Puolisolla mielenterveys ongelmia

Vierailija kirjoitti:

Tuo on pysäyttävää luettavaa, mutta samalla siinä on jotain hyvin vapauttavaa. Onneksi olkoon siitä, että olet löytänyt mielenrauhan takaisin.

Kyllä se vaan on niin, että joskus ihminen kantaa toisen taakkaa niin kauan, että omat jalat pettävät alta. Se syyllistäminen on kaikkein raskainta. Jos toinen väittää, että sinä olet syypää hänen sairastumiseensa, niin se on henkistä väkivaltaa, ei sen vähempää. Se murentaa itsetunnon ja saa terveenkin ihmisen epäilemään omaa järkeään. Sitä helposti luulee olevansa korvaamaton tai ajattelee, että "kyllä minä tämän hoidan ja fiksaan", vaikka todellisuudessa kumpikaan ei voi hyvin.

En minä välttämättä puhuisi mistään diagnoosista sinun kohdallasi, kuten tuosta läheisriippuvuudesta. Se on usein ihan puhdasta vastuuntuntoa ja uskollisuutta. Meidän sukupolvessa on opetettu, että liitosta pidetään kiinni ja vastoinkäymiset kestetään, mutta rajansa kaikella. Sitä vaan sokeutuu sille tilanteelle, kun siinä velloo päivästä toiseen. Pelko kotiinmenosta kertoo jo kaiken; koti pitäisi olla se paikka, missä saa levätä, eikä mikään varuillaanolon keskuskenttä.

Nauti nyt siitä vapaudesta ja hiljaisuudesta. Se ei ole keneltäkään pois, että sinä voit vihdoin hyvin. Elämä on loppujen lopuksi aika lyhyt siihen, että kantaa toisen ristiä ja antaa oman elämänsä valua hukkaan. Hienoa kuulla, että masennus on väistynyt ja näet taas valoa. Se todistaa, että vika ei todellakaan ollut sinussa, vaan niissä olosuhteissa.

Hieno teksti.