Mitä ruokaa kanan paistileikkeestä?
Alkaa olla rinnan hinta sellainen, että täytyy arkena käyttää paistileikettä. Mihin sitä kannattaa käyttää, että tulee erityisen hyvää?
Kommentit (14)
Paista nopeasti pannulla väriä ja laita uuniin hautumaan. Kasviksia, sieniä, ym. mukaan ja vaikka kermaa. Paistileikkeessä on enemmän rasvaa kuin fileessä eli vaatii pidempää hauduttelua.
Se on reittä, eli vaatii pidemmän kypsennysajan.
Tee sille joku kermainen kastike.Ohjeita löytyy paljon netistä. Riisiä kaveriksi.
Naiste alapää huulista saa kunnon paistisuikaleet toki joillakin leikkeet.
Kookoskermaa/maitoa ja kasviksia oliiviöljyssä kuullotettuna, riisiä. Tai upota satay-kastikkeeseen.
Eipä ole pitkä aika siitä kun viimeksi kysyit tätä samaa asiaa. Googlella olisit löytänyt niksit jo ennen edellistä kysymystäsikin.
Laita ruisleivän päälle ja merisuolaa ne.
Paistileike on vähän huijausnimi, kun kyse on kuitenkin luuttomasta reisipalasta.
Hinta on kuitenkin vain hieman alle fileen hinnan.
Jos ideana on säästää, niin kannattaisi ostaa ennemmin koipireisiä, joita saa vielä ihan aika halvalla.
Markkinointimiehet on kyllä päteviä keksimään näitä kauppanimikkeitä, joilla nostetaan hintaa. Viljapossu, rotukarjan liha jne.
Lidl mainosti juuri marinoitua lampaanpaistia tuoreena ja kotimaisena, vaikka tuote on tehty pakasteena tuodusta Uudenseelannin paistista.
Se tuo lihankin alkuperä muuttuu usein, kun sitä vähän jalostetaan.
Vierailija kirjoitti:
Menee sellaisenaan
Eikö salmonellan vaaraa? Mulle neuvottu että kananliha on kypsennettävä.
Ei sitä varmaan ainakaan kannata paistaa.
Joskus kokonaisia kanoja pidettiin ketun syötteinä. Toiminee tuokin osa kanaa kun hajun perusteella löytää.
Vierailija kirjoitti:
Paistileike on vähän huijausnimi, kun kyse on kuitenkin luuttomasta reisipalasta.
Hinta on kuitenkin vain hieman alle fileen hinnan.
Jos ideana on säästää, niin kannattaisi ostaa ennemmin koipireisiä, joita saa vielä ihan aika halvalla.
Markkinointimiehet on kyllä päteviä keksimään näitä kauppanimikkeitä, joilla nostetaan hintaa. Viljapossu, rotukarjan liha jne.
Lidl mainosti juuri marinoitua lampaanpaistia tuoreena ja kotimaisena, vaikka tuote on tehty pakasteena tuodusta Uudenseelannin paistista.
Se tuo lihankin alkuperä muuttuu usein, kun sitä vähän jalostetaan.
Paistileikkeessä ei ole kuitenkaan luuta mukana ja kaikki eivät nahkaakaan syö, joten loppujen lopuksi hintaero ei liene niin suuri.
Paistileikkeestä teen itse usein uuniruokia (patoja, kiusauksia, pastavuokia jne.), aasialaista (esim. intialainen tai thaimaalainen curry), keittoa, kastikkeita tai syön paneroituna (paneroitu sopii hyvin myös tortilloihin tai salaattiin täytteeksi) tai ihan sellaisenaan paistettuna muiden lisukkeiden kanssa.
Niissä on jonkun verran rasvaa, niin ovat toella hyviä verratuna fileisiin. Meidän kokki maustaa ne hyvin ja paistaa pannulla rapeiksi, kypsyvät nopeasti.
Menee sellaisenaan