Pojan kaverit luvanneet hankkia pikkuveljelle (9 v)
Sähkötupakkaa.
Meillä siis kaksi poikaa. Vanhempi 7-luokkalainen 13 v. ja nuorempi 9 v on 3-luokkalainen. Nuorempi tykkää hengailla ja olla yhteyksissä isoveljen kavereiden kanssa. Ollaan tähän puututtu ja joskus totaalisesti kielletty yhteydenpito, koska 9 v saa vanhemmilta huonoja vaikutteita ja ideoita ja vie näitä sitten eteenpäin omille kavereilleen. Jatkuvasti saatiin olla selvittämässä nuorempien vierailuja esim autiotaloissa ja kiipeilemistä hallien katolle. Ja kun näitä selvitettiin, selvisi että meidän poika on ensin tehnyt tätä näiden vanhempien poikien kanssa.
Nyt vanhemman pojan kaveripiiriin on tullut vape ja siitä myös nuorempi näköjään kiinnostunut. Vanhempi jäi vapesta pari viikkoa sitten kiinni ja rangaistukset napsahti. Nyt nuorempi on pyytänyt muita 13-vuotiaita hankkimaan itselleen vapea ja tähän joku näistä jo suostunut.
Kysymys oikeastaan kuuluu, minkä verran antaisitte tietoa tästä näiden vanhempien poikien koteihin? Heidän vanhemmat eivät ole tietoisia omien lasten vape-hankinnoista, kotona ovat kirkkain silmin todenneet että kerran ovat joskus kokeilleet.
En jaksaisi olla huonojen viestien tuoja ja toisaalta hävettää oman lapsen käytös, että hän 9-vuotiaana tällaista puuhailee.
Kommentit (2)
Jep. Meidän vanhempi poika ei pikkuveljen pyyntöön todellakaan suostunut. Mutta epäonnistumisen tunnetta tässä vahvasti tunnen, kun nuorempi yrittää niin tiiviisti päästä näiden vanhempien tasolle vaikka ikäeroa on yli 3 vuotta. Jostain syystä meidän nuoremmalle ja hänen omille kavereille ei ole riittänyt oman ikäisten touhut vaan heillä on hirveä tarve tehdä isojen poikien juttuja.
Nämä meidän vanhemman pojan kaverit on kotona myös aikamoisia enkeleitä, pystyvät puhumaan itsensä lähes kaikesta irti ja vanhemmat heitä uskovat. Ei auta, vaikka kerron että meillä nuorempi sanoi että ovat yhdessä sitä ja tätä tehneet.
Jaa, että mitenkä paljon muita vanhempia kiinnostaa teidän epäonnistunut kasvatus? No kolmen pojan äitinä voin kertoa että 0. Esikoisen ja kuopuksen ikäero on meillä 5,5v ja ikinä, ikinä koskaan esikoinen ei kävisi nuoremmalle Alkossa tai antaisi tupakkaa tai mitään muutakaan (eikä antaisi hänen kaverinsakaan). Esikoinen on jo täysi-ikäinen ja ei siltikään. Eikä kyllä tuolle keskimäisellekkään. Pikkusen nauratti, kun esikoisella oli koti"bileet" 15 vuotiaana (tulimme siis yöksi kotiin, eli tiedän missä niissä bileissä mentiin), ja seuraavana aamuna soittaa yksi äiti ihan raivoissaan, että hänen poikansa on meillä JUOTETTU humalaan ja poika oli sitten kotonaan oksennellut koko yön.. vähän kun selviteltiin, niin ko. poika oli saapunut paikalle ihan ihkuoman Viru Valge-pullon kanssa ja vetänyt sen suht ykkösellä naamaan. Oma poika mm. oli juonut illan mittaan 4 lonkeroa. Ja meidän kotiin tullessa oli vissiin nekin jo haihtuneet päästä...