Aiheeton eläinsuojeluilmoitus ja sen jälkeen alkanut ahdistus
Meistä tehtiin aiheeton eläinsuojeluilmoitus, jossa ei todettu muita puutteita kuin koiran kopista puuttuva läppä. Se oli helposti korjattavissa oleva asia. Eläinlääkäri oli tosi mukava, ja ei siinä käynnissä ollut sen kummallisempia, mutta sen jälkeen mulla on alkanut ihan kauhea ahdistus, että meille yhtäkkiä ilmaantuu taas joku viranomainen ja kokoajan kotona ollessani vahtaan tielle ja sydän hypähtelee kun joku auto ajaa pihaan. Vaikka tiedän, että kaikki on kunnossa, niin silti jotenkin turvallisuuden tunnettani on loukattu, ja kotirauhaani rikottu. Lisäksi en tiedä kuka on ilmoituksen tehnyt, ja millaisia valheita hän levittelee minusta ympäriinsä. Ahdistaa tosi paljon.
Olen jopa ajatellut, että luopuisin koirastani, jotta tällaista ei enää tapahtuisi. Koira on minulle tosi rakas, sen kanssa lenkkeillään päivittäin, harrastetaan erilaisia juttuja, ja se saa aina hoitoa jos sillä on pienikin asia, mistä huolestun. Sillä on ulkona tarha, jossa se viettää aikaa työpäivien ajan, ja se menee sinne tosi innoissaan. Tarha on kokonaan katettu, sillä on siellä koppi jossa pehmikkeitä, luita joita järsiä... Ja tilaa touhailla ja kaivella, piilotella luita... Kovilla pakkasilla se on sisällä. Nyt vaan tuntuu, että olisiko parempi vaan viedä koira piikille, jotta saan olla kotonani rauhassa ilman pelkoa, että joku tulee ilmoittamatta ovelle.
Tää on aiheuttanut mulle ihan kohtuutonta ahdistusta, ja asia on mielessä ihan joka päivä. Miten pääsisin tästä tunteesta eroon? Pitäisikö mun vaan luopua koirasta, vaikka rakastan sitä paljon? Miten pääsen eroon ajatuksesta, että joku stalkkailee mun touhuja ja ilmoittaa eläinsuojelulle asioita jotka ei oo totta? Että joku haluaa mulle pahoja asioita?
Kommentit (32)
Kipulääkkeissä säästäminen on kyllä jo vakavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti sulla ei ole lapsia. Olis tosi ikävää, jos joutuisit jonkun kiusanhengen tekemän lasun vuoksi viemään lapset piikille oman mielenrauhan säilyttämiseksi.
No olipa kiva kommentti. Tää asia oikeasti vaivaa mua, ja luojan kiitos ei oo sen ikäisiä lapsia enää, että lasua voisi tehdä. Voin vaan kuvitella miten ahdistavaa se olis ollut, jos tästäkin ahdistuin niin kovasti, varsinkin kun tapaaminen eläinlääkärin kanssa oli tosi kiva, eikä siinä ollut mitään sen kummempia asioita, mitkä selittäisi nämä mun tunteet.
En ole eläissäni saanut paniikkikohtauksia ennen kuin lasujen yhteydenoton jälkeen. Paljastui, että siellä oltiin jo pidemmän aikaa kyräilty selän takanani tiettyjen tahojen kanssa, joihin kuului mm. lapsen isä. Toipumiseen on mennyt vuosikausia ja lapsi todellakin meni pesuveden mukana, en suostuisi ikinä synnyttämään uudestaan tällaiseen kiusaus- ja vainojärjestelmään.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän miltä susta tuntuu. Minustakin on tehty ilmoitus. En enää koskaan luota kaupungin viranhaltijoihin. Valvontaeläinlääkäri sanoi, että naapurini tekivät ilmoituksen. Selvitin asiaa, eivät olleet tehneet. Sitten vell sanoikin, että ei ne kaikki asu samassa rapussa. Loppupelissä ei asunut edes meidän talossa.
Ne ei tarkasta näitä ilmoituksia, kaikki häiriköt pääsevät ilmoittelemaan nimettömänä mitä sattuu, eikä asianomainen saa koskaan tietää kuka ilnoituksen on tehnyt. Ei voi haastaa edes oikeuteen.
Vell valehteli monesta asiasta. Oli ihan hirveä tyyppi. Päätös käynnistä tuli postissa, oli kirjoitellut mitä sattuu.
Tiukan paikan tullen ei oikeitta saa kuin rahalla. Mullakin meni yöunet, koska joku oli tunkeutunut mun kotiini, kuten sinäkin sen koit. Ihmiset on kateellisia ja tekevät kiusaa. En ikinä anna anteeksi sitä, että mulle on aiheutettu tälläista tuskaa aiheetta. Edesvastuuton
Jep. Suomessa alkaa oll tilanne että köyhät saavat synnyttää ihmisoikeusrikollisten järjestöjen uhreiksi ja rikkaat joutuvat laittamaan omaisuutensa lakimiehille, jotka suojelevat heitä näiltä rikollisjärjestöiltä. Ja kyllä, suomen lasu on saanut useita huomautuksia eu-tasolta ihmisoikeusrikoksista. Myös oikeusjärjestelmä.
Tuollaisiin ammatteihin kun ei hakeudu mitään tervepäisiä ihminen. Terve ei ilmoita, eikä varsinkaan järjestäydy ammatikseen kyttäämään ja ryöstelemään toisten lemmikkejä. Tuo on kaikki oiretta erittäin syvästä ja pitkäaikaisesta sairaudesta. Vainota naapureita, nähdä pahaa, ja asettaa itsensä poliisin asemaan, missä rikotaan niin syviä suhteita, kuin perheet.
Herra näitä kaikkia armahtakoot.
Pikemmin tuo, että veisit TERVEEN koiran piikille tuommoisen takia antaa vaikutelman, että eläinsuojeluilmoitus oli aiheellinen. Ei kukaan koiraansa rakastava ihminen tapata tervettä koiraansa.
Kyllä mullakin nyt särähti korvaan tuo, että koiran lopettamista harkitaan tällaisen takia. Onko tässä jotain, mitä ei nyt kerrota? Ei kuulosta ihan terveen ihmisen aikeilta.
Ei se taida täällä palstalla selvitä. Parempi, kun et liikaa mieti sitä.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan tapahtumasta on? Mun lapsesta tehtiin perätön lastensuojeluilmoitus ja asia vainosi varmaan puoli vuotta. Juuri pelko siitä, voidaanko niitä tehdä lisää. Asian käsitellyt työntekijä oli oikein ystävällinen ja mukava, eikä ilmoitus edennyt soittoa pidemmälle. Tuli vielä kirje, jossa todettiin ettei ole lastensuojelullista huolta. Silti se vaivasi ja ahdisti pitkään. Mutta luulen että sinäkin pääset tästä vielä yli, voimia ja valoa kevääseen! <3
Meillä sama, ja en koskaan palautunut ihan samanlaiseksi yhtä avoimeksi, yhtä vapautuneen lämpimäksi vanhemmaksi lapsille. Ja lapseni ovat pärjänneet hyvin, vaikka tuo ls ilmoituksen tehnyt rouva uhkaili että lapseni tulevat hyppimään vielä nenilleni kun olen niin pehmeä lässyäiti. Päinvastoin, ovat mahtavia, fiksuja, kylläkin herkkiä ja myös muita ajattelevia nuoria (mutta hyvällä tavalla).
Kysyn samaa kuin toinenkin: Haukkuuko koira häiritsevästi, naapuri vedonnut koiran hätään (toki se räksytys suurin syy)? Vai mikä oli elsun syy? Jotkut koiranomistajat ovat täysin sokeita koiransa aiheuttamalle häiriölle.
Epäilen jatkuvaa haukkumista koska ap ohittaa asian.
Voin samaistua. Kotiin syyttä tunkeutuvat viranomaiset ovat ahdistavia. Tämän takia tein itse melkein abortin.
Taas yksi oikein rakastettu pihalla louskuttava koira, naapureiden häirinnäksi pitäisi laskea 247 huutava tylsistynyt husky joka on niiiin maailman rakkain mutta ei sitä sisälle viitsii laskea.
Ajattelepa niitä naisia, joita vainotaan lastensa vuoksi. Tuo järjestelmä on niin syvästi sairas että sitä on vaikea käsittääkään.
Ulkopuolelta se näyttää äkkiseltään varmaan hienolta, mutta kun kerran joutuu tuon vihan ja epäilyksen kohteeksi niin siinä romuttuu kyllä luottamus järjestelmiin ihan totaalisesti. Sinulla oli vielä "kiltti" eläinlääkäri. Kaikki noissa järjestelmissä toimivat eivät todellakaan ole mitään kilttejä.