Minusta lapsella on oikeus uskoa vaikka vanhemmat ei uskoisi

Haluan asiallista keskustelua ja haluan hyvässä hengessä kertoa oman näkemykseni asiasta.

Kun olin pieni, minulle se että äitini, joka ei ollut uskonnollinen olisi kieltänyt kokonaan kirkot ja muut mitä koulun ja tarhan ohella oli, olisi ollut kohtalokasta.

Minulle pienenä oli erittäin tärkeää, kun pelkäsin esim. kiusaajiani koulussa, niin rukoilin illalla kun menin nukkumaan ja koin että joku turvaa minun askeleet.
Myös muissa hirveissä tilanteissa, joita kohtasin, Jumalaan uskominen auttoi jaksamaan.

Lapsella on usein semmoisia asioita mielenpäällä, joita hän ei ikinä uskalla tai halua kertoa aikuisellekaan, omille vanhemmilleen, opettajilleen tms. Tällöin usko auttaa lasta jaksamaan. Eikä minulle ainakaan koulun tai tarhan puolesta annettu mitään ikävää kuvaa Jumalasta vaan kerrottiin, että Hän rakastaa lapsia ja on armollinen.

On myös tilanteita joissa oma koti tuntuu lapsesta turvattomalta, vaikka vahnemmat kohtelisi lasta hyvin, mutta jos heillä on tulehtuneet välit toisiinsa lapsi kärsii, eikä uskalla puhua siitä kenellekään (tiedän kokemuksesta).

Jos lapselta viedään kokonaan mahdollisuus uskoa siihen, että hänestä pidetään huolta vaikka ihmiset hylkäis, usko siihen, että kaikelle on oikea aika ja paikka ja tarkoitus, se että hän on tärkeä vaikkei ihmiset sitä osaisi ilmaista. Saati usko siitä, että on Taivas ja parempi paikka. On syy olla hyvä itselle ja muille ihmisille.

Niin lopputulos on usein toivon menettänyt, masentunut lapsi josta harvoin kasvaa tasapainoinen aikuinen. (Ei toki aina ja on hyviä vanhempia ja aikuisia)
Mutta totuus on että, nuorten pahoinvointi on lisääntynyt merkittävästi, kun uskon määrää on vähennetty kaikkialla. Tämä on ihan todistettu.

Voihan lapsen antaa käydä kirkossa yms. Ja kasvaessaan aikuiseksi hän osaa kyllä ratkaista tämänkin kysymyksen onko Jumalaa vai ei. Mutta usko pelasti minun lapsuuteni.

Toivon ettei tämä loukkaa ketään, tämä on vain oma kokemukseni ja havannointi. Enkä sano että kenenkään pitäisi uskoa, ei tietenkään. Tämä on vain näkemykseni ja kokemukseni lapsuuden uskosta ja sen merkityksestä jaksamiseen koulussa ja vaikeissa olosuhteissa.