Onko lähes 40-vuotiaalla totaaliyksinäisellä mitään mahdollisuutta löytää enää sosiaalisia piirejä itselleen?

On jos etsit kaltaisasi etkä tuppaa "piireihin".

Meitä on tuhansia.

Kokeile jotain seurakuntaa

Hyvin vaikea. Vaatii omaa halua ja aktiivisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Kokeile jotain seurakuntaa

Mä yritin eri seurakunnissa yli 20 vuotta löytää edes jotain kontaktia, mikä kantaisi kirkon oven ulkopuolellakin. Turhaan.

Nyt olen yli 60 v erakko.

Olen saanut niitä piirejä, tuttavia ja pari ystävääkin yhdistys- ja vapaaehtoistyöstä vielä yli nelikymppisenä. Vaihtoehtoja riittää vaikka kuinka paljon, oman kiinnostuksen mukaan.

Naisella kyllä.

Miehellä ei.

On. Vaikeeta tosin, koska puuttuu sellainen kevyempi seurustelutaito, joka kaveruuksien kautta ystävystymiseen vaaditaan. Totaaliyksinäinen yrittää helposti syventää tuttavuutta/kaveruutta liian nopeasti ja vahvasti ystävyydeksi, mistä muut ottaa etäisyyttä. Aikuisena kun nää lähentymiset tapahtuu hitaammin. Ellei sitten osu joku samassa tilanteessa oleva kohdalle. Usein kuitenkin aikuisilla vähemmän tilaa uusille suhteille. 

Mahdotonta ei kuitenkaan ole ja kannattaa oman kiinnostuksen mukaan mennä ryhmiin mukaan. 

Kannattaa aloittaa siitä, että hankkii tuttavia ja kavereita. 

Vierailija kirjoitti:

Naisella kyllä.

Miehellä ei.

Näinhän se on. Tosiaan miehelle tuossa iässä jäävät lähinnä internet-kaverit.

Oletan, että työelämässä ei ole sellaisia kaverikandidaatteja? (Harvoinhan siellä on)

Vanhainkoti kutsuu.

itse olen 47 v totaaliyksinäinen ja uskon että mulla ei ole. On jo mennyt sosiaaliset taidot niin huonoksi vuosikymmenten yksinäisyydestä, että vaikutan ihmisten silmissä ilmeisesti kummalliselta ja he välttelevät minua. Tänään olin tilanteessa jossa piti puhua ihmisille ja sekin oli vaikeaa, ääni oli ihan käheä kun tajusin etten ole kuukausiin puhunut sanaakaan.

Aloittaja ,sinulla on täydet mahdollisuudet asiasi ovat hyvin ,luota minuun tiedän mitä puhun .asiat muuttuvat hetkessä ,luota itseesi ja luota tulevaisuutesi !!!

Vierailija kirjoitti:

itse olen 47 v totaaliyksinäinen ja uskon että mulla ei ole. On jo mennyt sosiaaliset taidot niin huonoksi vuosikymmenten yksinäisyydestä, että vaikutan ihmisten silmissä ilmeisesti kummalliselta ja he välttelevät minua. Tänään olin tilanteessa jossa piti puhua ihmisille ja sekin oli vaikeaa, ääni oli ihan käheä kun tajusin etten ole kuukausiin puhunut sanaakaan.

Yritä vaan olla muiden kanssa tekemisissä ,ei tässä itsellänikään kovin paljon ole sosiaalista kanssakäymistä. Yli vuosi sitten minun luona kävi viimeksi vieraita.mutta eteenpäin mennään ja niillä resursseilla mitä on .onneksi on työ kumminkin.

Saavutus sinänsä, jos totaaliyksinäisellä on terveelliset elämäntavat ja elämänhallinta kunnossa. Itselläni tuskin olisi.

Yksinäisyys on elämässäsi nyt se epäterveellinen osa.

Joudut varmaan alussa pakottamaan itseäsi "ihmisten ilmoille" ja pettymyksiä voi tulla, mutta ei luulisi mitenkään mahdotonta tavoitteen saavuttamisen olevan, ellet sitten haikaile jotain suurta sosiaalista piiriä.

Vierailija kirjoitti:

Kokeile jotain seurakuntaa

Ei toimi, jos on ateisti.

Kyllä on mahdollista! Eihän nelikymppinen ole mikään "vanha", vaan täysin oppimiskykyinen ihminen :)

Onko yksinäisyydelle ja tilanteellesi jokin syy? Heikko itseluottamus, traumat, pettymykset ihmissuhteissa? Jos on, voisiko yksinäisyyden juurisyitä työstää keskustelemalla? En tarkoita, että pitäisi välttämättä mennä mihinkään pitkään terapiaan, mutta esim. työhyvinvoinnin kautta psykologin juttusille tms. Myös Mieli Ry:llä on aiemmin ollut matalan kynnyksen keskusteluapua tarjolla, en tiedä, onko enää.

Toinen on, että on pakko vaan siedättää ja totuttaa itseään muiden pariin. Tiedän, että se on vaikeaa. Itselläni ainakin alkoi tuntua, että sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot on jotain ihmeellistä taikaa, joka muilla on, mutta minulla ei. Että vain ne sosiaalisesti lahjakkaat voi löytää ystäviä ja kavereita. Vuosien täyseristyneisyyden jälkeen aloin pakottaa itseäni ihmisten ilmoille. Aluksi se oli todella vaikeaa ja epämiellyttävää, sillä koin olevani sosiaalisesti kömpelö. Tärkeää on vain hyväksyä se ja olla armollinen itseään (ja muita!) kohtaan. Ihmiset eivät ole täydellisiä, ja hyvin harva on oikeasti sellainen sosiaalisesti hyvin sulava, kuten aiemmin luulin. Silti ihmiset voivat löytää ystäviä ja kavereita.

Muutama vinkki, jotka voivat auttaa. Ensinnäkin, kannattaa olla hyvin avoimin mielin liikkeellä. Tutustua ihmisiin myötätuntoisesti ja avoimesti. Toiseksi, ei kannata takertua liikaa. Monesti yksinäinen takertuu niihin vähiin kontakteihinsa hengen hädässä, mitä muut kavahtavat. Saa olla kiinnostunut ja aktiivinen, mutta puskea ei kannata. Sellainen hyvin rento ja letkeä suhtautuminen :) Kolmanneksi, pettymyksiin kannattaa suhtautua myös rauhallisesti eikä missään nimessä lannistua. Sosiaaliset taidot karttuvat koko ajan. Moni ihminen ei ole avoin tutustumaan, se kuuluu asiaan. Suomalaiset ovat aika vaikeita ja sosiaalisesti vähän urpoja :D Siitä ei pidä lannistua. 

Ehkä yksi vaihtoehto olisi mennä johonkin sosiaaliseen aktiviteettiin, joka kiinnostaa. Vaikka joku harrastus, kansalaisopiston kurssi tms. Siellä voi alkaa jutustella ihmisille niitä näitä ilman painetta. Pienestä se lähtee.

Toivottavasti tästä oli jotain hyötyä. Toivosta ei kannata luopua, vaan pysyä itse aktiivisena ja luottavaisena!

Vierailija kirjoitti:

Naisella kyllä.

Miehellä ei.

Perusteluita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeile jotain seurakuntaa

Mä yritin eri seurakunnissa yli 20 vuotta löytää edes jotain kontaktia, mikä kantaisi kirkon oven ulkopuolellakin. Turhaan.

Nyt olen yli 60 v erakko.

Harrastuksen ulkopuolelle jatkuminen ei ole merkki ainoasta oikeasta seurasta. Kannattaa arvostaa niitä kontakteja, joita saa. Muilla voi olla muuta elämää tai voivat haluta olla yksin vapaa-ajalla.

Vierailija kirjoitti:

Kokeile jotain seurakuntaa

Entä jos kokee kaikki uskonnot erittäin negatiivisiksi ja pitää uskovaisia älyllisesti vajavaisina? Sama kuin kehottaisi tutustumaan ihmisiin menemällä mukaan pyramidihuijauk... siis verkostomarkkinointiin.

Periaatteessa, jos jaksat tutustua ihmisiin, huomaat kyllä kuka on kaltaisesi ja kehen kannattaa pitää yhteyttä.

"Kavereilla" ei tee mitään minun mielestäni, hyvänpäiväntuttuja ja kerran viidessä vuodessa soittavia riittää.. Jos ei ole aikaa tavata, saa "kaveri" jäädä, mielummin olen yksin sitten ja keskityn muuhun.

Kokemukseni mukaan on harhaa, että ihmisillä olisi keskimäärin monia ystäviä. Kenen aika sellaiseen riittää? Muutama ystävä riittää kyllä.