Joulun aika ahdistaa...

Ajattelin nyt jakaa tänne asian mitä ei viitsi puhua ja "latistaa" muiden joulunodotustunnelmia. Nyt avaudun tänne, etten rasita ajatuksillani läheisiäni.

Pidin ennen joulusta, mutta nyt olen monena vuonna huomannut, että mitä lähempänä joulu on sitä matalammaksi mieli muuttuu. Nyt aloin pohtia, millaisia isompia muistoja ja kokemuksia joulun aikaan liittyy, enkä taida enää ihmetellä miksi ahdistaa...

Olen menettänyt kaksi isovanhempaani jouluna, toisen joulupäivänä ja toisen välipäivinä. Kolmas isovanhempi kaatui aatonaattona, mursi lonkkansa eikä enää sen jälkeen päässyt kotiin. Kaikille elämässäni olleille isovanhemmille joulun aika on siis ollut kohtalokas ja meille läheisille surullinen.

Pahin joulua varjostanut tapahtuma sai alkunsa muutama vuosi sitten itsenäisyyspäivänä, kun yhdelle lapsistani tuli niin kova rintakipu, että joutui ambulanssilla sairaalaan päivystykseen. Seurasi tutkimuksia ja jatkotutkimuksia röntgenkuvissa olleen oudon varjostuman takia. Aatonaattona saimme kuulla, että siellä on suuri aikuisen nyrkin kokoinen kasvain, äärimmäisen vaikeassa paikassa. En muista siitä joulusta paljon muuta kuin sen että päällimmäisenä ajatuksena oli että tämä saattaa olla lapsen viimeinen joulu ja seuraavana jouluna saatan joutua viemään kynttilän haudalle tai lapselle koituu tulevista vaativista leikkauksista ja hoidoista pysyviä vaurioita. Onneksi seuraavaan kesään mennessä leikkaukset oli saatu tehtyä, kasvain hyvänlaatuinen ja lapselle jäi "vain" lievä hermovaurio. Ikävänä puolena tieto, että kasvainta ei koskaan saada kokonaan pois koska osa siitä on liian vaarallisella alueella hermojuurissa, vaatii seurantaa ja saattaa kasvaa takaisin.

Olen näistä tapahtumista päässyt sinänsä yli, mutta ovat kuitenkin sen verran isoja asioita, että väkisinkin tiettyjen päivämäärien lähestyminen tuo asioita ja tunnelmia mieleen. Ja nämä sattuvat olemaan juuri jouluun sijoittuvia.