisi itse luoda turva sisälleen. Kukaan ei elä tyhjiössä ja jos odottaa että itse yksin vastaa itsestään on heikoilla vesillä. Avainsana on tasapaino ja aidot turvallisuuden kokemukset.

Jos sä aikuisena odotat, että joku muu tulee turvaamaan ja vastaamaan sinusta, oletko oikeastaan aikuinen, tai täysivaltainen? Miten käy silloin, kun olet todella yksin, missä sinun turvallisuutesi tunne silloin on? Itsessään se täytyy olla, tai on jonkun holhokki, joka ei pysty pitämään edes oman päänsä sisäisiä mörköjä ojennuksessa.