Miksi meille aina käy näin :-(

Siksi kai kun ollaan huonoja ihmisiä ja vanhempia... Kyse on siis meidän aamuista, jotka menee vähän väliä riitelyksi. Tämä aamu oli varsinainen pohjanoteeraus: 5-vuotias heräsi klo 5 ja herätti minut. Kun nousimme sängystä 6.30, olin siis valmiiksi huonolla tuulella ja motkottanut herättämisestä jo 5v:llekin aika lailla. 8v. aivasteli pari kertaa ja sai minut hermostumaan - taasko flunssa, voi v...



Sillä välin kun olin koiran kanssa ulkona, mies onnistui riitelemään 8v:n kanssa niin, että lapsi ei sitten syönyt mitään aamupalaa. Lapsen versio: Isä repi tukasta eikä antanut ruokaa. Miehen versio: Lapsi vaan kiukutteli, olkoon syömätttä. Minun versio: Miksei täällä mikään suju ilman minua? Aikamme huusimme toisillemme miehen kanssa, eikä se lapsi sitten suostunut syömään minunkaan kanssani. Huusin sitten lapsellekin. Lopulta vedin takin päälle ja paiskasin oven takanani, ja nyt töissä kaduttaa.



Miksei me voida olla niitä kypsiä ja lempeitä ihmisiä, jotka saa aamut sujumaan mukavasti, jotka tukee toisiaan vaikeina hetkinä ja puhaltaa yhteen hiileen lastenkasvatuksessa? Miksei edes meidän lapset voi olla säyseä ja sopuisa ja tehdä niin kuin käsketään? Mun elämä on ihan p:stä, ja se on oma vika. Mikä ei lohduta yhtään.