Olen vaarassa katkeroitua, mitä tehdä?

Ei auta kiitollisuuspäiväkirjat tai sosiaaliset suhteet, ei oman tilanteen vertaaminen sotaoloihin tai maisemanvaihto. Keskusteluapua on ensinnäkin vaikea saada julkisella enkä ole ikinä saanut siitä mitään irti, päin vastoin. Tiedostan syyt taustalla ja että myös omassa asenteessani on vikaa, mutten saa muutettua pessimististä maailmankuvaani ja elämänasennettani vaikka yritän ajatella/toimia erillailla.
Onko tämä vaan yksinkertaisesti joidenkin kohtalo kun ikää tulee?