Voiko parisuhteessa asua erikseen?

Vierailija kirjoitti:

Meillä tällainen kokeilu nyt neljättä kertaa (naimisissa pian 15 v) enkä usko, että enää tullaan asumaan vain yhdessä asunnossa. Mies toivoo muuttoa yhteen, mikä voi minulle sopia vielä, mutta tahdon pitää myös oman asuntoni. Tässä vaiheessa on jo aika selkeää, että omat asunnot parantavat elämänlaatua aika paljon vaikka yhdessäkin on mukavaa, parhaillaan ihanaa. Ihan riippuu ihmisistä. Valoitan hieman, että meillä kumpikaan ei tee päivätyötä vaan tekemistä ja projekteja on paljon + lapset. Paljon, paljon liikkuvia osia. En jostain syystä kestä sitä meteliä kun muuttuvia aikatauluja sovitellaan yhteen jopa aivan muistinvaraisesti monta kertaa päivässä samalla muksujen mekastaessa ja sitten pitäisi vielä pitää koti siistinä jne. Olin vain niin stressaantunut kun piti huomioida miehenkin elämä/menot... tahdon olla mieheni kanssa, mutta, no... ehkä joku saa kiinni tilanteesta. Omissa asunnoissa sujuu paremmin, kaikki voi paremmin, parisuhde on parempi.

Lapset tollasessa epävakaassa tilanteessa?

Jos Hämeen-Anttilat voivat asua erillään, ketkä vain voivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tällainen kokeilu nyt neljättä kertaa (naimisissa pian 15 v) enkä usko, että enää tullaan asumaan vain yhdessä asunnossa. Mies toivoo muuttoa yhteen, mikä voi minulle sopia vielä, mutta tahdon pitää myös oman asuntoni. Tässä vaiheessa on jo aika selkeää, että omat asunnot parantavat elämänlaatua aika paljon vaikka yhdessäkin on mukavaa, parhaillaan ihanaa. Ihan riippuu ihmisistä. Valoitan hieman, että meillä kumpikaan ei tee päivätyötä vaan tekemistä ja projekteja on paljon + lapset. Paljon, paljon liikkuvia osia. En jostain syystä kestä sitä meteliä kun muuttuvia aikatauluja sovitellaan yhteen jopa aivan muistinvaraisesti monta kertaa päivässä samalla muksujen mekastaessa ja sitten pitäisi vielä pitää koti siistinä jne. Olin vain niin stressaantunut kun piti huomioida miehenkin elämä/menot... tahdon olla mieheni kanssa, mutta, no... ehkä joku saa kiinni tilanteesta. Omissa asunnoissa sujuu paremmin, kaikki voi paremmin, parisuhde on parempi.

Lapset tollasessa epävakaassa tilanteessa?

Erillään asuessa tilanne on nimenomaan vakaa. Lapset voivat hyvin, tottakai lapset ovat ykkösprioriteetti.

Jos on menty heti yhteen ja sitten mennäänkin erikseen asumaan niin se mielestäni eron alkua mutta koitetaan se tehdä pehmeämmäksi. Joku siinä yhdessä asumisessa tökkii tosi pahasti. 

Minä en voisi asua eri asunnossa puolisostani erikseen vaan tarvitsen sitä lähelleni. Joudun kyllä yksinkin olemaan ajoittain puolison työ hommien takia ja on se aika kalseeta yksin omakotitalossa. Kaikkein paras olo on kuin rakkaimpani on kotona. 

Mikä ettei. Juuri eräs n. 40 v nainen kertoi, että miehensä kanssa asuvat omia asuntojaan. Useampi vuosi jo mennyt, ei lapsia.

Eri asunnot ovat sen merkki ettei haluta pitää toisistaan huolta jos toinen sairastuu ja tulee riippuvaiseksi. Olen lähipiiristäni nähnyt näitä esimerkkejä. Toinen voi terveenä harrastaa ja jos toinen sairastuu niin jätetään se oman onnensa nojaan. 

Olen asunut kahden eri miehen kanssa yhdessä. Nykyisen kanssa ollaan oltu kolme vuotta suhteessa, mutta molemmat halutaan pitää oma kämppä, koska on pakko saada välillä olla ihan yksin. Molemmilla myös lapsi(a). Tuo henkinen kasvu kyllä kuulostaa vähän oudolta. Enemmän tulee mieleen että haluaa vähän kokeilla sinkkuelämää tms. ennen kuin sitoutuu. Mutta kokeilkaa jos siltä tuntuu. Voi tehdä ihan hyvää. Ainakin molemmat sitten saa tilaa ajatella.

Ihan sama jos sairastuisin niin puolisoni haluaiskin yht äkkiä oman erillisen asunnon ja minulle oma asunto. 

Kertoo sen ettei kaikille kelpaa muuta kun terve ihminen puolisoksi eikä sellaisessa suhteessa ole ollut mitään rakkautta vaan puoliso on vain joku puoliso, asuin kumppani jakamassa asumiskulut tai puolisko siihen asti kunhan terveenä pysyy.  🤣

Kamalinta jos joutuu sellaisen huijauksen uhriksi ja ihan tosissaan uskonut suhteen olevan rakkautta puolin ja toisin eikä toista jätetä tuli mitä tuli. 

Minä ja mieheni on jo 9 vuotta asuttu kahta asuntoa. Hyvin menee, ja jos toinen jostain syystä tarvitsee hoitoa kun on kipeänä, sen aikaa tietysti ollaan samassa osoitteessa.

Mutta on mukavaa, kun voi olla välillä omissa touhuissaan ja itsekseen. Lisäksi kumpikin saa omassa asunnossaan sanoa viimeisen sanan sisustuksesta. Yhdessä silti sisustetaan ja ideoidaan ja remontoidaan yhdessä, mutta minun luona on romanttisempaa, ja hänen luona vähän maskuliinisempaa ja modernimpaa. Tykkään myös välillä nukkua rauhassa ja omaan tahtiin.

Exän kanssa kun hän alkoi tarvita tilaa ja perhe-elämä otti koville, tarjosin, että hän olisi voinut ottaa kakkosasunnoksi yksiön, jossa hän olisi voinut olla välillä rauhassa. Hän piti sitä kauheana ajatuksena. Mutta kun hän jatkoi poikamieselämää perheessä, niin eihän vaihtoehdoksi jäänyt kuin ero. Ei lasten kanssa voi viettää iltaa myöhään ja nukkua pitkään joka viikonloppu.

Teidän tapauksessa voi olla aitoa tilan tarvetta, mutta voi olla myös tarvetta kokeilla suhteita vielä toisiin naisiin. Valitettavasti. Joten ole avoin tuolle kokeilulle, koska ei ketään voi pitää pakolla, mutta älä ole sinisilmäinen.

Itse muutin nuorena yhteen poikaystävän kanssa ja lopulta avioliitto ja lapsetkin kuvioissa. Ahdisti monta kertaa, ennen lapsia erosimmekin pari kertaa ja muutimme erilleen. Nämä mietintäajat aina loppuivat siihen että muutimme jälleen yhteen kun halusimme olla yhdessä.

Nyt tuosta ensimmäisestä miehestä lopullisesti eronneena ja lasten ollessa aikuisia tuntuu, että enää en muuta yhteen miehen kanssa. Elämässä on ihana mies ollut muutaman vuoden ja omat asunnot toimii hyvin. Toki yökyläilyjä tehdään suunnitellusti ja äkkipäätöksillä, eli läheisyyttä on. Mutta oma reviiri ja oma tila on molemmille tärkeää.

Omien asuntojen suhteessa kyllä vaaditaan hyvää luottamusta toiseen ja hyvää itsetuntoa. Ei sovi läheisriippuuvaisille. Vapaus = vastuu.

Mä kävin kesällä treffeillä 40-vuotiaan miehen kanssa, joka oli ihan äimän käkenä, kun minä sanoin, etten ole kiinnostunut muuttamaan kenenkään miehen kanssa avoliittoon, että minulle riittää ihan hyvin se, että vietetään vaikka vain viikonloppuja yhdessä, kun arkipäivät kuitenkin menevät töissä. Mies sanoi tähän , että hänen mielestään parisuhteeseen kuuluu se, että asutaan yhdessä, että Ei voi olla parisuhdetta jos ei asuta yhdessä. Lisäksi hän kertoi, että hän on elämänsä aikana muuttanut yht, n. 20 kertaa.

Olemme asuneet aina erillään. Raskausaikana harkittiin yhteenmuuttoa lapsen syntymän jälkeen mutta lapsen synnyttyä emme nähneet mitään syytä tehdä niin, koska kaikki toimi. Piti vain päättää, kummasta asunnosta tulee ns. perheasunto, jossa lapsi ja nykyään lapset elää.

Meillä erillään asumiseen on monia syitä. Erilaiset vuorokausirytmit töiden takia, isompien asuntojen hinta alueella, jolta ei haluta lähteä pois, ja isomman asunnon tarveajan lyhyys ovat varmaan ne tärkeimmät.

Kyllä mun mielestä itselle sopivan puolison kanssa on ihaninta asua yhdessä . Omaa aikaa voi ottaa sitten välillä muuten .

Vierailija kirjoitti:

Eri asunnot ovat sen merkki ettei haluta pitää toisistaan huolta jos toinen sairastuu ja tulee riippuvaiseksi. Olen lähipiiristäni nähnyt näitä esimerkkejä. Toinen voi terveenä harrastaa ja jos toinen sairastuu niin jätetään se oman onnensa nojaan. 

Meillä on kyllä sen verta sairastumisia ja kriisejäkin ollut, ja olemme nähneet miten toinen on tukena vaikeina aikoina. Niinkuin aiemmin sanoin, erosta ei koskaan tiedä, voi olla että se tuleekin. En kuitenkaan usko että meidän suhteemme kaatuu mihinkään vastoinkäymiseen kaiken kokemamme jälkeen. Jos se johonkin kaatuisi, niin siihen että toinen tai molemmat haluaisivat elää ilman toista. Olemme tähän astikin valinneet olla yhdessä, koska molemmat rakkauden lisäksi haluavat olla yhdessä. Niin edelleenkin, mutta hetkittäisesti kaipaamme erilleen muuttoa.

Ehdottomasti suositeltavaa. Yhdessä asuminen on turhaa pakotusta, joka sopii vain harvoille.

Meillä miehen kanssa omat asunnot ja 2 km välimatkaa. Suhde voi loistavasti.

Olen joskus kokeillut avoliittoja. Ei sopinut minulle se oman tilan puute, kotitöistä riitely jne.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mun mielestä itselle sopivan puolison kanssa on ihaninta asua yhdessä . Omaa aikaa voi ottaa sitten välillä muuten .

Niin SUN mielestä. Älä kuvittele että kaikki muut ovat samanlaisia kuin sinä tai etteivät muut rakasta puolisoitaan, koska eivät asu yhdessä.

Christiiina kirjoitti:

Mä kävin kesällä treffeillä 40-vuotiaan miehen kanssa, joka oli ihan äimän käkenä, kun minä sanoin, etten ole kiinnostunut muuttamaan kenenkään miehen kanssa avoliittoon, että minulle riittää ihan hyvin se, että vietetään vaikka vain viikonloppuja yhdessä, kun arkipäivät kuitenkin menevät töissä. Mies sanoi tähän , että hänen mielestään parisuhteeseen kuuluu se, että asutaan yhdessä, että Ei voi olla parisuhdetta jos ei asuta yhdessä. Lisäksi hän kertoi, että hän on elämänsä aikana muuttanut yht, n. 20 kertaa.

Samoja kokemuksia ja olen n37.

Miehet tarvitsevat naisen paapomaan itseään, siitä hinku yhteenmuuttoon. Ja toisaalta eivät tajua kyseenalaistaa normeja: voi toimia toisinkin.

Aikuisessa tasavertaisessa ja toista arvostavassa ja kunnioittavassa parisuhteessa paras päätös. Toki taloudellinen puoli ajaa monet yhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Itse muutin nuorena yhteen poikaystävän kanssa ja lopulta avioliitto ja lapsetkin kuvioissa. Ahdisti monta kertaa, ennen lapsia erosimmekin pari kertaa ja muutimme erilleen. Nämä mietintäajat aina loppuivat siihen että muutimme jälleen yhteen kun halusimme olla yhdessä.

Nyt tuosta ensimmäisestä miehestä lopullisesti eronneena ja lasten ollessa aikuisia tuntuu, että enää en muuta yhteen miehen kanssa. Elämässä on ihana mies ollut muutaman vuoden ja omat asunnot toimii hyvin. Toki yökyläilyjä tehdään suunnitellusti ja äkkipäätöksillä, eli läheisyyttä on. Mutta oma reviiri ja oma tila on molemmille tärkeää.

Omien asuntojen suhteessa kyllä vaaditaan hyvää luottamusta toiseen ja hyvää itsetuntoa. Ei sovi läheisriippuuvaisille. Vapaus = vastuu.

Ihan yhtä lailla tarvitaan luottamusta ja hyvää itsetuntoa yhdessä asuessakin. Mitä oikein selität?

Olemme mieheni kanssa aina (yli 15 vuotta) asuneet omissa osoitteissa. No, paitsi silloin, kun miehen asunnossa tehtiin putki- ja pintaremontti. Silloin asuimme minun luonani.

Tämä toimii meille loistavasti. Yhdessä ollaan lomat ja viikonloput, arki omissa asunnoissa. Ja aina on ihana odottaa viikonloppua, kun taas nähdään. Toki yhteyksissä olemme päivittäin.