Lue keskustelun säännöt.
itkettää....pitkä juttu :(
07.11.2006 |
miten voikaan olla näin sekasin kaikki ihmisen päässä!
perhe on, naimisissa en ole.
olen pitkään miettinyt meidän suhdetta, olen harkinnut vakaasti eroa. tämä ei ole sitä mitä haluan.
olen itsekäs kun ajattelenkaan näin.
tahtoisin vaihtaa maisemaa.
en tahdo rikkoa lapselta kotia, särkee sydäntä pelkkä ajatuskin.
mutta ahdistaa päivä päivältä enemmän, on hyviäkin päiviä.
en silti koe läheisyyttä miehenkanssa ollenkaan enää mukavaksi.
yritän pakosti olla senkanssa.
tiedän ettei elämä ole ruusuilla tanssimista, mutta hän tuntuu vievän kaiken pienenkin ilon elämästäni.
älkää kysykö miksi aikanaan valitsin tämän miehen, asiat vaan meni niin omalla painollaan ja en koskaan ole osannut olla yksin. tuntui hyvältä kun oli joku, äkkiä yhteen muutto ja lapsi.
nyt olen tässä, mietin mitä ihmettä elämältäni oikeasti haluan.
olen vasta melko nuori...
meillä ei tunnu olevan mitään yhteistä.
me ei halutakaan kai mitään samaa.
tai no mä haluaisin naimisiin, tai halusin.
haluaisin lisää lapsia, no enää se ei taida olla mulla päällimäisenä mielessä sekään.
mitä ihmettä minä teen?
sanotaan että antaa ajan kulua...
no aikaa on mulla näissä fiiliksissä kulunut jo kohta vuosi!
pelottaa yksin jääminen, pelottaa tappelu lapsen asumisjärjestelyistä.
mut ajatus asua poissa tuon miehen luota, tuntuisi toisaalta helpottavalle.
mutta toisaalta, miten hän sitten pärjää?
miten minä pärjään? miten lapsi pärjää?
tää on ihan kamalaa :`(
Kommentit (14)
Jos mietityttää, niin ero ei välttämättä ole oikea ratkaisu. Ja muista et rakastaminen on teon sana, kun teet rakkauden tekoja, saat myös rakkauden tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun kannattaa saada oma pääsi järjestykseen ensimmäiseksi. Tosin rivien välistä luin, että mies ei ilmeisesti kohtele sinua hyvin. Mutta kun tiedät itse, mitä haluat, sinun on helpompi rohjeta sitä pyytää (puuttuuko sinulta läheisyyttä, arvostusta, seksiä, tukea kodin pyörittämisessä...?)
me ei tapellakaan.
tuntuu et kumpikaan ei enää välitä.
kun sanoin sille asioista joku aika sitten, se ei halunnut erota, se pyysi vaan sietämään itseään.
eli tavallaan, lapsen takia me yritetään. viis omista fiiliksistä muuten.
mun pitää kokoajan tehdä jotain, kotihommia, mennä lenkille etten ala parkua yksin vessassa.
me käytiin peräti kerran vai kaks perheneuvolassa ja kesä meni hyvin.
nyt ollaan taas samassa tilanteessa kun viime talvena.
tiedän että mies pitää kynsin hampain lapsesta jos ero tulee ja siksikin luovutin ja jäin...
olen heikko :(
ap
Sinä alat olla sen verran romahduspisteessä, että voipi tulla vakava masennus sinulle.
Mitä lapseen tulee, niin lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. Asiat sovitaan lastenvalvojan luona tai tarvittaessa oikeudessa. Lapsen kannalta on parempi kaksi hyvinvoivaa rakastavaa vanhempaa, jotka asuvat erikseen ja joiden luona lapsi asuu sovitusti kuin että on yksi koti, jossa kukaan ei voi hyvin.
Tottakai erotilanteeseen liittyy aina epävarmuutta. Itselläni erosta noin 2 vuotta ja moneen otteeseen tuli mieleeni, että olisi ollut niin paljon helpompaa, jos vaan olisi jatkanut surkeassa parisuhteessa. Vaan kummasti ajan kuluessa sitä heräsi aivan uuteen eloon. Vaikeudet ja selviämiset tekevät vahvemmaksi ja monia asioita arvostaa nyt ihan eri tavalla. Lapset tottuvat nopeasti uusiin kuvioihin, kunhan vanhemmat vaan pitävät huolen siitä, että lasten ei tarvitse ottaa osaa mihinkään riitoihin ja nähdä huonoja tilanteita.
lapsi saisi jäädä tuttuun ympäristöön, tuttuun kotiin...
olen ihan paska äiti jos isälle lapsen jätän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
etsipä joku masennustesti ja tee se. Eroaminen ei välttämättä silloin auta. Eikö mitään ole tehtävissä suhteenne eteen?
masentunut kyllä alan olla ja syynä siihen on mies.
mies joka oikeasti vie kaiken normaalin ilon elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten mieheni oivalsi, että hän on masentunut ja haki apua.
Minä oivalsin, että sen vuoksi koko perheemme oli voinut huonosti.
Sen jälkeen kaikki on ollut paljon paremmin niin parisuhteessa kuin muutenkin.
Olen tosi onnellinen siitä, etten lähtenyt suhteesta, jolla kuitenkin oli vielä tulevaisuus ja etten särkenyt lapseni perhettä.
Ensinnäkin, liitossa tulee tuollaisia kausia, ettei toinen voisi vähempää kiinnostaa tai että häntä suorastaan inhoaa. Sellaista tarkoitetaan, kun sanotaan että ei saa heti luovuttaa. Minä voisin hyvin uskoa, että ongelmana on sinun (tai miehesi) henkilökohtaiset vaikeudet, vaikka se masennus. Tähän voisi ehkä viitata sekin, että harkitset lapsesi jättämistä isälle (vaikka kyllähän naisillakin on " oikeus" jättää lapsi miehelle).
Soita neuvolaan, ja kysy sieltä, kenen kanssa voit selvitellä olotilaasi. Ajattelepa, jos saisitkin asiat sitä kautta selviämään! Oman terapian ja pariterapian jälkeen voit päättää, haluatko erota vai et. Jaksamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ehkä uskallan jo soittaa sinne neuvolaan.
kamalaa huomata että minä, juuri minä, niin onnelisena ja ilosena pidetty ihminen olenkin nyt tässä jamassa.
nämä asiat kun on pyörinyt päässä jo kohta vuoden...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama asia toisin sanoin : Hanki elämä!
Siis ihan ikioma, äläkä enää roiku toisissa ihmisissä.
Kerroit aloittaneesi koko suhteen siksi, että et halunnut olla yksin. Nyt se ahdistaa.
Ahdistus johtuu ainakin osaksi siitä, että sinua ei tavallaan "ole olemassa", eli oma identiteettisi on jotain olematonta. Kun pitää olla se mies ja perhe ja lapsi ja mitä sitten jos niitä ei ole...
Hanki jotain omaa sisältöä elämääsi. Opiskele, mene töihin tai ala edes harrastaa jotain sellaista, että on muutakin kuin vain mies.
ja sitten uskalsin vihdoin tehdä päätöksen ja sanoin avomiehelleni, että haluan erota..
Nyt erosta lähes puoli vuotta ja hyvin ollaan kaksistaan pojan kanssa pärjätty. Tuntuu, että elämä alkaa kukoistamaan =)