Miksi ihmisestä tulee itsekäs? Mikä kasvatuksessa " mennyt pieleen" ?
Kommentit (7)
Terve itsekkyys ja huono itsekkyys on vaikea erottaa.
ja äitini mielestä se oli oikein. Yli nelikymppisenä koen että minulla ei ole edelleenkään oikeutta mihinkään mitä haluaisin todella paljon, ja vaikka sen sitten ostaisin , on niin paha olo siitä että käytin rahaa itseeni, että annan tavaran pois. Ja kärsin tästä todella paljon, enkä pyydä ikinä lapsiani jakamaan mitään kenellekkään. Epäitsekkäällä käytöksellä ei työmaailmassa pärjää, eikä enhän minä mitään tarvitse mentaliteetilla.
puheet. Jotka siis on hyviä asioita mutta vaikka lapsi loukkais toisia ihmisiä ja silti vaan lässytetään näitä niin mitäs muuta siitä vois tulla kuin minä,minä,minä...
lapsena ei ole saanut koskaan mitään omaa. Aina on pitänyt kaikki jakaa toisten kanssa. Kun ihminen sitten kasvaa, niin hänen " oman" tarve on jäänyt täyttämättä ja hän hakee koko elämänsä täyttymystä tälle tarpeelleen.
niin lapsi oppii myös saman - ei halua jakaa omastaan. Jos lapselle ollaan vain vaativia ja töykeitä, sekä arvostellaan koko ajan, lapsesta tulee niinikään muita kohtaan vaativa, töykeä ja arvosteleva. Ei osaa asettua muiden asemaan - sehän on itsekkyyttä.
Mun on tosi vaikea jakaa tavaroita tai heittää jotain pois.
Esimerkiksi ruoka on yks sellainen, tuntuu pahalta heittää pois ruokaa, säästän aina kaiken jääkaappiin... Kutsun kyllä mielelläni ihmisiä syömään.
En ole mitenkään hemmotellusti kasvatettu, päin vastoin. Olen vanhin kolmesta sisaruksesta ja usein " luovuin" omastani sisarusten hyväksi. Kamalaa tää itsekkyys ja kateus. En haluaisi olla tällainen.
Toisista välittäminen on opeteltava asia. Se alkaa ulkoisena huolehtimisena, esim. anna lapsen kattaa toisia varten ja laittaa jokaisen paikalle kukka tai mandariini tms. Vähitellen tottuu huolehtimaan toisista ja se kasvaa ulkoisesta tavasta sisäiseksi tottumukseksi, ajattelutavaksi, ja jää pysyväksi.
Ja sen voi kyllä aloittaa ihan yhtä hyvin aikuisenakin, jos ei ole lapsena siihen tottunut. Eli alkaa vaan miettimään, mistäköhän toinen ihminen ilahtuisi, ja jakaa omasta taskusta kaikille muillekin. Siitä saa palkitsevaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, eli kyllä kannattaa opetella. Itsekäs ihminen on aina myös yksinäinen, erossa muista...
Se minäminä-vaihe on jokaisen saatava käydä läpi, ja jos jäi lapsena ilman sitä, se täytyy tietysti käydä aikuisena mutta siihen ei kannata jäädä pysyvästi vaan mennä seuraavalle kehitysasteelle.