Lue keskustelun säännöt.
Isällä levinnyt syöpä, haluaisi muuttaa meille asumaan loppu kuukausiksi
17.12.2022 |
Mitä tukea on saatavilla, lääköri oli arvionyt eli ennusteen maksimissaan 4kk. Tuntuu oudolta kun isä vielä kävelee, syö jne. Ei oikein tarttee vielä missään apua.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Onko isällä joku pelko tai ahdistus, että kokee turvallisemmaksi olla sukulaisten kanssa.
No mitäs luulet! Haluatko sinä kuolla syöpään yksin kotonasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omaishoidon tuki?
Siis ap:n pitäisi yhtäkkiä jättäytyä pois (mahdollisesta) työpaikasta olemattomalle omaishoidon tuelle? Jep, jep.
Kotisairaanhoitoa on varmaan mahdollisuus saada sitten, kun isäsi kunto sitä vaatii.
Muista kuitenkin että sinulla ei ole mitään velvollisuutta noudattaa isäsi toivetta, jos et sitä todella halua ja se vaikeuttaa elämääsi liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos isäsi kerran vielä työpäivät pärjää itse, ottaisin ehdottomasti. Viimeiset päivät voi ottaa palkatonta. Voimia sinulle. Surullista, mutta hieman jopa kadehdin sinua. Itse menetin isäni niin, etten päässyt paikalle toisesta maasta, enkä ikinä saanut sanoa hyvästejä.
Aika tahditonta sanoa tossa tilanteessa että kadehdit häntä. Varmasti kamala tilanne vaikka saakin hyvästellä isänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omaishoidon tuki?
Siis ap:n pitäisi yhtäkkiä jättäytyä pois (mahdollisesta) työpaikasta olemattomalle omaishoidon tuelle? Jep, jep.
Toivottovasti et lisäänny koskaan. Ai et raha menee rakkauden edelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae heti oaikkaa Terhokodista. Et ole mikään hoitaja, ja sinun on käytävä itse töissä. Pelkkä lääkeapu kotiin, ei auta mitään. On peseytymiset ja ulostamiset ja syömiset. Ehdottomasti Terhokotiin. Käytte siellä sitten joka päivä, mutta kotona teidän on saatava palautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaunis ajatus, mutta kannattaa tosiaan huomioida, että viimeiset päivät voivat olla syövästä ja tapauksesta riippuen järkyttäviä. Jos kyseessä on vaikka haimasyöpä ja maksa pettää lopussa, kestätkö nähdä ja siivota verensyöksyjä? Kestätkö katsoa vierestä ja kuunnella raastavaa vaikerrusta, jos kipuja ei voida lievittää tarpeeksi? Kannattaa harkita tarkkaan ja punnita omat voimavarat.
Vierailija kirjoitti:
Se loppuvaihe usein iskeekin "yllättäen" ja on usein äkkiä ohi
Näinhän se valitettavasti on. Oma isäni sairasti syöpää ainakin 10 vuotta. Vasta viimeisen puolen vuoden aikana hän alkoi oikeasti menemään huonompaan kuntoon mutta lopullinen romahdus tapahtui noin kuukausi ennen kuin hän menehtyi. Olihan se aika "uskomaton" kontrasti nähdä hänet sairaalan sängyllä istumassa todella raihnaisen näköisenä ja lähes kokonaan puhe- ja kävelykyvyn menettäneenä kun hän vielä muutama kuukausi aikaisemmin käveli itse ja kykeni puhumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä ei saa näemmä auttaa terminaalipotilaita mahdollisesti selviämään hengissä.
Kyse ei ole puoskaroinnista. Kun perinteiseltä lääketieteeltä loppuu keinot, voi vielä parantua luontaisen lääketieteen avulla.
Yhdysvalloissa ja Saksassa paljon lääkäreitä, jotka voi auttaa.
Jim Gordon weebly blog googlaamalla voi löytää edullisen tavan yrittää parantua.
Tuo mies ei myy mitään. Hän itse sai kuol.emantuomion syöpäsairaana, mutta parani yrttiensä avulla.
Kannattaa laittaa tieto muistiin ja kokeilla, jos saakuolemantuomion.
Omasta mielestä on sairaalta todella itsekästä vaatia tuollaista, varsinkin silloin kun sukulaisen omakin elämä on kuormittavaa, eikä sukulainen pysty kunnolla huolehtimaan edes itsestään. Itse olen tämän kaltaisessa tilanteessa. Sukulaisellani ei nyt ole loppuvaiheen levinnyttä syöpää, eikä ole myöskään masentunut tai ahdistunut, mutta varmaan sitten kaikki muut vaivat löytyykin. Itse köyhänä pitkäaikaistyöttömänä hyvin ahdistuneena ja autismikirjolla olevana joudun asumaan tämän sukulaiseni luona ja toimimaan käytännössä jonkinlaisena omaishoitajana ja assistenttina, vaikka kuormitus on hirvittävää, enkä pysty huolehtimaan edes itsestäni. Mitään kiitosta on turha odottaa ja tämä sukulainen pitää selvänä, että hoidon kaiken, jos en niin syyllistäminen ja huuto on hirveää. Sukulaiseni ei ymmärrä omia ongelmaani, eikä usko niihin kamaliin ahdistuskohtauksiin, joita sosiaaliset kontaktit ja jo ruokakaupan liian kirkkaat valot ja muu yleinen kaaos ruokakaupassa aiheuttavat. Olen kyllä yrittänyt hakea apua, mutta en ole sitä saanut.
Se onko tämä ap:n mielestä ihana ajatus, riippuu täysin siitä minkälaiset välit heillä on isän kanssa ollut tähän asti, millaista arki ja perhe-elämä on, millainen asunto, isän lähitulevaisuudessa tarvitsema apu jne.