Te, joilla on jo isommat lapset: kun näet omanikäisiäsi pienten lasten vanhempia lapsineen, niin

Jos näen jotain huutavia riehuvia kakaroita joiden vanhemmat ovat itkun partaalla itsekin niin huokaisen helpotuksesta, että onneksi ei ole enää tuota vaihetta menossa. 

Puolestaan jos näen sööttejä, hyvin käyttäytyviä lapsia ja varsinkin vauvoja niin heti iskee vauvakuume ja haluaisin useamman lapsen lisää. 

Omat lapseni ovat jo kouluikäisiä ja vaikka heidänkin kanssaan on välillä ongelmia ja haastetta niin se on kuitenkin erilaista ja näyttäytyy eri tavalla. Ruuhkabussissa lapseni ei enää huuda ja itke kurkkusuoraa vaan saattaa mököttää. 

Miehen siskolla on pieniä lapsia ja meillä on jo teini. Heillä käydessään on kiva laittaa ovi perässä kiinni ja nauttia tästä nykyisestä ajasta. Se pikkulapsiaika meni jo ja nautin melko helposta elämäntilanteesta nyt. Ei todellakaan ole ikävä päiväkotiaikoja ja sitä rumbaa. 

Ehdottomasti siis a vaihtoehto. 

Omat lapset jo isoja. Voisin ottaa 7-vuotiaan hyvinkasvatetun ja kivan lapsen. Jos olisi mahdollisuus palauttaa hänet murrosiän ajaksi. Sellaisia ei taida vaan olla saatavilla.

Ei kumpikaan. Halusin alunperinkin 2 lasta ja niin sainkin. Pienellä ikäerolla. Ei jäänyt traumoja vaikka oli 2 vauvaa samaan aikaan, mutta uudestaan en lähtisi. Koska sitten olisi jo 4 lasta.

Pienet lapset oman ikäisilläni on kyllä lapsenlapsia, toisilla jopa lapsenlapsenlapsia, jos ovat tosi aikaisin aloittaneet.

Ehdottomasti a)!

Olen 52v :)

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti a. En selviäisi hengissä enää yövalvomisista ja nosteluista ja kantamisesta. Miehen kaveri teki lapsen liki viisikymppisenä. Huh, ei kiitos todellakaan enää.

Ja ennen kuin joku tulee voivottelemaan että onpa huono kunto niin ei ole.

Olen sun ikäinen. En edes urheile, että huono kunto. En yhtään hokaa, mistä puhut, mutta iästä se ei varmaankaan ole kiinni. Jos sulla on huono selkä tai muu kohta, niin rakenne, käyttö ja tuuri pikemmin syynä.

Pienet lapset on ihania ja välillä harmittaa, että lapsiluku jäi toiveista huolimatta kahteen. Jos ihan järjellä ajattelen, kaksi on juuri sopiva määrä niin talouden, ajankäytön kuin henkisten resurssien puolesta.

Vaikka teinit on aivan mahtavia, välillä kaipaan heidän pikkulapsi aikaa niin että sattuu. Ja toivon, että olisin tietyissä hetkissä osannut olla parempi äiti. 

Meillä on suurperhe ihan toivotusti. Esikoisen syntyessä olin 24 ja nyt 36 v. Kuopus on 8 kk. Useinkin näen itseni ikäisiä vanhempia ja usein en edes mainitse montako meillä on yhteensä (kuusi). Harvoinpa kukaan kyselee. Miehen kanssa usein naurammekin, että joku saisi varmaan kohtauksen kun kuulisi montako meillä on kotona, jos olemme liikkeellä vain parin pienimmän kanssa. Ihanaa on, yhden tai kaksi voisin vielä ottaa.

AAAAAAAAAAAAA!!!!!

90% ei enempää lapsia.

10% voi että onpa ne söpöjä.

Huh huh, tekivät lapset liian vanhana.

52v.

A) ja samalla mietin, että tuo elämänvaihe on todella sisäänpäinkääntynyt: perhekeskeinen ja samalla lapsiperhekuplassa olemista. Lapsiperheet seurustelevat toisten lapsiperheiden kanssa jne. Koko elämä pyörii lasten ympärillä.

En missään tapauksessa enää 48-vuotiaana ajattele, että pitäisikö vielä, joten en voi vastata B. Mutta tunnen välillä suurta haikeutta sitä täyteläistä elämänvaihetta kohtaan. Omat lapseni ovat jo aikuisia, kuopus asuu vielä kotona. Hyvin harvoin enää ollaan koko perhe koolla. Vaikea tottua tähän hiljaisuuteen ja omaan aikaan. Pitää taas muistella kuka olinkaan perhe-elämän ulkopuolella. Ajasta ennen lasten syntymää on jo niin kauan, että en ole enää sama ihminen. Mutta en enää identifioidu ensisijaisesti äitiyteen.

Ehdottomasti a. 33-v ja kolme lasta, kouluikäisiä kaikki.

A. Oikeammin tunnen lähinnä syvää myötätuntoa heitä kohtaan, joilla kasvatustyö on vielä kesken, tässä ajassa ja maailmantilanteessa.