Kun pomo huutaa, onko se normaalia?
Meillä on pienehkö työyhteisö. Yhteensä meitä on kymmenen. Yrityksen omistajat ovat myös ihan normaalisti töissä ja he ovat kaikki meidän esimiehiä tasaisen epätasaisesti. Ei ole siis olemassa esimiestä ja sitten hänen pomoaan.
Yksi näistä omistajista pitää tapana puhua huutaen tai jollain tavalla töykeästi. Ei nyt toki aina, mutta siis huomattavan usein. Tänäänkin aamun ensimmäinen puhelu alkoi häneltä kauhean hyökkäävällä asenteella ja siis täysin ilman syytä. Tuntuu kuin hän olisi jatkuvasti vain aivan vittuuntunut johonkin ja äksyilee muille.
Välillä tilanne on se, että tuota äksyilyä ja jopa huutoa on enemmän ja aika ajoin väsyn siihen myös huomattavan paljon. Oikeastaan olen huomannut viimeisen vuoden aikana, että alkaa käydä enemmän ja enemmän jaksamisen päälle se.
Olen tästä myös huomauttanut useita kertoja toiselle omistajalle, joka ymmärtää kyllä ettei se ole kivaa eikä asiallista, mutta toisaalta tuntuu, että siihen asennoidutaan vähän niin, että se nyt täytyy kestää. Kun se nyt on sellanen. Välillä todetaan, että ei sellaista kuulu kenenkään jaksaa,mutta kun ei sille asialle tosiaan mitään muutakaan tehdä kuin kohautellaan olkia.
Työterveydestä tulee välillä sellaisia kyselyitä missä asiasta voisi mainita, mutta työyhteisömme on niin pieni ettei niihin reagoida, koska kyselyt tehdään yleisellä tasolla ja pitäisi olla mahdollista olla kohdistamatta palautetta kehenkään. Isommissa yhteisöissä siis työterveys voi reagoida eri tavalla anonyymin palautteen kautta.
En tiedä. Taas muuten hyvä aamuni alkoi vitutuksella, kun sain tarpeetonta äksyilyä.
Kommentit (31)
En halua viettää enää hetkeäkään sellaisessa organisaatiossa, jossa huudetaan. Yhdessä nostin asian esiin; tuli just tuota että "no sellainen se vaan on". Monet olivat joutuneet kärsimään ko. hlön käytöksestä vuosikausia. Noh, sain sitten koeajalla potkut tästä hyvästä, mutta se oli vaan hyväksi. Nykyisessä työyhteisössäni ei huudeta. Huutaja muuten lähti itse yrityksestä jonkin verran minun jälkeeni.
Lieneekö mieleinen tyyli, oli asiaa tai ei. Normaali vastailu riittää, ei tarvitse esittää mieliksi itkuun purskahtavaa kyyristelijää.
Kannattaa lähteä kun voit. Oma kokemukseni on, että tilanne eskaloitui aivan täysin tällaisen huutajatyypin mentyä itkupotkuraivaritasolle. Ilmeisesti sekin oli talossa tuttua, sillä kukaan ei puuttunut asiaan, vaikka tyyppi huusi, itki ja raivosi minulle neukkarissa. Sitten asiaa yritettiin vaan hyssytellä "henkilöllä X on nyt vaikeaa, hän tarvitsisi apua". Ihan käsittämätöntä.
Ei ainakaan hyvää johtamista.
Pomolla auktoriteettiongelma? Turvautuu huutamiseen ja kritiikkiin?
Ei ainakaan lisää työntekijöitten motivaatiota ja varmasti tulos kärsii.
Niin kauan kuin te sinnittelette ja kestätte asiatonta käytöstä niin olette myös sen ansainneet. Eli ns. oma vika.
Olin minäkin yhdessä yrityksessä, jossa kehoitettiin työntekijöitä käyttäytymään hillitysti. Ylemmissä kerroksissa vuorineuvos sai huutaa ja hyppiä tasajalkaa. Että niin.
Naisjohtajan töykeä käytös on normaalia:
Missään tilanteessa ikinä huutaminen ei ole ok tai normaalia työelämässä. Minun silmissäni ihminen käyttää viimeisiä keinojaan, on menettänyt itsehillintänsä. Lähinnä huolestuttaa sellaista keinoa käyttävän mielenterveys ja jaksaminen.
Terapiaan voi ohjata sellaisen, toki ei pomoaan, mutta ilmoittaisin työterveyteen tai työsuojeluun. Vaihtaisin myös luultavasti työpaikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Naisjohtajan töykeä käytös on normaalia:
Tuohan kertoo vain ja kaiken olennaisen hänen ajatus- ja arvomaailmastaan. Kukaan, kenestä ei ole hänelle välitöntä hyötyä, hän ei kohtele hyvin vaan ignooraa täysin.
Vaihda työpaikkaa jollei pomo miellytä.