Miksi ihminen ajaa itse itsensä työuupumuksen partaalle lisäämällä kuormitustaan kaikilla elämän osa-alueilla?
Onko siihen jokin psykologinen syy, että kun kokee töissä uupumusta ja on tietoinen siitä, koska on sitä ehkä aiemminkin kokenut, niin alkaakin toimia täysin päinvastoin mitä pitäisi
eli ei nuku hyvin, syö hyvin tai edes lepää vapaa-ajalla, vaan alkaakin herätä klo 3 kuntosalille ja syödä huonosti ja liian vähän ja ottaa vain lisää ja lisää töitä itselleen?
Kommentit (37)
Olen naimisissa tuollaisen kanssa. Puolison tehtävä on lohduttaa ja kannustaa loputtomiin.
Tunnen tämän ihmistyypin. Tietää itsekin, että on jo uupumuksen partaalla, mutta alkaa toimia niin, että uupumus vain pahenee.
Yleensä tilannetta ei nähdä työpaikalla lainkaan, vaan tällainen ihminen nähdään ahkerana ja tunnollisena ja hänelle vain sysätään yhä enemmän hommia. Lopulta ihminen alkaa suorittamaan myös palautumista, eikä näe omaa tilaansa.
Olen itse ollut uupunut ja lopulta en vain enää kestänyt ja hakeuduin työterveyteen. Tuntui että edes työterveyslääkäri ei ymmärtänyt tilaani. Esimies oli aivan ihmeissään asiasta ja jopa vähän loukkaantunut, kun nyt tuolla lailla kehtasin mennäkin uupumaan. Voi olla, että ihminen ei ymmärrä itse tilaansa, mutta ei sitä kyllä ymmärrä kukaan mukaan ja apua on vaikea saada, sairaslomasta puhumattakaan.
Uskokaa tai älkää sillä voi viivyttää tai lieventää masennusta, tietysti muun hyvinvoinnin kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä tilannetta ei nähdä työpaikalla lainkaan, vaan tällainen ihminen nähdään ahkerana ja tunnollisena ja hänelle vain sysätään yhä enemmän hommia. Lopulta ihminen alkaa suorittamaan myös palautumista, eikä näe omaa tilaansa.
Olen itse ollut uupunut ja lopulta en vain enää kestänyt ja hakeuduin työterveyteen. Tuntui että edes työterveyslääkäri ei ymmärtänyt tilaani. Esimies oli aivan ihmeissään asiasta ja jopa vähän loukkaantunut, kun nyt tuolla lailla kehtasin mennäkin uupumaan. Voi olla, että ihminen ei ymmärrä itse tilaansa, mutta ei sitä kyllä ymmärrä kukaan mukaan ja apua on vaikea saada, sairaslomasta puhumattakaan.
Olen ollut uupujan kanssa töissä, eikä töissä ole koskaan mikään kiire tehdä mitään, mutta hän stressaa ja kiirehtii siitäkin, kun ei ole mitään tekemistä. Hän myös itse haluaa itselleen lisätöitä ilman, että kukaan niitä tarjoaa ja sitten ollaankin tilanteessa, jossa joku kehtaa kysyä apua ja hän romahtaa, kun ei ole älynnyt olla puuttumatta ihan jokaiseen työtehtävään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä tilannetta ei nähdä työpaikalla lainkaan, vaan tällainen ihminen nähdään ahkerana ja tunnollisena ja hänelle vain sysätään yhä enemmän hommia. Lopulta ihminen alkaa suorittamaan myös palautumista, eikä näe omaa tilaansa.
Olen itse ollut uupunut ja lopulta en vain enää kestänyt ja hakeuduin työterveyteen. Tuntui että edes työterveyslääkäri ei ymmärtänyt tilaani. Esimies oli aivan ihmeissään asiasta ja jopa vähän loukkaantunut, kun nyt tuolla lailla kehtasin mennäkin uupumaan. Voi olla, että ihminen ei ymmärrä itse tilaansa, mutta ei sitä kyllä ymmärrä kukaan mukaan ja apua on vaikea saada, sairaslomasta puhumattakaan.
Olen ollut uupujan kanssa töissä, eikä töissä ole koskaan mikään kiire tehdä mitään, mutta hän stressaa ja kiirehtii siitäkin, kun ei ole mitään tekemistä. Hän myös itse haluaa itselleen lisätöitä ilman, että kukaan niitä tarjoaa ja sitten ollaankin tilanteessa, jossa joku kehtaa kysyä apua ja hän romahtaa, kun ei ole älynnyt olla puuttumatta ihan jokaiseen työtehtävään.
Ehkä teillä ei ole töissä kiire, mutta aika monessa muussa paikassa on. Resursseja vähennetään ja tehokkuusvaatimukset ovat Iin korkeat, ettei niihin päästä koskaan. Meillä oli juuri yliopiston vuosikurssin kokous 25 jälkeen ja todella moni oli kokenut uupumuksen. Osa oli vaihtanut työpaikkaa useamman kerran (tuloksetta) ja jopa alaa. Suurin ristiriita työpaikasta riippumatta tuntuu olevan se, että ihmisille ei anneta enää aikaa tehdä työtä kunnolla.
No ei pidä paikkaansa tuo. Täyttä stereotypiaa
Pakko tehdä toisenkin työt kun 50% henkilöstöstä on työuupumuksen eli siis virallisesti masennuksen vuoksi työkyvyttöminä aina puoli vuotta kerrallaan.
No pienellä mittakaavalla arjessa tätä tekee joka toinen. Töiden jälkeen bisse auki ja jalat sohvapöydälle. Sit ihmetellään kun tarvitaan se bisse vaikka itse on pistetty unenlaatu päin peetä.
Ei seole työuupumusta, ettei lepää vapaa-ajalla tai syö.
En tiedä vastaako kysymykseen mutta meillä tilanne on vain ajautunut tähän,että uupumuksesta huolimatta on tullut kokoajan lisää ja lisää kuormittavia asioita,eikä vaihtoehtoja ole ollut kuin jaksaa jatkuvasti enemmän,vaikka oikeasti ei olisi enää jaksanutkaan. Olemme molemmat toki aina olleet suorittaja luonteitakin,vastuunkantajia,mutta rajat ovat alkaneet tulla todellakin vastaan. Aikoja sitten. Olimme juuri perustaneet puolisoni kanssa yrityksen, kun pian sen jälkeen perheenjäsenemme teki itsemurhan..häneltä jäi perhe yritys,jota jatkoimme,nyt siis kahta yritystä. Siinä sivussa perustimme perheen,3 ihanaa lasta. Isot remontit taloon,itse tehden. Sitten vanhemmat+yksi isovanhemmista sairastuivat,eikä muita huolehtijoita kuin minä ja puolisoni,niimpä jouduimme hiljalleen alkaa hoitaa oman perheen,kahden yrityksen, kolmen eri talouden kaikki asiat,sekä vielä nämä sairastuneet läheiset,onneksemme myös kotihoito apuna. Viimeiset vuodet on olleet niin rankkoja,että usein tullut kysyttyä toisiltamme,miten tästä on tarkoitus selvitä?! Ei ole vaihtoehtoja kuin jaksaa,mitään ei oikein voi lopettaakaan. Ei yrityksiä lopeteta koska siinä on tulevaisuutemme toimeentulo,ei läheisten ja heidän asioiden hoitoa lopeteta,koska muitakaan ei ole huolehtimaan. Meidän onni on se että samassa veneessä ollaan,ja yhtä köyttä vedetään,aina! Perheemme on hitsautunut äärettömän tiiviiksi tiimiksi. Ehkä tämä joskus helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä vastaako kysymykseen mutta meillä tilanne on vain ajautunut tähän,että uupumuksesta huolimatta on tullut kokoajan lisää ja lisää kuormittavia asioita,eikä vaihtoehtoja ole ollut kuin jaksaa jatkuvasti enemmän,vaikka oikeasti ei olisi enää jaksanutkaan. Olemme molemmat toki aina olleet suorittaja luonteitakin,vastuunkantajia,mutta rajat ovat alkaneet tulla todellakin vastaan. Aikoja sitten. Olimme juuri perustaneet puolisoni kanssa yrityksen, kun pian sen jälkeen perheenjäsenemme teki itsemurhan..häneltä jäi perhe yritys,jota jatkoimme,nyt siis kahta yritystä. Siinä sivussa perustimme perheen,3 ihanaa lasta. Isot remontit taloon,itse tehden. Sitten vanhemmat+yksi isovanhemmista sairastuivat,eikä muita huolehtijoita kuin minä ja puolisoni,niimpä jouduimme hiljalleen alkaa hoitaa oman perheen,kahden yrityksen, kolmen eri talouden kaikki asiat,sekä vielä nämä sairastuneet läheiset,onneksemme myös kotihoito apuna. Viimeiset vuodet on olleet niin rankkoja,että usein tullut kysyttyä toisiltamme,miten tästä on tarkoitus selvitä?! Ei ole vaihtoehtoja kuin jaksaa,mitään ei oikein voi lopettaakaan. Ei yrityksiä lopeteta koska siinä on tulevaisuutemme toimeentulo,ei läheisten ja heidän asioiden hoitoa lopeteta,koska muitakaan ei ole huolehtimaan. Meidän onni on se että samassa veneessä ollaan,ja yhtä köyttä vedetään,aina! Perheemme on hitsautunut äärettömän tiiviiksi tiimiksi. Ehkä tämä joskus helpottaa.
Iso remontti taloon, kirjoitit? Se on ainakin oma valinta, johon voi vaikuttaa. Muuttakaa kerrostaloon niin ainakin yksi asia helpottuu huomattavasti kun taloyhtiö hoitaa asiat.
Ihminen voi olla myös oikeasti sairas jolloin uupumusta lisää väsymys. Mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja sydämessä jotain ongelmaa jota tutkitaan. Pitkään jaksoin sinnitellä, mutta nyt olen ollut enemmän sairaslomilla ja töitäkin olen vähentänyt. Sain juuri lääkäriltä reseptin hengitystä avaavaan lääkkeeseen, koska en enää hengitä normaalisti.
Varsinkin rasituksessa hengästyn. Usein tulee ihan kävelystä hengästyminen tai kun nousen raput kotiin kerrostalossa. Sitten on koko ajan päässä outo olo kuin olisin jossain aineissa. Ja väsyttää ja ahdistaa tietysti kaikki kokeet. Tympii.
Tuntuu jotenkin epäreilulta kun koko ikäni olen harrastanut urheilua ja tässä oli tulos. Vai olisinko paljon huonommassa jamassa? Tuhansien eurojen arvosta on tehty minulle kokeita tänä vuonna mitä sydämeen tulee.
Jokainen on korvattavissa, sanoin työpaikan pätijälle.
Ei hän edes ymmärtänyt mitä tarkoitin. Tietyn ikäisillä  ihmisillä saattaa lähteä mopo käsistä mm; hormonivajeesta, vaje aiheuttaa esim; levottomuutta.
Sitä alkaa jotenkin taistella vastaan. Vihasin itse työtäni ja kävin aamulla lenkillä, työpäivän jälkeen tein cardiota ja illalla menin salille. Lisäksi opiskelin. Voitte kuvitella kuinka kauan pakka pysyi kasassa. Kun asiat ovat huonosti tuntuu, että ei saisi valittaa vaan tehdä töitä kovemmin, puskea kovemmin elämänsä parantamiseksi.
Ja kun iskee flunssa, ei voi olla töistä pois, koska kokee olevansa niin elintärkeä.
Miten yllättävää se sitten on, jos lopulta romahtaa?