Pelkään synnytyksen ponnistusvaihetta aivan sairaasti. Supparit varmaan pystyn jotenkin kärvistelemään....

ja voin sanoa rehellisesti että se avautumisvaihe oli minusta ainakin monta kertaa kamalampaa kuin itse ponnistaminen. Rankkaahan se ponnistaminen on ja siinä voi voimat ehtyä jos tekee väärin, mutta lähinnä se helpottaa toisin kuin avautuminen, joka ei totisesti helpota oloa.. Onnea synnytykseen!

Vilkaisin kaupassa 9kk lehteä ja siinä oli kuvailtu synnytyskipujen sijaintia. Yllätyin aika paljon, kun siinä sanottiin, että yksi pahimmista kipukohdista on alaselkä.

Itselläni on vuosien saatossa ollut ilman odotustakin tosi kipeä alaselkä aina silloin tällöin, ja nyt mietin miten synnytys vaikuttaa selkään.

Onko teillä tuntunut kovaa kipua alaselässä? Vai tuntuuko se kipu sitten laajemmalla alueella ihan siinä vauvan ympärillä joka puolella?



t. rv23

Kaksi lasta sen avulla synnyttänyt, tuntematta juuri minkäänlaista kipua missään vaiheessa synnytystä!

Vierailija:

Vilkaisin kaupassa 9kk lehteä ja siinä oli kuvailtu synnytyskipujen sijaintia. Yllätyin aika paljon, kun siinä sanottiin, että yksi pahimmista kipukohdista on alaselkä.

Itselläni on vuosien saatossa ollut ilman odotustakin tosi kipeä alaselkä aina silloin tällöin, ja nyt mietin miten synnytys vaikuttaa selkään.

Onko teillä tuntunut kovaa kipua alaselässä? Vai tuntuuko se kipu sitten laajemmalla alueella ihan siinä vauvan ympärillä joka puolella?

t. rv23

Onneksi en epiduraalia olekaan ottanut sen jälkeen.

Vierailija:

Kaksi lasta sen avulla synnyttänyt, tuntematta juuri minkäänlaista kipua missään vaiheessa synnytystä!

Minulla olikin tosi nopea (eli kivulias) avautuminen ensisynnyttäjäksi.

Olin aluksi lämpimässä suihkussa ja mies hieroi alaselkää. Ei juurikaan auttanut.

Epiduraali kyllä auttoi!

Vierailija:

Vilkaisin kaupassa 9kk lehteä ja siinä oli kuvailtu synnytyskipujen sijaintia. Yllätyin aika paljon, kun siinä sanottiin, että yksi pahimmista kipukohdista on alaselkä.

Itselläni on vuosien saatossa ollut ilman odotustakin tosi kipeä alaselkä aina silloin tällöin, ja nyt mietin miten synnytys vaikuttaa selkään.

Onko teillä tuntunut kovaa kipua alaselässä? Vai tuntuuko se kipu sitten laajemmalla alueella ihan siinä vauvan ympärillä joka puolella?

t. rv23

Vierailija:

helpottaa niihin supistuksiin... tuntui oikeestaan ihan taivaalliselta, kun viimein sai ponnistaa, ja jos repeämiä tms. pelkäät, niin ole huoleti, siinä kohtaa et todellakaan edes tiedä oletko revennyt vai et =)

kahdessa ekassa 15 minuutin ponnistukset. Vaikka avautumisvaiheen kivut olivat yhtä tuskaa, niin ponnistamisen aikana tuntemani kivut olivat avautumisvaiheeseen verrattuna monin kertaiset. Jokainen minuutti oli liikaa ja tuntui että alapää revitään joka suuntaan. Ajattelin, että en koskaan selviä. Niin karmeata kivut oli että en edelleenkään halua niitä muistella ja niistä aikaa 14 ja 11 vuotta. Kolmessa viimeisessä sain pudendaalipuudutteet. Niissä ponnistusvaiheet olivat 3min, 1 min ja 5min. Viimeisimmässä laitettiin pudendaali hieman liian myöhään joten täyttä tunnottomuutta en saanut. Sattui kyllä ekat pari minuuttia ja kovaa mutta sitten alkoi puudute auttaa ja loput 3 min oli helpompaa.

Viidennen synnytyksen jälkeen synnyttäneiden osastolla kätilön ja kätilöopiskelijan kanssa juteltiin synnytyksistä. Ja kätilö sanoikin opiskelijalle(jolla ei ollut vielä lapsia), että " ponnistusvaihe ei tosiaan ole kivuton joillakin se on tosiaan pahempi kuin avautumisvaihe. Jotkut ei tunne mitään kipua toiset taas tuntee järkyttävän kovia kipuja"

Avautuminen lähes 9cm meni siedettävillä suppareilla, sitten alkoi kidutus. Luomuna tuli siis ja toivon nyt tämän toisen kohdalla pääseväni muutaman minuutin ponnistamisella...

Terv. rv 29

Ponnistus taas kesti liki 2 tuntia, ja ehti siinä puudutteiden vaikutuksetkin loppua. Iso vauva, napanuora kaulan ympärillä jarruna, imukuppi ja 40 tikkiä...



Nyt rv 24, ja pelottaa kaikista eniten tulevassa juuri ponnistusvaihe.



Onneksi ei voi etukäteen tietää että menee huonosti, voi varautua nopeaan ja " kivuttomaan" ponnistukseen. Ja sitten ottaa vaan minuutti kerrallaan vastaan mitä tulee.

voimat vaan ei riittänyt kun 39 astetta kuumetta

Ok, sulla on oma kokemus asiasta, mutta millä oikeudella kommentoit toisen kokemusta valheeks?!! :-O



Mun mielestä myös ponnistaminen auttoi kipuun. Ensin supistuksen tultua tuli kova kipu joka vaimeni mitä lujempaa ponnisti.

Minusta aktiivisuus avautumisvaiheessa tarkoittaa sitä, että pyrkii kuuntelemaan kroppaansa ja löytämään oikeat asennut, hengitystekniikan yms. jolla saa kivun pysymään hallinnassa. Hengitys on tosi tärkeä, myös asenne. Supistuksia ei saa pelätä, vaan heittäytyä niihin rohkeasti, hengittäen ja keskittyen. Itse sain ison avun mm. keinumisesta, laulamisesta, jonkun sanan " mantramaisesta" toistamisesta hengityksen tahdissa yms. Olen synnyttänyt kaksi lasta ilman puudutteita (kivunlievityksenä amme ja ilokaasu) ja molemmat ovat olleet tosi hienoja kokemuksia.



Ponnistus on itse asiassa minusta ollut melkein rankin osa (ehkä ihan niitä avautumisen viimeisiä suppareita lukuunottamatta), koska olen molemmilla kerroilla sen alkaessa jotenkin pelästynyt ja ponnistanut ehkä vähän liiankin kovaa halutessani saada synnytyksen loppuun mahdollisimman pian. Kätilöt joutuivat pyytämään minua ponnistamaan rauhallisemmin. Molemmat lapset syntyivät kuitenkin nopeasti: eka ponnistus 10 minuuttia ja toka 4. Eikä yhtään repeämää (saati leikkausta) kummallakaan kerralla, joten ponnistus voi sujua tosi helpostikin. Jopa ensisynnyttäjällä.



Jos vielä synnytän (toivottavasti!), niin ponnistuskin varmaan menee jo helpommin. Täytyy yrittää vain etukäteen miettiä ja asennoitua oikein, ettei mene taas paniikkiin. Olen molemmat lapset ponnistanut puoli-istuvassa asennossa ja luulisinkin, että esim. jakkaralla ponnistaminen olisi helpompaa. Molemmissa synnytyksissä vaivasi se asento, joka tuntui epämukavalta ja huonolta. Olisin kummallakin kerralla halunnut jakkaralle, mutta ekalla kerralla kätilö ei päästänyt ja toisella en ehtinyt, kun lapsi alkoi syntyä niin äkkiä. Kalvot suorahtaan räjähtivät synnytyspöydälle ja se oli menoa: 4 minuuttia, pari tuhtia ponnistusta ja homma oli hoidettu.

I

Sen jaksaa kyllä ja ajantajukin katoaa, sitä vain odottaa että supistaa ja ponnistaa, ja toistaa, ja toistaa ja toistaa ja se on oikeastaan aika palkitsevaakin, että kaiken sen odottelun jälkeen pääsee itse tekemään asialle jotain ja lapsi on tosiaan tulossa!



Kamalimmillaankin se on ihan ok juttu, usko pois. Tiedän mistä puhun, sillä minun ponnistusvaiheeni kesti 2,5 tuntia.

Kavereilla jopa 3 h ponnistusvaiheita. On jokossa toki nopeitakin, alle 10 minuutin ponnistusvaiheita. Mutta kaikilla ei tosiaankaan kestä vain pari minuuttia ponnistaa, eikä mun ponnistusvaiheet kätilön mukaan ole olleet mitenkään poikkeuksellisen pitkiä!

Oli paljon helpompaa. Kivuton tosin ponnistusvaihe ei ollut. Kesti n. 30 min. Kyllä se naisen keho on ihmeellinen. Sitä paitsi kivut loppuvat heti kun vauva on syntynyt.

Miten lapsellisia ovat aikuiset, synnyttäneet naiset, jotka yleistävät oman, henkilö- ja tilannekohtaisen kokemuksensa joksikin yleiseksi totuudeksi synnyttämisestä? Typerimmät tosiaan väittävät valehtelijoiksi niitä, jotka kertovat erilaisesta kokemuksesta kuin itsellä! Tulee mieleen muuan pimu, joka tuolla synnytys-puolella märisi, että miksi synnytyksestä valehdellaan aina...että muka ei satu ja että muka jälkivuoto kestää pitkään...kun kerran hänellä sattui ihan sairaasti ja jälkivuotoa ei olllut paljon yhtään....



Tässä nyt se lopullinen Totuus: Synnytys ja mikä tahansa sen vaiheista voi olla aivan täysin kivutonta tai tajunnanräjäyttävän kipeetä, yleensä jotakin siltä väliltä. Se, joka väittää toisen naisen valehtelevan kertoessaan omasta synnytyskokemuksestaan, on pahvipää tollo.

niin ei tarvitse kärvistellä 45min.



Huutamiseen menee vaan turhaan energiaa ja kuka voi työntää ja huutaa yhtäaikaa????

Oikeasti, lopettakaa se ulina....ja ponnistakaa, se kestää vain alle 5min

Mulla kesti ponnistusvaihe 30 minuuttia vaikka se tuntui ihan lyhyeltä hetkeltä. Paljon mieluummin ponnistaisin vaikka monta tuntia putkeen kuin joutuisin kestämään niitä avautumissuppareita.

ompeleminen alapäähän.



Esikoista kun synnytin kesti synnytys reilu 12h. Lähdettiin sairaalaan heti ekoista supistuksista joten en ehtinyt kotona niiden kanssa kärvistellä. Aktiivisesti liikuin ja touhusin. Selän kipuihin auttoi lämpimät savipussit ja keinutuolissa kiikuttelu. Välillä luin kirjaa ja välillä kävin kävelyllä. Kun rupesi tuntumaan enemmän kipeeltä menin kuumaan kylpyyn ja mies laski suihkulla vettä selkään. Kun ei sekään enää tuntunut auttavan kokeilin ilokaasua joka ei auttanut ollenkaan joten laitettiin epiduraali. Sen voimin nukuin useamman tunnin ajan kunnes kätilö herätti ja tutki tilanteen ja koska olin täysin auki niin ei kun ponnistamaan. Ponnistustarvetta ei muilla ollut ollenkaan joten homma oli aluksi hiukkasen hakusessa. Tuntui vain siltä kuin olisi isoa kakkaa vääntänyt kun jakkaralla synnytin. Eppari leikattiin mutten tuntenut missä vaiheessa. Ponnistus kesti 22min eikä ollut ollenkaan paha kuten ei avautumisvaihekkaan. Mutta sitten oli aika ommella eppari ja repeämät ja se sattui ihan hirveesti. Vaikka kätilö laittoi puudutetta ja sain käyttää ilokaasuakin niin itkin koko toimituksen ajan ja oli elämäni pahimmat pari minuuttia.



Toinen lapsemme synnytys kesti 5h joista 3h olin kotona. Kävelin ja katselin telkkaria jne. normaaleja juttuja ja kun supistukset alkoi tuntumaan siltä että kivunlievitys olisi paikallaan lähdettiin sairaalaan. Auton penkin lämmitin muuten auttoi noihin selkäsupistuksiin mulla hyvin. Pääsin nopeasti synnytyssaliin ja kätilö sanoi että ota ensihätään ilokaasua ja että hän hakee kohta lääkärin laittamaan alapäähän puudutuksen niin loppuu kivut. Vaan kun kätilö sitten tuli olikin jo pakko ponnistaa eli en saanut kivunlievitystä vaikka sitä heti tullessani olin pyytänyt. Ponnistus kesti 18min ja pojan pää oli tosi iso joten sen ulos saaminen oli aika urakka. Kivuliain ponnistusvaihe minulla ja sanoinkin miehelle että en sitten enää lapsia ikinä halua. Ponnistusvaiheessa ei saanut ilokaasua vaan pelkkää happea. Tuli myös pieni repeämä johon pari tikkiä ja taas sattui ompelu eniten.



Mutta ka,s kas ennen kuin kaksi vuotta oli kulunut olin taas menossa synnyttämään. Synnytyksen kesto 3h joista sairaalassa vajaa 1h. Netissä kulutin siis kotona aikaani kunnes oli ihan pakko lähteä. Avautuminen oli tosi kivulias. Ja ei kuin suoraan ponnistamaan parin ilokaasuhenkäyksen voimistamana. Nytpä oli taas ihan erilainen ponnistus sillä supistukset hävisi kokonaan ja mulla oli tunne että voisin vaan maata siinä ja käydä nukkumaan vaikka se vauva oli siellä jo niin että tukka tuntui. Ei siis kipua mutta ei myöskään ponnistamisen tarvetta. Sanoinkin jo että ei se sieltä ulos tule kun en saa ponnistettua mutta kätilöiden ja miehen kovalla tsempillä pusasin pojan ulos eikä siis tuntunut sen kummemmalta. Ponnistus kesti 14min. En revennyt ollenkaan joten oli sellainen olo heti kuin en synnyttänyt olisikaan.



Laitoin nämä omat synnytykseni tähän siksi että samallakin ihmisellä synnytys ja tuntemukset voi vaihdella. Ja tuohon kun pelkää sitä kipua niin mun kokemus on ollut se että se kipu siinä ponnistusvaiheessa voi olla ihan hyväksikin sillä se saa synnyttäjän tekemään kunnolla töitä lapsen ulossaamiseksi jolloin lapselle ei tule niin suurta vaaraa esim. happivajeesta kuten minun kuopuksella oli vaarana. Minulle kätilö joutui lähes suuttumaan että nyt on ponnistettava ja ajateltava vauvan parasta eikä omaa oloa.



Onnea synnytyksiin kaikille odottajille. Kyllä niistä selviää vaikka pelottavaa olisikin.