Vihreät menneet jo kepun ohi Ylen puoluekannatusmittauksessa
Kommentit (111)
Ei ole "mennyt ohi", molemmat putosivat ja kepu enemmän.
Viherkommunismi ei ollutkaan kannattajien mieleen, kuka olisi uskonut😅
Runsaassa 5 vuodessa yli 20 prosentin kannatus onnistuneet tyrimään 9 prosenttiin. Taitavasti tehty kepulaiset!
Syöksy alkoi Sipilän hallituksesta mutta kepu ei oppinut siitä mitään. Hyvää yötä kepu! Ette tomppelit tajua, että kokoomus on jo olemassa eikä tarvita mitään sipiläläistä maaseutukokoomusta erikseen!
Siinä yhdeksässä prosentissäkin on 8% liikaa. Kepun ydinkannattajista ei yksikään kannata vihervasemmistolaisia aatteita. On siis omanlaisensa ihme, että kannatus on noinkin hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Viherkommunismi ei ollutkaan kannattajien mieleen, kuka olisi uskonut😅
Kaiken lisäksi kepu on saanut vietyä lähes kaikki tavoitteensa hallituksessa läpi mutta kepu hukkuu muiden puolueiden sekaan. Saarikon politiikka ei yksinkertaisesti vakuuta muihin verrattuna.Eihän persuillakaan ole yhtään uskottavaa suunnitelmaa maaseudun asukkaille esim sähkönhinnan suhteen mutta persujen höttöpuhe kiinnostaa enemmän. Kyse on mielikuvista ja monet uskovat persujen valehteluun ja öyhötykseen näinä kriisiaikoina. Purra kyllä sanoi että toivottavasti hallitus pysyy kasassa vaaleihin asti.

Mitä vihervasemmistolaista kepu on kannattanut tässä hallituksessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vihreidenkin kannatus on suhteettoman korkea, ja perustuu politiikkaa seuraamattomien naisten tunneperäiseen äänestyskäyttäytymiseen. Samasta syystä kauniit nuoret naiset tulevat valituiksi eduskuntaan vihreiden riveistä, kun naiset 1) haluavat äänestää hyviä luontoarvoja (hullua huutonaurua tähän) ajavia vihreitä, 2) äänestää naista ja 3) tekevät valinnan pärstäkertoimen mukaan ilman perehtymistä.
Kuka se kaunis on?
Aiheellinen kysymys, mutta jos ajattelet vaikka kepun miesedustajia, niin onko sen näköisiä taikinanaamoja vihreiden kansanedustajissa? Kyllä he keskimäärin näyttävät siltä että naaman perusteella on valittu.

Koko hallitus on se vihervasemmistolaisuus, jota Kepu on kannattanut! Ilman Kepua ei tätä karmeaa hallitusta olisi edes saatu muodostettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viherkommunismi ei ollutkaan kannattajien mieleen, kuka olisi uskonut😅
Kaiken lisäksi kepu on saanut vietyä lähes kaikki tavoitteensa hallituksessa läpi mutta kepu hukkuu muiden puolueiden sekaan. Saarikon politiikka ei yksinkertaisesti vakuuta muihin verrattuna.Eihän persuillakaan ole yhtään uskottavaa suunnitelmaa maaseudun asukkaille esim sähkönhinnan suhteen mutta persujen höttöpuhe kiinnostaa enemmän. Kyse on mielikuvista ja monet uskovat persujen valehteluun ja öyhötykseen näinä kriisiaikoina. Purra kyllä sanoi että toivottavasti hallitus pysyy kasassa vaaleihin asti.
Tai sitten ihmiset eivät luota hallituksen talouden pitoon isossa kuvassa, kaikki ei voi perustua velaksielämiseen
Vierailija kirjoitti:
Syöksy alkoi Sipilän hallituksesta mutta kepu ei oppinut siitä mitään. Hyvää yötä kepu! Ette tomppelit tajua, että kokoomus on jo olemassa eikä tarvita mitään sipiläläistä maaseutukokoomusta erikseen!
Kyllä näin on. Jetsulleen.
Eikä Annika Saaristo ole niin kokonenut politiikko, että osaisi räyhätä hallituksessa noin paljon.
Keskustaa johtaa kulisseista edelleen Sipilän porukka.
Sipilä ei piittaa vähäänkään siitä, miten Keskustan käyn nyt kun hän itse jää pois kokonaan eduskunnasta.
Tuntuu melkein siltä, että nauttii siitä, kun Keskusta ei nytkään hallituksessa pärjännyt.
Kun itse ensi pudotti Keskustan näihin pohjalukemiin.
Vuonna 2015, Keskusta voitti vaalit.
Oli silloin suuri puolue, ja Sipilästä tuli pääministeri, kun hän oli
Keskustan puheenjohtaja.
Melko hyvän puolueen kaatoi
tämä lesta ja diplomi-inssi
Juha Sipilä.
Keskusta ei enää koskaan tule entisensä.
Never!
Keskustan linjan muuttaminen vasemmistopuolueeksi vei Kepun kannatuksen. Neljälle vasemmistopuolueelle ei Suomessa riitä kannattajia kaikille
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vihreidenkin kannatus on suhteettoman korkea, ja perustuu politiikkaa seuraamattomien naisten tunneperäiseen äänestyskäyttäytymiseen. Samasta syystä kauniit nuoret naiset tulevat valituiksi eduskuntaan vihreiden riveistä, kun naiset 1) haluavat äänestää hyviä luontoarvoja (hullua huutonaurua tähän) ajavia vihreitä, 2) äänestää naista ja 3) tekevät valinnan pärstäkertoimen mukaan ilman perehtymistä.
Kuka se kaunis on?
Aiheellinen kysymys, mutta jos ajattelet vaikka kepun miesedustajia, niin onko sen näköisiä taikinanaamoja vihreiden kansanedustajissa? Kyllä he keskimäärin näyttävät siltä että naaman perusteella on valittu.
Älä mölise mulliturpa.
Osaaminen ei ole ulkonäöstä kiinni.
Ei milloinkaan.
Vai valitsetko lääkärin vain pelkän ulkonäön mukaan.
Siten, että vain komea, hyvännäköinen ja kaunis lääkäri on osaava ja ammattitaitoinen?
Kaikilla tämän hetkisillä keskustan mies ministereillä on yliopistotutkinto.
Mikäs tutkinto kommentoijalla itsellään?
Sikäli mikäli olettöissä ollenkaan.
Tuskin on, elää juuri niillä rahoilla, mitä valtio joutuu velkaa ulkomailta ottamaan, voidakseen elättää luuserit suoraan kotisohville.
Vierailija kirjoitti:
Keskustan linjan muuttaminen vasemmistopuolueeksi vei Kepun kannatuksen. Neljälle vasemmistopuolueelle ei Suomessa riitä kannattajia kaikille
Eikä edes kolmelle!🥂
Voisiko joku kertoa jonkun syyn sille, miksi nämä kannatusgallupit kiinnostaa?
Vierailija kirjoitti:
Viherkommunismi ei ollutkaan kannattajien mieleen, kuka olisi uskonut😅
No jaa.
Päähallitus puolue SDP, porskuttaa edelleen, vaaliennusteissa.
Tässä uusimmassakin.
Se on melkoinen suoritus päähallitus puolueelta, näin lähellä vaaleja.
Mutta Vihreiden kannatuksen nousua en käsitä.
Heidän takiaan nyt osittain maksetaan helvetillisen kovaa sähkönhintaa.
Jos olis vielä turvetuotanto käynnissä, asiat olisivat paremmin.
Niin kauan kun maalaisia peloteltiin kommunismilla ja kolhooseilla, Kepun kannatus oli korkealla.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku kertoa jonkun syyn sille, miksi nämä kannatusgallupit kiinnostaa?
Voidaan nauraa kepun sekoiluille punikkihallituksessa. Keksivät aina kunkin gallup-laskun jälkeen sellaisia jäyniä hallitustyöskentelyyn, että oppositiota ei enää tarvita
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku kertoa jonkun syyn sille, miksi nämä kannatusgallupit kiinnostaa?
Ne kiinnostavat aina ja joka maassa, kun suuret vaalit lähestyvät.
Niistä ennustetaan vaalitulosta, ja tehdään eri tahoilla suunnitelmia sen mukaan.
Esim. vaalien 2019, eli edellisten eduskuntavaalien tulos, oli ennusteiden mukainen.
Silloin näkyi gallupeissa pitkään, että oppositio puolue SDP:n kannatus on korkealla.
Ja SDP voitti vaalit.
Siksi juuri SDP on nyt päähallitus puolue ja pääministeri on tuosta puolueesta.
Etteivät nuo gallupit mitään puhdasta p#skaa ole, niinkus tolloimmat tällä palstalla luulevat.
https://yle.fi/a/3-12683819