Isä joka ei ansaitse isänpäiväkorttia

Olin lapsena isän tyttö. Isällä oli masennuskausia ja tosi paha ahdistushäiriö joka johti alkoholismiin. Kävi kuitenkin töissä eli hoiti velvollisuudet juuri ja juuri välttävästi. Ala-asteella jouduin usein anelemaan isää olemaan yöllä hiljaa, kun mulla on ollut kouluaamu enkä voinut nukkua. Siellä se isä kuunteli musiikkia, lauloi täysillä mukana ja välillä puhui kännissä kovaan ääneen puhelimeen. Joskus aamuyöstä herätti ja tuli mun huoneeseen itkemään jotain aikuisten ongelmia räkä poskella. Puhetta itsemurhasta. Minä sitten pikkulapsena yritin jotenkin lohduttaa ja auttaa. Olin isän tuki ja turva, luotettu ja likasanko.

Useaan otteeseen kävelin monta kilometriä pienenä lapsena harrastuksesta kotiin, kun isän piti tulla hakemaan muttei tullut. Ei pyytänyt anteeksi, käski mennä omaan huoneeseen jos itkin ja vaadin selitystä (oikea selitys oli ettei ollut ajokunnossa tai unohti).

Nyt aikuisena on haukkunut minut ja puolisoni (häntä on uhkaillut myös väkivallalla) useaan otteeseen. Haastaa riitaa ja uhoaa yllättäen ja provosoimatta. Seuraavana päivänä tietenkään ei muka muista tai ei myönnä sanoneensa mitään. Halveksunnan minua ja puolisoani kohtaan oikein tihkuu hänen joka solustaan.

Hän yritti pitkään syyllistää minua siitä etten juo hänen kanssaan. Hän haluaa, että minä pysyisin hänen likasankonaan ja tukijalkana vielä aikuisenakin. Että minua saisi painaa alas ja haukkua ilman, että sanon vastaan (lapsena en koskaan sanonut, koska pelkäsin että isä masentuu ja juo itsensä hengiltä). Etten olisi älykkäämpi ja sivistyneempi kuin hän, ainoastaan kiltti yksinkertainen pikkutyttö.

Olen aika varma, että kyseessä on marttyyrinarsisti.