Osa allergioista on pelkkää luulotautia! Nauran mehevästi tiettyjen tuttavieni
jutuille heidän alati vaihtuvista allergioista. Ensin ollaan vuoden ajan laktoosi-intolerantikkoja, sitten täysin maitoallergisia ja sitten palataan taas laktoosi-intoleranssiin. Tomaatille ollaan allergisia pari viikkoa, sitten ei yhtäkkiä ollakaan, vaan syypää onkin porkkana. Tätä kestää, kunnes porkkana saa synninpäästön ja aletaan jankuttaa sitrushedelmistä. Niitä vältetään henkeen ja vereen, kunnes keksitään että ne sopivat sittenkin.
Mitä taas lapsiin tulee, niin joka ikisellä lapsella on omat erityisallergiansa, jotka vaihtuvat muutaman viikon välein. Usein nämä allergiat huomataan lapsilla jo ko. ruoka-aineen ensimmäisestä maistatuskerrasta, josta seuraa itkuisuutta. Allergiaa siis.
Nämä ihmiset eivät näytä itse tajuavan ollenkaan, miten ilmiselvän luulosairaita he ovat. Oikein hävettää heidän puolestaan. Eniten ärsyttää kutsua heitä kylään, sillä joka ikinen kerta pitää erikseen kysyä, millekäs tällä kertaa olette allergisia.
Kommentit (13)
Kyllä minä hyvin pystyn kuvittelemaan, että jotkut luulevat minua aivan hulluksi, kun koko ajan kokeillaan joidenkin aineiden välttämistä. Päälle päin poika kuitenkin vaikuttaa tyytyväiseltä. Ei sitä niin helposti huomaa, että meidän poika on ikäisiään pienempi, kun pikkulapsissa on muutenkin niin paljon eroja.
Mutta sen voin myöntää, että muuten en ole mikään hysteerinen ja kontrolloiva äiti. Noiden syömisten kanssa vain venkslaillaan niin, että itseäkin jo väsyttää.
Teillä on oikeasti meneillään kokeilukausi ja olette myös lääkärin tutkimuksissa. Mutta nämä tuttuni tykkäävät tehdä omia diagnoosejaan ja heille allergioiden vaihtuminen on enemmänkin elämäntapa kuin aiheelliseen huoleen perustuva ikävä tosiasia.
ap
kaikkea syömään pystyvä on siitepölyaikana herkistynyt tomaatille, perunalle porkkanalle, ja kaikille hedelmille jossa on kivi. Eli siitepölyallergia voi kestää kuukausia, ja silloin allergisoituu aineille, joita muuten hyvin sietää. Ja sen jälkeen ei auta muuta kun kokeileminen milloin taas jotain voi syödä. Suolinukan tuhoutuessa menee allergisella monet ruuat kieltoon, eli kun et itse tästä vaivasta kärsi, saat olla hyvin kiitollinen.
Mutta toisaalta suututtaa, koska tällaisten luulotautisten takia oikeasti allergiset ihmiset, kuten tämän ketjun kolmonen) tulevat helpolla luokitelluksi samaan kategoriaan, eikä heitä välttämättä oteta vakavasti tuttavapiirissä.
Mä saatan nykyään kuulostaa vähän tuommoiselta. Keväisin kun leppä ja koivu kukkii, niin jotkut ruoka-aineet ristiinreagoi ihan mielettömästi. Näin talvella syön ihan iloisesti porkkanaraastetta ja raakaa omenaa, mutta jos toukokuussa yritän tehdä saman, niin huulet turpoaa ja kurkku paisuu umpeen.
Oireet eivät ole niin pahat, että testattaisiin, ja lapsen laktoositesti ei ole luotettava. Tätä pohdin usein ystävieni kuullen.
Tyttäreni onkin sitten moniallerginen, ja maailman raivostuttavin puheenaihe ovat hänen syömisensä - joita (ruoka-aineita) ei juurikaan ole. Ei tulisi mieleenikään jauhaa tästä aiheesta koko ajan, koska joudun sitä miettimään arjessani aivan liiaksikin - kipeä asia!
paljastuikin sitten vatsahaavaksi.
hysteerikoksi tai luulotautiseksi. Meillä ei onneksi ole kärsitty kyseisestä vitsauksesta, mutta joillakin tuttavilla arki on tosi rasittavaa kun koskaan ei tiedä mitä voi syödä ja mistä milloinkin aiheutuu oireita.
Sympatiat ja empatiaa kaikille " luulosairaille" .
Tällaisia ovat mm. omena, paprika, luumu, ananas, tomaatti, manteli...
Jos on siitepölykausi päällä, reagoin varmasti mutta joskus muulloinkin. En kyllä tee allergiastani isompaa numeroa ja kokeilen syömistä, sillä allergia ei ole mikään kamalan paha, ärsyttävä kyllä.
pilkun suhteen on sairasta. Jos joskus vähän punoittaa joku kohta, ni ei se nyt tarkoita, että täytyy aloittaa hitonmoiset selvitykset allergioista. Terveysasemille tuodaan tutkimuksiin ihan ihmeellisiä tapauksia, joista ei tosiaan näe ihottumaa vaikka miten katselis. Tosiaankin joutuu välillä kysymään, että ANTEEKS, MUTTA MITÄ TARKOITATTE, KUN EN NÄE MITÄÄN. Lastenlääkäri-kaverini on puhunut samaa. Ihan kuin jotkut väkisun etsisivät tauteja ja oireita lapsistaan tyyliin " kyllähän tähän läikkään täytyy etsiä syy" . Huoh.
ADHD, homeallergioita, " astmaa" yms. Oikeita syitä huono kotikasvatus, hysteerisyys, vanhempien idioottimaisuus.
Minun poikani ei ole kunnossa. Mutta ruokavalio vaihtelee, koska sopivaa yhdistelmää ei vielä ole löytynyt. Ilmeisesti poika on niin moniallerginen, että allergiaa on vaikea todeta. Lääkäriaikaa odotellaan ja eri systeemejä kokeillaan, koska haluaisin, että poikani kasvu pääsisi edes jollekin käyrästölle, eikä kasvaisi käyrästöjen ulkopuolella. Jos sinä kuvittelet minut luulosairaaksi, niin eipä liikuta minua. Minun huoleni on poikani kasvu ja hyvinvointi, ei sinun luulosi.