Sosionomit hoi!!! Apua kyselen!!!
Mikä on kibbutsi-kotihoito -termi???
Ja tähän saa tietenkin vastata kuka vain tietää.
Heitin juuri lehdenkeräykseen kaikki opiskelupaperini, ja selailin niitä, ja vastaan tuli kirjoitukseni "kibbutsi-kotihoito".
Nyt häiritsee, että mitä ihmettä se saattoi tarkoittaa.
Kommentit (3)
Kibbutz
Kibbutz (monikossa kibbutzim, suomeksi käytetään myös kirjoitusasua kibbutsi) on israelilainen kollektiivitila joka perustuu vapaaehtoiseen toimintaan. Yleensä se on pienen kylän kokoinen kommuuni. Kibbutsit perustuvat juutalaisten siirtolaisten tarpeeseen viljellä maata yhdessä turvaamalla toisensa kylittäin.
Länsirannalla kibbutzi on edelleen tukikohtamainen puolustuskeskus, jolla on radioyhteydet avun hankkimiseksi, vesisäiliö ja puomi tiesulkua varten.
Ideologisesti kibbutzeja on perusteltu sekä sosialismilla, nimenomaan maan yhteisomistuksella, että sionismilla. Juutalaisvaltion maatalouden alkuvaiheessa yhteistyötä tarvittiin runsaasti myös maanparannukseen sekä uusien viljelyalueiden käyttöönottoon.
Kibbutseissa kaikki oli yhteistä alkuvuosikymmeninä. Tilan tuotto käytettiin yhteisön hyväksi eikä työntekijöille yleensä maksettu palkkaa eikä eläkettä. Vastineeksi työstään kibbutsin jäsenet saivat majoituksen, ruoan ja vaatteet ilmaiseksi. Kibbutsin jäsenet asuivat makuusaleissa ja söivät kouluruokalan kaltaisissa yhteisissä tiloissa.
Jopa lastenkasvatus oli kibbutseissa aiemmin kollektiivista: kaikki lapset kasvatettiin lastenkodeissa, vanhemmat eivät asuneet edes samoissa taloissa lastensa kanssa. Perheinstituutiota ei ollut. Tästä kollektiivisesta kasvatuksesta on kirjoittanut amerikkalainen psykoanalyytikko Bruno Bettelheim kirjassaan Children of Hope. Nyttemmin useimmissa kibbutseissa on luovuttu kollektiivisesta lastenkasvatuksesta sen aiheuttamien lastenpsykiatristen ongelmien vuoksi.
Muutenkin kibbutseissa on demokraattisin päätöksin luovuttu sosialismista aste asteelta ja lisätty yksityistä omistusta sekä alettu maksaa palkkoja markkinatalouden kysynnän ja tarjonnan lain mukaan, siis esimerkiksi korkeampia palkkoja ammattitaitoisille työntekijöille.
Nyt aukeni tämäkin mysteeri... :)
Ja muistui tosiaan hivenen mieleen.
Opiskelin nimittäin aikoinani sosionomiksi (valmistuin -98), mutta vaihdoin kokonaan alaa ja lähdin opiskelemaan jotain aivan muuta, eli en käytännössä tehnyt päivääkään alan töitä valmistumisen jälkeen, joten minulla ei ole enää mitään muistikuvia siitä, mitä olen joskus mahdollisesti opiskellut (sos.alalla siis).
Jäi tosiaan häiritsemään, kun olin kijoittanut joitain luentomuistiinpanoja, ja sivun reinassa oli merkintä "vertaa kibbutsi-kotihoitoon".
Mutta kiitos, nyt taas tiedän!
ap
joten olisko tuo sitten jotain sellaista, että useat perheet asuvat yhteisössä ja hoitavat yhdessä kaikkien lapsia.