Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko teille käynyt niin, että toivotte muutosta elämään, ja saattekin...
16.12.2022 |
... muutosta kyllä, mutta jotain ihan kamalaa?
En tiedä miksi aina kun haaveilen, että asiat muuttuisivat, saankin jonkin "be careful what you wish for" -henkisen juonenkäänteen.
Nytkin toivoin kovasti positiivista muutosta, ja sen sijaan sain kaikenlaista muuta totaalista mullistusta, läheisten kuolemia ja nyt läheisen saattohoitoa ellei ihmettä tapahdu - ja eihän niitä ihmeitä tosiaan minulle tapahdu.
Huvittavinta tässä on, että olen aina ollut yltiöpositiivinen, "kyllä kaikki tästä aina paremmaksi muuttuu, usko pois" - mutta nyt kun katson vuosia taaksepäin, tajuan, että kaikki on aina vain muuttunut askel askeleelta kurjemmaksi ja vaikeammaksi.
Miten tällaisen kääntää toisinpäin?
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Itteä ainaki yllätti että jo alle viiskymppisenä alkaa läheiset ja tututkin vähenemään luonnollisen poistuman kautta. Kaiken järjen mukaan tahti vaan kiihtyy mitä vanhemmaksi tulee. Jos ite saa elää, aika yksinäinen loppuelämä tiedossa.
Minulla tuo alkoi jo kolmekymppisenä, ja nyt nelikymppisenä mietityttää, missä vaiheessa mahtaa olla enää ketään läheistä jäljellä.
Tuttavia toki vielä riittää, mutta ei se ole sama asia.
On alkanut tuntua siltä, että koko elämä on vain kaiken menettämisen hyväksymisen opettelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille on annettu kova ja kivinen tie kuljettavaksi,täytyy vain hyväksyä että ne onnenlahjat ei mene tasan.
Kävi niin että toivoin muutosta ja sain ja kävi kaikista huonoiten. Iloinen muutos jota olin toivonut muuttui painajaiseksi, joka jatkuu edelleen.
Tämä on minulla vallan hyvin tiedossa, ettei se elämä tästä mitenkään voi juuri enää parantua ja tässä keski-iässä ollaan kutakuinkin siinä onnen huipuilla nyt. Oma terveys on suht hyvä ja vanhemmatkin vielä suht vetreässä iässä. Muttei siitä parempaan päin ainakaan mennä.
Minä en jäänyt toivomaan, vaan tein muutoksen elämääni. Ja ison sellaisen.
Otin työstäni kunnan palveluksesta vuoden virkavapaan ja lähdin ulkomaille töihin, tarkoituksena pitää takaportti auki jos en viihtyisikään. No nelisen kuukautta meni ja tein pääröksen; tänne jään ja työpaikkaan ilmoitus että en enää palaa.
Päätöstäni kauhisteltiin, oli sanottu että kyllä se sieltä pian takaisin tulee. Ei se pärjää jne.
Täällä ollut nyt 27 vuotta eikä päivääkään ole kaduttanut.
Jos muutoksia jää haikailemaan niin haikailla saa. Elämä ei odota, rohkea rokan syö niinkuin sanotaan.
Entinen pomoni taisi olla ainoa joka suhtautui silloin myönteisesti, sanoi että tekisi saman jos voisi. Hänellä jokin syy ettei voinut, minä vapaana lapsettomana sinkkuna tein mitä tahdoin.
Alue: Aihe vapaa
Itteä ainaki yllätti että jo alle viiskymppisenä alkaa läheiset ja tututkin vähenemään luonnollisen poistuman kautta. Kaiken järjen mukaan tahti vaan kiihtyy mitä vanhemmaksi tulee. Jos ite saa elää, aika yksinäinen loppuelämä tiedossa.