Miksi ihmiset vastustaa elvytyskieltoa monisairailla vanhuksilla?

Ymmärrän hyvin, että voi tulla omantunnon tuskia, jos myöntää luvan elvytyskieltoon.

On aika epätodennäköistä joutua elvytystilanteeseen niin, ettei muutenkin olisi edessä pitkä ja vaikea toipilasaika. Mitä vanhempi potilas; sitä huonompi on ennuste elämänlaadusta onnistuneenkin elvytyksen jälkeen.

Joku tuossa ylempänä kirjoitti että 70-vuotias voisi saada aggressiivisella syöpähoidolla 20 hyvää vuotta lisää. Mutta voi saada myös 12 kk pelkkää kärsimystä lisää. Oma isäni sairastui 72-vuotiaana (ja jo sydänoireisena) suolistosyöpään. Operoitiin sydäntä, operoitiin syöpä, käytiin läpi sytot ja. Syöpä jatkoi leviämistä. Leikattiin uudestaan, kaatui osastolla, lonkka murtui ja parin viikon kuluttua kuoli. Aivan turhaan hoidettiin niin kalliilla; elämänlaatu oli surkeaa koko sairaskertomuksen ajan. Helpompi, parempi ja tuskattomampi olisi ollut aloittaa palliatiivinen hoito heti syöpälöydöksen jälkeen, siirtyä ajoissa saattohoitoon ja elämä olisi todennäköisesti jatkunut suunnilleen yhtä kauan. Näistä pitäisi keskustella enemmän eikä aina vaan mennä rajujen hoitojen tietä.

Vierailija kirjoitti:

Koronan pahimpaan aikaankin keskityttiin kiihkeästi pitämään vanhukset elossa, yksinäisyydenkin uhalla. Eikö keuhkokuume ole armelias tapa lähteä?

Onko sinulla tutkittua tietoa tai lähdettä, jotta näin olisi, että keskityttäisiin kiihkeästi pitämään vanhusta elossa?

Itselläni on ihan toisenlainen kuva, kynnys jättää ilman lääketiett. hoitoa on alhainen. Eikä keuhkokuume sinällään ole mikään armelias tapa kuolla.

Ihmishenki ja elämä on kuitenkin ainutkertainen ja jokaiselle tärkeintä, eikä ikä pitäisi olla kriteeri, kuka saa hoitoa ja kuka ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa vastustajista ei varmaan vain tiedä, mitä tuollaisessa elvytystilanteessa tapahtuu ja mitä sen jälkeen. Sehän on oikeasti rajua touhua, jossa hauraan vanhuksen kylkiluita murtuu yms. Elämänlaatu ei välttämättä sillä parane, kärsimys vain pitkittyy. 

Tämä. Jo ihan se että vanhuksen pää käännetään takakenoon ilmateiden avaamiseksi voi murtaa kaularangan hauraita luita, ja painelu-puhalluselvytyksestä ensiapukurssilla todettiin että lähes kaikilta yli 60-vuotiailta katkeaa siinä kohtaa kylkiluita. Lisäksi sydänperäiset ongelmat voi aiheuttaa aivoihin hapenpuutetta. Tajuton ja oksentanut ja keuhkoihin oksennusta vetänyt kuolee 100% varmasti 2 viikossa keuhkokuumeeseen. Onko se sitten hyvä että sydänkohtauksen saanut mummo elvytetään, ja elää yhden lisäviikon halvaantuneena kivuissaan teho-osastolla?

No 60 vuotias ihminen ei ole vielä iäkäs.

Suurin osa heistä on edelleen töissä, koska 1950 luvulla syntyneillä on työeläke ikä yli 60 vuotta, 63-65.

Mutta iäkkäimmille voi lääkäri tehdä elvytyskiellon, perustuen potilaan muihin sairauksiin, yleiseen terveydentilaan ja vointiin.

Siinä myös lasketaan se, että minkä verran, jo valmiiksi sairas ja heikko vanhus, saisi hyviä elinpäiviä,

elvytyksen ansiosta.

Ikä ei sinänsä ole mikään elvytksen kriteeri, jos vanhus on muutoin

suht.koht. terve ja hyväkuntoinen.

Syöpäkin leikataan yli 80 vuotiailta ihmisiltä.

Se että 60-vee on vielä töissä ei tee tyhjäksi sitä faktaa, että hänen kehonsa ei ole enää nuori.

Periaatteessa kuitenkin 60v keho voi olla paremmassa kunnossa, kuin 40v tai 30v, riippuen geeneistä ja elämäntavoista. Ei ikä sinällään kerro mitään.

Meillä on tästä perheen sisälläkin eriäviä mielipiteitä. Anoppi on jo syvästi muistisairas ja asuu hoitolaitoksessa. Sisar haluaa varmistaa kaikin keinoin ettei anoppi vaan altistu millekään virukselle ja taistelee kaikin keinoin elvytyskieltoa vastaan. Vaikea ymmärtää miksi asia on niin vaikea kun potilas on sängyssä käpertyneenä vaipoissa. Itse en ikinä haluaisi olla tuossa tilassa - eikä eläväinen, aktiivinen anoppikaan terveenä halunnut- mutta mikäs teet kun tytär määrää vierailuajat ja karanteenit ja tappelee lääkärien kanssa. Niin turhauttavaa

Ihmisiä on niin erilaisia. Oma vanhempani sai 75-vuotiaana infarktin, onneksi hänet siitä elvytettiin. On saanut tämän jälkeenkin infarktin, mutta tästä huolimatta elää nyt 95-vuotiaana aktiivista ja mielekästä elämää, asuu täysin omatoimisesti omakotitalossaan. Vaikea ajatella toisen puolesta, että milloin elämä lakkaa olemasta mielekästä tai arvokasta, on jäljellä sitten vuosi tai kymmenen vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Omaiset vastustavat sitä siksi, että lääkärit merkitsevät sen potilastietoihin pelkän iän perusteella. Ei se ole potilaan tahto, se on suomalainen tapa säästää terveydenhuollon kustannuksissa. Elvytyskiellosta seuraa nykyisin hoitokielto, yli 70v ikäisen on lähes mahdotonta päästä syöpähoitoihin, vaikka siten saisi 20 vuotta hyvää elämää lisää. Suurin osa tarvitsee laitoshoitoa alle 2 vko elämänsä loppuvaiheessa eli kyse ei ole edes siitä, että jokainen vanhus asuu hoivakodissa.

Mitä ihmettä. Tiedän vaikka kuinka monta yli 70-vuotiasta, jotka ovat saaneet syöpähoitoja ja selvinneetkin. Jopa yhden sellaisen, josta oli jo aluksi täysin selvää, ettei tule paranemaan. Sai kuitenkin vuosia hoitoja joilla hillittiin tautia.

Siksi että jos voidaan elvyttää niin tietenkin elvytetään

Kanadassa saa jo eutansiaa köyhyyteen...

Koska he eivät ymmärrä, mitä elvytys todellisuudessa tarkoittaa ja miten mitätön todennäköisyys tilanteesta on toipua ennalleen tai ylipäänsä jäädä henkiin varsinkaan monisairaana. Eivätkä sitä, että elvytyskielto ei tarkoita sitä, että potilas jätettäisiin muilta osin hoitamatta.

Nämä omia havaintojani lääkärinä.

Elvytyskielto laitetaan Suomessa ihan liian helposti esim.vammaisuuden takia.

Vastustan jos henkilö itse vastustaa, kuten vanhempani, joilla kova elämänhalu.

Vastustamisella ei toki merkitystä koska sairaita ei elvytetä.

(ulkomailta) Muutama päivä sitten kuultuna...

Leskirouva 98 v. asuu ainoan tyttärensä ja tämän puolison kanssa kaksikerroksisessa omakotitalossa. 98 vuotias äiti pystyy vielä ihan omin avuin liikkumaan kerroksesta toiseen kuin myös ulkona...pihalla+ lähikujasilla; hän on muutenkin ikäisekseen erittäin aikaansa seuraava ja pirteä.

Tytär 70 v. on huonojalkainen ja vävylläkin on ongelmia selkänsä kanssa.

Iäkäs äiti onkin nyt huolissaan, kuinka hän pystyy auttamaan näitä nuorempia, jos sellainen, oikein akuuttinen tilanne sattuisi tulemaan.

Ihmiset ja heidän tarpeensa ovat niin erilaisia.

En tiedä miksi "monisairas" tarkoittaa monen mielestä automaattisesti "ei elinkelpoinen". Mummollani oli reuma, sydämen vajaatoiminta, diabetes ym. ja hän eli noiden sairausten kanssa vuosikymmeniä.

90-luvulla minun 85-vuotiaalle isoisälleni tehtiin sydämen ohitusleikkaus, ja hän eli vielä 10 vuotta sen jälkeen ihan täyttä elämää. Ainoastaan viimeinen vuosi oli heikompi elämänlaadultaan, ja sekin vain siksi että lonkka meni.

En jaksa uskoa, että nykyään enää 85-vuotialle tehtäisiin mitään noin isoa leikkausta. Pienemmästäkin jo jätetään hoitamatta.

Tuntuu, ettei osata kuvitella enää, että kukaan yli 70-v. tai vajaakuntoinen ihminen ylipäätään haluaisi elää. Elämän viimeisillä vuosilla tai vuosikymmenillä ei nähdä mitään arvoa - kuvitellaan, että kaikki tietynikäiset ihmiset ovat jo väistämättä ihan vihanneksia - eikä osata kuvitella, että esim. liikuntakykynsä menettänyt nuorempikaan ihminen voisi olla kiinnostunut monista eri asioista elämässä vaikkei pystykään enää liikuttamaan jalkojaan.