Miten toimia epäkunnioittava anopin kanssa?
Ollaan aika nuori pari (24,25), lapsia ei ole eikä tule, asutaan yhdessä, häät vuoden päästä. Anopilla ikää 52v.
Ongelmaksi on muodostunut anopin suunnalta kunnioituksen puute ja se yleensä ilmenee aikataulujen suhteen. Asutaan tunnin ajomatkan päässä, talvisin siihen tulee lisää vartti.
Tästä huolimatta anoppi ilmestyy aina 30-45 min etuajassa. Ei siinä sinänsä mitään, mutta usein tulee käymään yllättäen lauantaisin ja koputtelee ovea 9 aikaan koska hän itse herää jo 6-7 aikaan niin se on hänen mielestään jo päivää silloin.
Tai sitten vuorostaan kun ollaan sovittu että klo 12 on täällä niin laittaa klo 12:05 viestiä että lähtee vasta nyt ajelemaan..
Lisäksi ostelee meille kaikenlaista roskaa ebaysta ja wishiltä. Siis täyttä roskaa joka menee suoraan roskiin, mitä voi odottaa jos tuote on maksanut 0,20€..?
Tästä ollaan myös keskusteltu, mutta terapian sijaan anoppi purkaa oloaan ostamalla meille kaikkea tarpeellista ja piristävää
Me kyllä käymme sielä myös kylässä 1-2 kertaa kuussa, anopin luona asuu vielä myös puolisoni veli. Joten ei sekään voi olla tekosyy että hänet olisi hylätty ja tällä tavoin koittaa pitää yhteyttä.
Ja vielä ennenkuin joku haukkuu että sellaisen helmen mieslapsen olen löytänyt, joka ei uskalla kunnolla sanoa äidilleen - ollaan naispari ja anoppi näkee ikuisesti puolisoni lapsena, ei aikuisena naisena. Tämän vuoksi sivuuttaa kaiken mitä hänelle yrittää vakavasti sanoa, myös minun sanomiseni.
Miten pitäisi toimia? En kuitenkaan halua loukata sillä anopilla on mielenterveysongelmia ja väkivaltainen ex-mies ja tiedän, että juurikin tämä tavaroiden ostaminen (ja hamsterointi omassa kodissaan) on selviytymiskeino.
Anoppi on myös erittäin tervetullut meille, hän on tosi mukava mutta haluan myös, että meillä on terveet rajat ja säännöt.
Kommentit (31)
Vaikea tilanne. Anoppi ei näe omassa toiminnassaan mitään väärää joten ei tule ymmärtämään mikä on ongelma. "minähän tarkoitan vain hyvää " lause taitaa olla tuttu. Terapia kaikki kolme yhdessä voisi ehkä auttaa , mutta en oikein usko siihenkään. Rajaton ihminen ei näe omaaa toimintaansa , ja kun itsereflektiokyky puuttuu minulle jäi omien sukulaisteni kanssa ainoaksi vaihtoehdoksi suhteiden katkaisu.
Itse jo aloituksessa kerrot ratkaisun: "teillä on terveet rajat ja säännöt". Noudattakaa niitä itse ja jos ei muu auta, ette avaa edes ovea jos anoppi tulee väärään aikaan.
Anopilla on varmaan kova pala että tyttärensä on lesbo ja asuu toisen naisen kanssa. Lisäksi kun ei saa lapsenlapsia. Voi anoppi parkaa.
Seuraavan kerran kun tulee yllättäen la klo 9 lapsettoman parin kotiin, pyydä sisälle ja keräile aikuisten leluja pitkin kämppää. Voit olla lateksiasu päällä kun avaat oven.
Valitettavasti ainut vaihtoehto taitaa olla etäisyyden ottaminen. Kuitenkin puolisosi tekee omat ratkaisunsa asiassa ja hän ei välttämättä halua ottaa etäisyyttä.
On kokemusta asiasta ja kuvion voit muuttaa vain itse. Puhe toimii harvoin, vaaditaan tekoja.
Ei teillä ole velvollisuutta hoitaa anopin mielenterveysongelmia. Kyseessä vielä noinkin nuori ihminen, ei mikään hauras vanhus. Ottaisin vähän etäisyyttä. Miten teillä nuorella parilla on edes aikaa kyläillä jatkuvasti. Vaihtakaa osa kyläilyistä soittoihin, niin ei sitä tavaraakaan pysty puhelimen välityksellä antamaan.
Vierailija kirjoitti:
Seuraavan kerran kun tulee yllättäen la klo 9 lapsettoman parin kotiin, pyydä sisälle ja keräile aikuisten leluja pitkin kämppää. Voit olla lateksiasu päällä kun avaat oven.
Jos vierailu tapahtuu yllättäen, niin pitääkö viikkotolkulla pitää lateksiasua ja leluja?
Taitaa epäkunnioitus (jos sitä edes on) olla reflektio teidän olemuksistanne
Vierailija kirjoitti:
Seuraavan kerran kun tulee yllättäen la klo 9 lapsettoman parin kotiin, pyydä sisälle ja keräile aikuisten leluja pitkin kämppää. Voit olla lateksiasu päällä kun avaat oven.
Ap täällä:
Hei tää oli hyvä. Koska usein se on niin, että toinen avaa oven ja toinen juoksee keräämään kaiken tuollaisen piiloon.
Toisaalta anoppi on niin ihastunut meihin parina etten yllättyisi jos sieltä kuuluisi vain ihailua ja hyväntuulista kadehdintaa. Mikä on kyllä aika outoa, mutta anoppi on mitä on
Vierailija kirjoitti:
Taitaa epäkunnioitus (jos sitä edes on) olla reflektio teidän olemuksistanne
Ap täällä:
Avaisitko hieman?
Lotin lukemisen tuossa naisparin kohdalla..huoh. Ei ihme että on ongelmia.
Rajat. Selkeä asiallinen rajojen asettaminen.
Tehkää selväksi mikä käy ja mikä ei.
Ja kyse ei ole mistään huudosta ja haukkumisesta ja solvaamisesta vaan asiallisesti tiedottamisesta että tämä sopii meille ja tämä ei. Tehkää selväksi että hän on tervetullut mutta ei milloin tahansa ja miten tahansa.
Ette varmaan antaisi lapsennekaan rajattomasti päättää aikatauluistanne ja elämästänne? Ei anoppiakaan tarvitse kääriä pumpuliin koska hänellä on psyykkisesti vaikeaa ja väkivaltainen ex-mies.
Ei mitään anteeksipyyntöjä sille että saisi elää kuin pellossa, näin karrikoidusti sanottuna.
Anoppi on aikuinen ja vastuullinen omasta hyvinvoinnistaan. Ei ole teidän velvollisuutenne uhrata omaa elämäänne hänen takiaan.
Vierailija kirjoitti:
L-naiset on ihmiskunnan syöpä
Älä herraisä ala tällä tasolla kirjoittaa! Korkea aika oppia pitämään suu kiinni, jos itsellä on n a z i a i k a i s i a mielipiteitä.
Ap, tuossa ei auta muu kuin rajojen tiukentaminen. Sanotte suoraa, että teille ei pidä tulla yllätysvierailulle aikaan, jolloin olette nukkumassa. Myös sanotte, että kun kahdeltatoista on sovittu tapaaminen, se on silloin. Lähtekää itse kotoanne pois, ja kun anoppi kiukkuisena soittaa, sanotte ettei teille sopinut se odottaminen - ajakoon siis kotiinsa.
Jotkut oppivat vain kantapään kautta.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu niin pahalta tuo "naispari."
Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
L-naiset on ihmiskunnan syöpä
Älä herraisä ala tällä tasolla kirjoittaa! Korkea aika oppia pitämään suu kiinni, jos itsellä on n a z i a i k a i s i a mielipiteitä.
Ap, tuossa ei auta muu kuin rajojen tiukentaminen. Sanotte suoraa, että teille ei pidä tulla yllätysvierailulle aikaan, jolloin olette nukkumassa. Myös sanotte, että kun kahdeltatoista on sovittu tapaaminen, se on silloin. Lähtekää itse kotoanne pois, ja kun anoppi kiukkuisena soittaa, sanotte ettei teille sopinut se odottaminen - ajakoon siis kotiinsa.
Jotkut oppivat vain kantapään kautta.
Tsemppiä!
Tuollaiset naiset on vapaan kasvatuksen tulos
Vierailija kirjoitti:
Lotin lukemisen tuossa naisparin kohdalla..huoh. Ei ihme että on ongelmia.
Ja muillahan ei ongelmia ole,just.
Sovitte, että laitaa aina viestin ennenkuin lähtee ajamaan teille. Se ei poista ongelmaa, mutta lieventää sitä, kun tiedätte ennalta milloin hän on tulossa.
Tuntuu niin pahalta tuo "naispari."