Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nyt itse äitinä tajuan, kuinka hirvittävän epäempaattisia omat vanhempani ovat olleet
24.08.2008 |
Kun surin, isäni vain huusi, että älä nyt itke siinä. Äiti saattoi vain mutista, että koetas nyt rauhoittua. Muistan, kun sain uuden polkupyörän ja hymy oli korvasta korvaan: isäni matki ilkeästi leveää hymyäni - aloin itkeä, jolloin isä taas huusi...
Vanhempani ovat olleet kuitenkin hyvä vanhempia. En vain tajua tätä epäempaattisuutta - kuinka he ovat VOINEET? Kun näen omien (tai muiden) lasten surua, alan lohduttaa. Samoin osaan iloita heidän kanssaan.
Varsinkin suru kanssa olisin kaivannut empatiaa, nyt tajuan sen jälkeenpäin. Aina oli sellainen kyllä se siitä -meininkin. Jos sattui, sain laastarin ja puhalluksia. Jos surin esim. sydänsuruja, sain ennemminkin hyväntahtoisia naureskeluja lasten hömpötyksistä. Lapselle ne ovat kuitenkin aitoja tunteita.
Kommentit (6)
puutteesta vaan myös suoranaisesta ILKKUMISESTA.
Ap, vanhemmillasi on jostain syystä ollut suurin ongelma äärimmäisetn tunteiden käsittelyssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kertoo, miten vanhemmat ovat ivanneet ja pilkanneet ja vähätelleet hänen tunteitaan - häntä itseään siis. Ja silti hänellä on hyvät vanhemmat???!!!
Ei tommoset vanhemmat ole hyviä.
HYVÄ VANHEMMUUS on paljon muutakin kuin katto pään päällä, vaatteet ylle ja ruokaa kaappiin.
Se on myös rakkautta ja rakkaus pitää sisällään sen, ettei vähätellä, pilkata, mitätöidä lasta.
MUTTA hyvä ap: kun näet jonkun paruvan lapsen ja äidin, joka ei lässytä, silitä, kuuntele tms., vaan sanoo tympeällä äänellä että lopeta tuo huutaminen tms.,
OLE KILTTI ÄLÄKÄ PUUTU TILANTEESEEN sillä siinä ei ole sinä ja sinun vanhempasi, etkä voi tietää mikä tilanne on kyseessä !!
Meillä nimittäin on näitä, kun uhmaikäinen alkaa huutamisen, eikä kuuntele puhetta.. joten ainoa keino on kotona työntää toiseen huoneeseen rauhottumaan tai julkisilla paikoilla vain mennä eteenpäin ja koska tämä ipana ei tule perässä vaan juoksee vaikka auton alle uhmassaan, raahaan (en voi tauluttaa, kun ei kävele, vaan repii vastaan) kädestä perässäni.. eli se näyttää pahemmalta kuin oikeasti onkaan.
Olet kaikesta huolimatta sitä mieltä että sinulla oli HYVÄT vanhemmat...
Olen sisarusteni kanssa pohtinut asiaa todella paljon. Meillä olisi hirvittävästi sanottavaa vanhemmillemme.
He eivät ole vanhempina TÄYDELLISIÄ. He kuitenkin rakastavat meitä, auttavat, ovat aina puolellamme, tukevat meitä, olemme saaneet mitä olemme tarvinneet - paitsi tuon empatian. Vanhempamme ovat olleet hyviä vanhempia puutteistaan huolimatta,
Enkä voi ymmärtää, kuinka he ovat VOINEET olla sellaisia. Minusta se on käsittämätöntä.
ap
olettaen että aloittaja on ollut lapsi 70-80 -luvulla. Itse olen nelikymppinen, eikä minunkaan lapsuudessa ollut mitään erityisiä ympäristön aiheuttamia paineita.
Olen haikea, kun näen isiä, jotka pitävät lapsiaan sylissä ja ovat kiinnostuneita näiden jutuista. Itse en saanut isältäni koskaan hellyydenosoituksia. Koulutodistuksiani hän katsoi ja kehui, mutta muuten tunsin olevani ilmaa.
Äiti oli kiireinen, kun joutui työn ohella hoitamaan kaikki kotityötkin, eikä häneltä jäänyt paljon aikaa lapsille. Minua ei pilkattu kotona, mutta opin pitämään ajatukset ominani ja olemaan kiltti ja vaivaton tyttö.
Alue: Aihe vapaa
Olet kaikesta huolimatta sitä mieltä että sinulla oli HYVÄT vanhemmat...