Kannattaako hommata koira
Tyttäreni on (nyt 11v) 0v halunnu siitä lähtien koiraa
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
14-vuotias kyllästyi koekäytössä olleen koiran hoitamiseen viikossa.
Tämä on muuten hyvä vinkki, jota itsekin sovelsimme. Pyytäkää joltain tuttavalta hoitoon sen tyyppinen koira, jota itsellenne ajattelisitte. Tai mikä koira vaan. Ainakin viikoksi tai pariksi. Siinä kyllä selviää (näillä keleillä varsinkin..:-) että onko oikeasti motivaatiota esimerkiksi joka aamu lähteä koiran kanssa lenkille.
Meillä kävi niin, että koira tuli meille:-)
Mieti näitä, kun harkitset koiran hankintaa:
Oletko valmis sitoutumaan lemmikkiin jopa 10–15 vuodeksi? Jos perheessä on lapsia, kannattaa myös pohtia, miten arjen hoitovastuu jakautuu ja mitä tapahtuu sitten, kun lapset muuttavat pois kotoa.
Onko sinulla tarpeeksi aikaa koiralle? Lemmikki kaipaa ulkoilua päivittäin ja muutenkin seuraa ja virikkeitä.
Kestääkö talous kaikki koiran tuomat kulut? Ruoan ja tarvikkeiden lisäksi vähintään rokotuksista tulee eläinlääkärikustannuksia. Vakuutuksella voi varautua äkillisiin eläinlääkärikuluihin.
Onko perheessä tai lähipiirissä allergiaa? Tämä kannattaa selvittää ennalta, jottei koira joudu vaihtamaan nuorena kotia.
Mikä rotu elämäntapaan ja -tilanteeseen sopii? Rodun valinnassa kannattaa huomioida esimerkiksi koiran luonne, aktiivisuus ja hoidontarve. Sopiva koti on tärkeää niin koiralle kuin omistajille.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen vuosi maksaa noin 3000 euroa eikä edes edes sisällä koiran hankintahintaa. Hankkimalla koiran sitoudut pitämään siitä huolta ja hoitamaan ja ulkoiluttamaan 13-18 vuotta ja laittamaan rahaa kymmeniä tuhansia.
Koira ei vie koskaan puolta omaisuudestasi niinkuin puoliso.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen vuosi maksaa noin 3000 euroa eikä edes edes sisällä koiran hankintahintaa. Hankkimalla koiran sitoudut pitämään siitä huolta ja hoitamaan ja ulkoiluttamaan 13-18 vuotta ja laittamaan rahaa kymmeniä tuhansia.
Älä nyt jauha sontaa!
Ensimmäisenä vuotenaan koira maksaa omistajalle ainakin 2000-4000 euroa. Toisaalta kattoa kuluille ei ole, sillä koiran kanssa voi harrastaa ja sille voi ostaa arvokkaita ruokia, tarvikkeita ja vaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Itse en olisi nuoruusvuosistani varmaan selvinnyt hengissä ilman nyt jo koirien taivaassa olevaa kultaista noutajaani. Se "kultainen" rodun nimessä muuten mielestäni viittaa enemmänkin luonteeseen kuin turkin väriin:-) Nyt on onneksi jo toinen tuhisemassa tuossa jaloissa, ihan parhaita olentoja maan päällä.
Joskus käy noin, mutta varmaa se ei ole. Meillä tytär hinkui koiraa, ja lopulta hänelle sellainen ostettiin. Valkoinen länsiylämaanterrieri, jollaista kovin halusi. Ihan viikoissa alkoi jo mennä niin, että vaikka selvästi tykkäsi koirasta kovin ja paijaili, oli laiska käymään sen kanssa lenkeillä joten jäi heti alusta minulle. No, muutaman vuoden päästä alkoi murrosikä, ja hän käytännössä unohti koko koiran, oli kaverit ja pojat ja sitten halusi vuodeksi opiskelijavaihtoonkin ulkomaille. Palattuaan taas kyllä paijasi koiraa ja nautti sen seurasta, mutta ei osallistunut mitenkään hoitoon. Ja nyt opiskelee toisella paikkakunnalla, ja koira on meillä.
Rakastan tuota koiraa, ja tulen suremaan kun siitä aika jättää, mutta kyllä joskus harmittaa miten paljon se rajoittaa menoja. Aina pitää jommankumman kiitää suoraan töistä kotiin, koska koiraa ei voi pitää työpäivää pidempää aikaa ulkoiluttamatta. Purjehdusreissut on vähemmän rentoja koira mukana. Moneen kyläpaikkaan ei voi mennä koiran kanssa, ulkomaanmatkoille täytyy laittaa koirahoitolaan missä ei viihdy ja kestää kuukauden toipua siitä stressitilasta johon se siellä viikossa itsensä saa. Eli matkatkin on jäänyt käytännössä pois.
Mitä iloa on koirasta? Haiseva, metelöivä, sotkeva , mahdollisesti vaarallinen, tavaroita rikkova ja kuolaava vähä-älyinen eläin, joka vaatii hoitoa monta kertaa päivässä ja sitoo omistajansa kotia siivoamaan vuosikausiksi.

"koirien taivas" 🤣🤣🤣🤣
Kannattaa. Käytät vaan näyttelyissä ja sitten ajokokeet tai haukkukokeet rodun mukaan. Voitat ekana SM kilpailut, etenet Pohjoismaihin ja sitä tehden ylöspäin. On todellakin kannattavaa, voit käyttää siitokseen kun otat uros koiran, et tarvitse pentuja hoitaa.
Kyllä kannattaa mutta ottakaa vakuutus. Eläin on suuri ilo.
Koulutuksia löytyy vaikka kuinka paljon eli ei ole mikään ongelma.
Pienen koiran voi kouluttaa ihan itse koska niin muutkin tekee.
Hoitopaikan saa kun siitä maksaa.
Ihme negaporukkaa täällä.
Koira hoitaa teidän kuntoa ja raitis ilma takaa hyvät unet.
Me ollaan koti-ihmisiä ja aion hankkia isokokoisen koiran niin jää tää paska somettaminenkin väliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen vuosi maksaa noin 3000 euroa eikä edes edes sisällä koiran hankintahintaa. Hankkimalla koiran sitoudut pitämään siitä huolta ja hoitamaan ja ulkoiluttamaan 13-18 vuotta ja laittamaan rahaa kymmeniä tuhansia.
Älä nyt jauha sontaa!
Ensimmäisenä vuotenaan koira maksaa omistajalle ainakin 2000-4000 euroa. Toisaalta kattoa kuluille ei ole, sillä koiran kanssa voi harrastaa ja sille voi ostaa arvokkaita ruokia, tarvikkeita ja vaatteita.
Millähän perusteella tuo on laskettu? Ei meillä mennyt edes kahta tonnia vaikka laskisi mukaan hankintahinnan (halpa sekarotuinen, toki jos itse koira olisi maksanut vaikka 1500e niin eri asia). Sanotaan yläkanttiin että ruuat, luut, herkut ja lelut 100e kuussa ja 2x rokotukset. Yhteensä alle 1500e/eka vuosi + ostohinta 500e.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen vuosi maksaa noin 3000 euroa eikä edes edes sisällä koiran hankintahintaa. Hankkimalla koiran sitoudut pitämään siitä huolta ja hoitamaan ja ulkoiluttamaan 13-18 vuotta ja laittamaan rahaa kymmeniä tuhansia.
Älä nyt jauha sontaa!
Ensimmäisenä vuotenaan koira maksaa omistajalle ainakin 2000-4000 euroa. Toisaalta kattoa kuluille ei ole, sillä koiran kanssa voi harrastaa ja sille voi ostaa arvokkaita ruokia, tarvikkeita ja vaatteita.
Onko tuo lainaus jostain? Pentu tietty maksaa jotain, mutta eihän nyt sille tarvitse ostaa kuin panta, talutushihna, ehkä flexihihna myös, ehkä valjaat (makuasioita) makuualusta (eivät ole nuukia koirat sen suhteen), ruokakuppi (eivät ole nuukia senkään suhteen, ihmiset voivat olla) ja ruuat. Eläinlääkärissä täytyy käydä hakemassa rokotukset. Kynsisakset. Harja. Punkkipihdit. Koirashampoo. Mitä muuta? Koira ei tarvitse vaatteita:-) Ei tuosta mitenkään tule tuhansia euroja. Jos joku laittaa pentuunsa tuhansia euroja ostelemalla Vuittonin vaatteita, niin sitten hänellä varmaan on varaakin siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en olisi nuoruusvuosistani varmaan selvinnyt hengissä ilman nyt jo koirien taivaassa olevaa kultaista noutajaani. Se "kultainen" rodun nimessä muuten mielestäni viittaa enemmänkin luonteeseen kuin turkin väriin:-) Nyt on onneksi jo toinen tuhisemassa tuossa jaloissa, ihan parhaita olentoja maan päällä.
Joskus käy noin, mutta varmaa se ei ole. Meillä tytär hinkui koiraa, ja lopulta hänelle sellainen ostettiin. Valkoinen länsiylämaanterrieri, jollaista kovin halusi. Ihan viikoissa alkoi jo mennä niin, että vaikka selvästi tykkäsi koirasta kovin ja paijaili, oli laiska käymään sen kanssa lenkeillä joten jäi heti alusta minulle. No, muutaman vuoden päästä alkoi murrosikä, ja hän käytännössä unohti koko koiran, oli kaverit ja pojat ja sitten halusi vuodeksi opiskelijavaihtoonkin ulkomaille. Palattuaan taas kyllä paijasi koiraa ja nautti sen seurasta, mutta ei osallistunut mitenkään hoitoon. Ja nyt opiskelee toisella paikkakunnalla, ja koira on meillä.
Rakastan tuota koiraa, ja tulen suremaan kun siitä aika jättää, mutta kyllä joskus harmittaa miten paljon se rajoittaa menoja. Aina pitää jommankumman kiitää suoraan töistä kotiin, koska koiraa ei voi pitää työpäivää pidempää aikaa ulkoiluttamatta. Purjehdusreissut on vähemmän rentoja koira mukana. Moneen kyläpaikkaan ei voi mennä koiran kanssa, ulkomaanmatkoille täytyy laittaa koirahoitolaan missä ei viihdy ja kestää kuukauden toipua siitä stressitilasta johon se siellä viikossa itsensä saa. Eli matkatkin on jäänyt käytännössä pois.
Kaikki ei matkusta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä iloa on koirasta? Haiseva, metelöivä, sotkeva , mahdollisesti vaarallinen, tavaroita rikkova ja kuolaava vähä-älyinen eläin, joka vaatii hoitoa monta kertaa päivässä ja sitoo omistajansa kotia siivoamaan vuosikausiksi.
No tuolla asenteella ei varmasti olekaan mitään iloa, ja on hyvä että sinä et koiraa hanki.
Aika monella on koira ja kun se kuolee niin otetaan uusi koira. Meillä kolme ragdoll kissaa ja ei ole koti mitään ilman heitä.
Haluaisin vielä koiran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen vuosi maksaa noin 3000 euroa eikä edes edes sisällä koiran hankintahintaa. Hankkimalla koiran sitoudut pitämään siitä huolta ja hoitamaan ja ulkoiluttamaan 13-18 vuotta ja laittamaan rahaa kymmeniä tuhansia.
Älä nyt jauha sontaa!
Ensimmäisenä vuotenaan koira maksaa omistajalle ainakin 2000-4000 euroa. Toisaalta kattoa kuluille ei ole, sillä koiran kanssa voi harrastaa ja sille voi ostaa arvokkaita ruokia, tarvikkeita ja vaatteita.
Takuuvarmasti tuohon on laskettu myös koiran hankintahinta tai sitten tarvikkeet on jotain LV:tä yms. hömppää.
Ei koska kysyt! Lisäksi lapsi ja lapset voivat haluta ihan mitä vaan lähikasvatajat pättä. 11v. Ei kykene ,ei halua ensi huuman jälkeen huolehtia koirasta ja ei ole valmis huolehtimaan. Koiran kasvatus , huolehtiminen kera ulkoilun jää vanhempien vastuulle.Oletko valmis siihen ?Huomioithan eläinlääkäri hinnat on pilvissä kuin laaduks eläimen ravinnot.
Nyt joulukuussa 11-vuotiaan koiran lääkkeet, labra ja eläinlääkärikulut 500+. Onneksi on rahaa tilillä.
Kalliit eläinlääkärikulut ja koira vaatii paljon ulkoilua. Lisäksi sen jätökset pitää itse tajuta siivota. Koira pidettävä kiinni ihmisten ilmoilla. Omistaja täysin vastuussa sen tekemisistä oli se sitten vapaana tai ei (mahdollinen korvausvastuu jne).
Ensinnä pitää ajatella minkä rotuisen ja kokoisen koiran ottaa. Uros vai narttu.
Koirasta huolehtimista ei voi jättää 11 vuotiaalle. Koiraa täytyy ruokkia ja opettaa, mitä isompi koira, sitä suuremmat vaatimukset. Rotukoiran hinta voi olla tuhansia.
Koiralle täytyy antaa rokotukset ja ne maksaa satoja euroja.
Eikä se koiran ruokakaan mitään ilmaista ole.
Jos lapselle otetaan koira, niin vastuu koirasta kuuluu ehdottomasti vanhemmalle.
Lapsi kyllä ulkoiluttaa mielellään koiraa, mutta siihen se hoito usein jääkin.
Isokokoista koiraa on lapsen vaikea hallita.
Älä nyt jauha sontaa!