En ole tässä maailmassa - huvitun tästä teatterista (ei pahalla)

Katson ympärilleni ja itseeni, se mitä näen on kuin katsoisi elokuvaa. Draamat, epätoivo jne vaikuttavat nekin valheellisilta enkä osaa enää samaistua sellaisiin asioihin. Ymmärrän tietenkin ihmisiä jotka kokevat olevinaan aidosti pettymystä sekä sellaisia ikäviä tunteita ja toivon, että saisivat kokea rauhan.
Samalla kun minä en enää tunne vetoa samaistua "vaikeuksiin" en myöskään ole missään kiinni.
Tuntuu ajoittain tyhjältä, sitten huvittuneelta ja rennolta. Kuin millään ei olisi väliä mutta silti kaikella on väliä ja tietenkin haluaisin olla osana ammentamassa hyvää elämässä.

On irrallinen olo. Välillä tyhjyys on aika voimiakin vievää, olen uupunut ja ihmettelen uudenlaista käsitystä tästä kaikesta. Kuin näkisi läpi mutta samalla ei kuitenkaan ole missään uudessa kiinni vaan vain entisestä irrallaan. Hetki sitten se oli vielä tuskaa mutta nyt, minulla on vahva luottamus, että mikään ei voi satuttaa tai aiheuttaa pahaa. En samaistu siihen, näen sen läpi. On vain odotettava täyttymystä.