Rakastumisvaiheen jälkeen tunnelma kuin pakastimessa..

Parisuhdeterapiaan, jossa opettelette kommunikoimaan, tai ero?

Eipä tuossa enää pelastettavaa ole.

Ei. Riideltiin siinä rakastumisvaiheessa enemmän kun pää oli ihan sekaisin. Rakastumisvaihetta kesti 2 vuotta. Halaillaan elelleen ja laitetaan sydänviestejä. Joskus on jotain pientä kärhämää. Ollaan varmaan kaksi kertaa huudettu toisillemme suhteen aikana. Pitkään on ollut semmoista leppoista ja rauhallista arkea. Ollaan oltu yli neljä vuotta yhdessä nyt.

Rakastuminenhan on aivokemiallinen tila, tietynlainen psykoosi. Teillä se oli, ja nyt se on ohi. Suhde voi jatkua, jos opitte pitämään toisistanne, mutta eihän tuo siltä kuulosta. Ainakin pitäisi pystyä puhumaan, mutta sekään ei onnistu. Ennuste on huono.

Tuohan oli ihastuminen joka ei ole rakkaudeksi yltänyt.

Onko sulla kiintymyssuhdetrauma? Mulla on ja olen käyttäytynyt juuri noin. Hävettää.

Säntään intensiivisesti suhteeseen ja uppoudun siihen täysillä. Sitten tulee romahdus ja etääntyminen. On vaikea kiintyä ja kiinnittyä.

Miten voi keskustelusta tulla jatkuvasti riitaa? Onko kumpikin sellainen, joka tietää olevansa oikeassa ja haluaa muuttaa toisen mielipiteen?

Rakastuminen ja rakastaminen on kaksi eri asiaa. Et osaa siis rakastaa vaan odotat että kumppani tuo sinulle onnellisuutta. Päästä kumppanisi vapaaksi. Et ole selvästikään parisuhteeseen kelvollinen.

Rakastumisvaiheen jälkeen varmaan pitäisi löytää jonkunlainen kumppanuus toisen kanssa ja se sitten kantaisi eteen päin.

Jos sen huuman, hullaantumisen ja seksin rajaa ulos, mitkä asiat teitä yhdistivät rakastumisvaiheen aikaan? Joku yhteinen mielenkiinnonkohde/harrastus, yhteisiä arvoja, samat tulevaisuudennäkymät, huumorintaju? Etsikää ne teitä yhdistävät asiat sieltä hormonihuurujen takaa, ja ryhtykää vaalimaan niitä.

Ja muistakaa, että on myös ok, että on eroavaisuuksia. Ne ehkä huomaa paremmin sen huumavaiheen jälkeen, mutta itse ajattelen, että merkitsevää on oikeastaan lähinnä se, suhtautuuko niihin eroihin panikoimalla (tyyliin "apua, tajusin juuri, että mieheni ei arvostakaan liikunnallisuutta yhtä paljon kuin minä -> haluan erota ja etsiä jonkun itselleni paremmin sopivan"), vai hyväksymällä ("me olemme kaksi erillistä yksilöä, ja on oikeastaan arvokastakin, että tuolla toisella on omakin elämänsä ja omat ajatuksensa - voimme kumpikin pysyä erillisinä ja pitää myös omat harrastukset ja ajatuksemme").

Sen rakastumisvaiheen jälkeen iso osa yhteiseloa on myös ns. rinnakkaiseloa. Siinä on se toinen ihminen, jonka kanssa on päättänyt jakaa elämänsä - ei elää sitä symbioosissa, kuten rakastumisvaiheessa.

"Oletko mieluummin oikeassa vai onnellinen?" Ei tuota suhdetta enää ole.

Tapasuhteista pitää aina erota toiselle ongelmista puhumatta. Ei suhteen eteen pidä tehdä mitään työtä.

. Parisuhteen pitää olla jatkuvaa intohimoa ja kosketuksia. Toisen pitää sanomattakin ymmärtää toista ja suhteessa olevien tulee olla täydellisiä heijastuksia toisistaan. Vain tällainen on oikea rakkaussuhde. Kaikki muunlaiset suhteet ovat tyhjiä tapa- ja tottumussuhteita joista pitää olla oikeus hypätä lennosta uuteen rakkaussuhteeseen.

Kuulostaa samalta kuin kaverilla, joka hyppii suhteesta suhteeseen aina entisen tunteen hälvennyttyä hakiessaan sitä seuraavaa serotoniiniannostaan.

Niinpä. Noita suhdeaddikteja riittää. Usein taustalla mt-ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Miten voi keskustelusta tulla jatkuvasti riitaa? Onko kumpikin sellainen, joka tietää olevansa oikeassa ja haluaa muuttaa toisen mielipiteen?

Erään kanssa keskustelu oli todellakin mahdotonta, kun pieninkin kritiikiiltä haiskahtava vivahde heitti tämän niin sotaisaan itsepuolustusmoodiin että jatko oli sitten mitä oli ja siinä sai kuulla oma mummokin haudan pohjalla kunniansa.

Meillä on puolisini kanssa sama tilanne, tosin olemme olleet kimpassa kohta 10v. Tajusin yksi päivä etä olemme kaikki nämä vuodet eläneet hänen ehdoilla ja olen ollut niin peloissani että mies hylkää joten olen kadottanut oman elämän ilon ja elänyt hänen pillin mukaan. Seksiä on todella harvoin ja se on johtunut miehestä, viisikymppinen ei ole enää viriili ja minua on torjuttu niin monta kertaa että nyt kun mies harvoin haluaisi, minua ei enää kiinnosta. Olen alkanut inhoamaan puolisoani. Näen hänet nyt selkeämmin, miten itsekäs hän on ollut, miten usein hän on minua loukannut ja haukkunut muiden läsnäollessa mukamas huumorimielessä ja en edes enää pidä hänestä. Minä elän nyt itseäni varten, mies saa tehdä mitä huvittaa, ei enää kiinnosta. Sitä saa mitä tilaa.. kun. Ies lähettää sydämiä tekstiviesteissä minua lähinnä ällöttää.

Hyvässä suhteessa ei ole riitoja noin. Teillä oli joku himokausi ja nyt vain olette. Onko elämäarvonne ja toiveenne samoja. Mistä riitelette ja miksi? Eihän riidoissa ole järkeä. Sitten pitää lähteä eri teille.

Parinvalinnassa vaikuttaa biologia ja fyysinen vetovoima sekä henkinen yhteensopivuus. Joskus se alkuperäinen huuma on niin vahva, että se sokaisee eikä pysty arvioimaan pelaako henkiset puolet ja arvot ja elämänsuunnitelmat yms yksiin. Kun ei se riitä että on kivaa sängyssä, toisen pitäisi olla kuin paras kaveri. Ihminen, johon luottaa ja jolle voi puhua mistä vaan ja jonka kanssa on hauskaa. Joskus käy niin, että huuman haihduttua huomaa ettei tällä syvemmällä tasolla löydykään enää edellytyksiä kohdata. Silloin suhde on parasta jättää lomaromanssityyppiseksi kivaksi muistoksi eikä roikkua siinä väkisin kiinni.

Onko ap ja mies selvittänyt onko kummallakaan kiintymyssuhdetraumoja. Suosittelen ap:lle eroa jos miehellä tällaisia traumoja eikä suostu terapiaan ja hoitamaan tätä asianmukaisesti eikä vain valheellisesti.

Hoitamaton kiintymyssuhdetrauma on kuin tikittävä aikapommi joka räjähtää rumalla tavalla silmille jos ei eroa ajoissa.

Jätä se sika

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla kiintymyssuhdetrauma? Mulla on ja olen käyttäytynyt juuri noin. Hävettää.

Säntään intensiivisesti suhteeseen ja uppoudun siihen täysillä. Sitten tulee romahdus ja etääntyminen. On vaikea kiintyä ja kiinnittyä.

Kuulostaa tutulta, tunnistan edellisestä suhteesta samoja piirteitä vaikka se kestikin kauan. 20 vuoden aikana kerkesin monta kertaa kyllästyä ja rakastua, mutta vasta erottua tästä suhteesta olen tunnistanut noita piirteitä. Luulin ensin että nuo traumat on tuosta ensimmäisestä suhteesta koska siinä oli paljon kaikkea epätervettä, mutta nyt kun tuo sama käytösmalli toistuu ihan erilaisessa suhteessa olen alkanut miettiä että onko vika vain omassa käytöksessä...

Oletko saanut jostain apua tuohon? Kiinnostaisi tietää tuosta enemmän.