Lapsen kaveri yökylässä
Tulipa ongelma. En saa syödä leipää. En saa syödä kuin luomulihaa, en nitriittileikkeitä. En saa syödä tuota juustoa, pitää olla rasvaisempaa. Ei, en saa syödä omenia, eikö teillä ole appelsiinia. En saa syödä jugurtteja, en maidosta enkä soijasta. En juoda maitoa, vain vettä. En saa syödä lettuja enkä hilloa, jauhoja ja sokeria. Peruna on epäterveellistä.
Onneksi oli kasviskeittoa, pakastettu ei olisi teollisena kelvannut. Sitä söi hiukkasen
Toiste en lupaa yökylään. Toivottavasti lapsi pysyy terveenä vaikka on äärimmäisen laiha.
Mietin, onko kotona liia kova ruokakuri?0
Kommentit (11)
Eipä kuulosta kovin uskottavalta. Ainakin meidän lapsen kavereiden vanhemmat ovat niin fiksuja olleet, että mikäli enemmän ruokarajoitteita, niin kertovat niistä etukäteen. Laittavat jopa eväät mukaan (yhdellä gluteeniton ruokavalio, toisella maitoallergia), jos lapsi tulee yökylään. Tuskinpa kukaan vanhempi olettaa että toisten kotoa noin ruokarajoitteiselle tuosta vaan taiottaisiin yökyläillessä tarjottavaa. Ja tuskin kukaan haluaa lapsensa nälästä kärsivän.
Jos tuo on totta niin epäilen, että lapsi on vaan nirso. Ei halua niin sanoo ettei saa.
En usko että kukaan vanhempi lähettää lapsen yökylään jos tosiaan "ei saa" syödä juuri mitään tavallisia ruokia.
Tunnetko lapsen vanhempia? Sääliksi käy tuo lapsi, elämä näyttää pyörivän ruokailun ympärillä. Jos kyse ei todellakaan ole ruoka-aineallergioista, niin kuulostaa karmealta tuommoinen lapsen syömisten rajoittaminen.
Jokin typerä ideologia varmaan taustalla. Jotain järkevääkin tuossa oli, esim. leikkeleitä vältellään meilläkin nitriitin takia. Mutta niitäkin syödään joskus.
Vierailija kirjoitti:
Eipä kuulosta kovin uskottavalta. Ainakin meidän lapsen kavereiden vanhemmat ovat niin fiksuja olleet, että mikäli enemmän ruokarajoitteita, niin kertovat niistä etukäteen. Laittavat jopa eväät mukaan (yhdellä gluteeniton ruokavalio, toisella maitoallergia), jos lapsi tulee yökylään. Tuskinpa kukaan vanhempi olettaa että toisten kotoa noin ruokarajoitteiselle tuosta vaan taiottaisiin yökyläillessä tarjottavaa. Ja tuskin kukaan haluaa lapsensa nälästä kärsivän.
No kun lapsi syö kaikkea, lihaa, juustoa , hedelmiä, äitinsä mukaan.
Äitinsä sanoi lapsen syövän tavallista terveellistä ruokaa.
Meillä näköjään vähän eri käsitys. Kuin myös siitä etteikö edes kylässä vois syödä lettuja. Tai ranskalaisia ja nakkeja, liha 90 %
Jo tämän yhden yökyläilyn jälkeen soita ihmeessä suoraan vanhemmille ja kysy ja siis tarkista heiltä lapsen ruoka-asiat. Tosiaan kyse voi olla vanhempien asettamista rajoituksista, lapsen nirsoilusta tai tämän tyyppisestä.
Varmaankin tyttö, minkäikäinen?
Vierailija kirjoitti:
Tunnetko lapsen vanhempia? Sääliksi käy tuo lapsi, elämä näyttää pyörivän ruokailun ympärillä. Jos kyse ei todellakaan ole ruoka-aineallergioista, niin kuulostaa karmealta tuommoinen lapsen syömisten rajoittaminen.
Jokin typerä ideologia varmaan taustalla. Jotain järkevääkin tuossa oli, esim. leikkeleitä vältellään meilläkin nitriitin takia. Mutta niitäkin syödään joskus.
Miettinyt olisiko äidillä jonkinlainen ortoreksia, siis äärimmäinen pyrkimys terveellisyyteen. ( Ja hoikkuuteen). En kovin hyvin tunne mutta kuitenkin lasten kaveruuden jutellaan. Jossain luontoistuotekaupassa töissä, eihän nyt tullut tuntomerkittyä?
Vierailija kirjoitti:
Jo tämän yhden yökyläilyn jälkeen soita ihmeessä suoraan vanhemmille ja kysy ja siis tarkista heiltä lapsen ruoka-asiat. Tosiaan kyse voi olla vanhempien asettamista rajoituksista, lapsen nirsoilusta tai tämän tyyppisestä.
Varmaankin tyttö, minkäikäinen?
Tyttö, 12 v
Erikoisruoka valion omaavan lasen vanhemat ,jos laskeeyö kylään.Laittavat erikois ruuat mukaan.Jos ei ? Lapsi ei jää yö kylään .
Lapset saattavat myös ihan itse keksiä rajoituksia. Joko eivät tykkää jostakin tai sitten hakevat huomiota. Olen tosin oppinut, että ei tarvitse olla edes lapsi vähän huijatakseen. Oma iäkäs sukulainen jossain vaiheessa keksi, että lääkäri oli kieltänyt syömästä jotakin (mitä ei halunnut syödä).
Vierailija kirjoitti:
Erikoisruoka valion omaavan lasen vanhemat ,jos laskeeyö kylään.Laittavat erikois ruuat mukaan.Jos ei ? Lapsi ei jää yö kylään .
Hänellä ei mutään allergioita tms. Äitinsä korosti tytön syövän kaikkea, mutta syövät terveellisesti.
Lapsi myös korosti sitten, ei hiilihydraattia, ei kevyttuotteita, juusto oli kevyttuote) ei sokeria.
Että kyllähän hän syö siis kaikkea tietyssä muodossa. Paitsi valkoinen vilja ihan pannassa näköjään. Ja jokainenhan voi valita mitä hedelmiä syö. Ei vaan sattunut olemaan appelsiineja.
Onneksi oli sitä kasviskeittoa valmistettuna porkkanasta, lantusta, purjoa, sipulua, vähän linssejä.
Vaikka ne ranskalaiset, nakit ja letut eivät kelvanneet.
Tuollaiset kakarat on katsoneet liikaa ohjelmia jossa laihat naiset valittaa että ovat rumia. Tekisin lastensuojeluilmoituksen siitä lapsesta. Ihan varmana saa syödä kaikkea mutta vanhemmat ei osannut kasvattaa.