Päiväkodin henkilökunnan joulumuistamisista - Mitä veisitte tässä tilanteessa?
Meillä lapsi on ekaa syksyä päiväkodissa ja en oikein keksi, miten toimisin joulun alla näiden muistamisien kanssa.
Ryhmässä on kaksi hoitajaa ja yksi avustaja. Lisäksi laitosapulainen on usein ryhmän kanssa. Sitten on tietenkin keittäjä ja naapuriryhmän hoitajat, jotka ovat säännöllisesti aamuvuorossa hoitamassa myös lapseni ryhmän lapsia.
Ei nyt kai ole tapana kaikkia henkilökohtaisesti muistaa? Ajattelin viedä oman ryhmän hoitajille, avustajalle ja laitosapulaiselle jotain henkilökohtaista, koska ovat selvästi lapselle läheisimpiä. Sitten koko päiväkodin henkilökunnalle jokin yhteinen juttu, herkkuja tai jotain vastaavaa.
Miltä kuulostaa? Vinkkejä otetaan kiitollisena vastaan.
Kommentit (27)
Milloin ne ehtii pitää kahvituntia?
Ja tuo juttu voisi olla esim. erinäinen määrä itse leivottuja herkkuja, tai esim. jouluinen täytekakku.
Heitä oli ryhmässä yhteensä viisi. Kyllä ne tätit sen verran hyvin oli hommansa hoitaneet, että jotenkin piti muistaa. :)
Aivan turhaa pähkäilyä ja jouluunkin on vielä pari viikkoa aikaa...
Vierailija:
Milloin ne ehtii pitää kahvituntia?
Minä olen hakenut lastani moniin eri aikoihin ja aina on kaikilla kädet täynnä töitä. Tosi kiva, jos ehtivät joskus hengähtää, mutta ei se kyllä siltä näytä.
taikka yhteisesti jotain hyvää (pipareita, suklaata, maustekakkua tai jotakin) taikka jonkun joulukukkasen voi myös antaa silmäniloksi kahvihuoneen pöydälle.
Ja kyllä kahvitauot kuuluu päiväkotityöhön siinä kun muuhunkin hommaan... :)
t: päiväkodin täti
Aamupäivällä yksi ja päikkäreiden aikaan toinen.
Kertokaas nyt vielä päiväkodin " tädit" , että miten ihmiset yleensä muistaa? Onko yleisempää muistaa kaikkia vai henkilökohtaisesti oman ryhmän aikuisia? Mikä on teidän mielestä kivointa? Niin ja mitä on kiva saada?
Ei sitten muita kysymyksiä tällä kertaa :).
ap
Viime vuonna vein käsin tehdyt patalaput, tosi hienoa, mun mielestä. Jokainen käyttää patalappuja...
Edellisjouluna tervekynttilät (tontut) ja pentikin jouluservettipaketti.
ja usein olemme saaneet oman ryhmän lasten vanhemmilta,jokainen, kukan, suklaata, pikkuesine, kynttilä, kortti (lapsen itse tekemä kotona).
siis oman ryhmän hoitajia sinuna muistaisin jos välttämättä haluat muistaa.. Totta on myös sekin että me saamme siitä työstä palkkamme, että kukaan ei varmaan pahoita mieltään jos toivottelet vain hyvät joulut! Toki on mukavaa jos muistetaan lahjoinkin!
Ne voi pitää kotona/töissä/liisata eteen päin. Kukin tyylillään. Hoitajat tekevät sikahuonolla palkalla todella tärkeää työtä. Nyt ajattelin kutoa villasukat kaikille talven pakkasia varten.
parempaa hoitoa ja opetusta saa kyllä kiittämällä tehdystä työstä. Ihminen on niin inhimillinen olento että muistaa kyllä kiitoksen. Itsekin kyllä muistan ketkä kiittävät ja ketkä eivät. Ja sori vaan mutta usein ne työteliäiden lasten vanhemmat (sekä pk & koulumaailmassa) ei koskaan kiitä sanoin tai muutenkaan. Taitaapi huono käytös periytyä. Itse kiitän lapseni päiväkotia aina runsaasti ja nimenomaan eka vuonna eritysen hyvin, silloin se ensi vaikutelma luodaan.
t. ammattikasvattaja
kiittää kauniisti meitä lahjalla.
t.päiväkodin täti
Kukaan ammatti-ihminen ja varsinkaan kasvatusalan ammatti-ihminen ei kohtele lapsia sen mukaan, miten niiden vanhemmat muistaa jouluna! Hei pliis, nää oli jo päivän parhaita! :)
t. ope
mutta nyt kun kukaan ei minua tunne voin kertoa, että me hoitajat kyllä puhumme paljonkin noista vanhempien lahjoista. Mieleen jää kunnon lahjat ja varsinkin se jos ei mitään anneta.
päiväkodin täti
Vierailija:
kiittää kauniisti meitä lahjalla.
t. päiväkodin täti
Minä en raski ostaa päiväkodin tädeille lahjoja, kun tekee jo tiukkaa lähisuvulle ja kummilapsille lahjojen osto. Toivottavasti meidän päiväkodin tädit ymmärtää sen. Teemme kyllä kortit ja ehkä piparkakkuakat tai -sydämet heille. Mutta kahdeksan tädin lahjominen joulukukalla tai muumimukilla on aika kallis tikki mielestäni. Lapsemme kun ovat kahdella eri osastolla.
Meillä ei kyllä opettajainhuoneessa puhuta koskaan mistään joulumuistamisista. Ehkä koreintaan jostain tosi ihanista saattaa joku mainita ja kehua, mutta mitään negatiivista en ole koskaan kuullut kenenkään sanovan.
On aivan ihanaa, kun jouluna muistetaan ja kiitetään hyvin tehdystä työstä, mutta se on ihan varma ja vissi, ettei ne lahjat vaikuta lasten kohteluun millään tavalla.
Mut jos haluut, voit toki viedä lahjat erikseenkin.