Miesten "liikunnallinen nainen" pyynnöt
Arvoisat palstan miehet. Kun puhutte kaipaamistanne "liikunnallisista naisista", voisitte mieluummin sanoa ihan rehellisesti että haluatte hoikan naisen. Tämä teidän sana-leikkinne on hämmentävää, koska kuntosalilla käydessäni havaitsen että kaikista koviten treenaavat naiset on yleensä melko tukevia. Myös Ensitreffit Alttarilla Henniä on haukuttu pulskaksi, pätkäjalaksi ja ties miksi ja kuitenkin hän on oiva esimerkki teidän hakemasta kovaa treenaavasta naisesta.
Mistä tämä hämmennys johtuu? No ilmeisesti siitä, että miesten ja naisten hormonitasapaino on erilainen. Mitä olen sivusta seurannut, niin raskas liikunta on useimmilla miehillä melko tehokas keino pudottaa painoa. Valitettavasti monella naisella kova treeni aiheuttaa vain reisien paisumista sekä ruokahalun kasvua.
Voitte ihan vapaasti tavoitella niitä hoikkia naisia. Toivon vain sitä, että olisitte sekä naisille että itsellenne rehellisiä sen suhteen mitä oikeasti haette. Btw, nainen joka on hoikka, tienaa kohtuullisesti, tykkää siivoamisesta, on aina hyvällä tuulella, ei omista lemmikkieläimiä, harrastuksina teidän ihailemat lenkkeily sekä kuntosalilla käynti - NÄMÄ EI OLE MITÄÄN "TAVALLISIA" NAISIA! Yhtä hyvin naiset voisivat toivoa raamikasta, pitkää,, kohteliasta, maskuliinista, hyvin tienaavaa miestä joka ei koskaan katso pornoa, ei katsele muita naisia ja on kaiken lisäksi lapsirakas. Harrastuksina autojen rassaaminen, metsästys sekä pelaaminen kielletty. Lihakset pitää olla hankittuna metsätöistä, naiset ei tykkää salilla aikansa kuluttavista miehistä. Mistä tällaisia "tavallisia" miehiä löytää nykypäivänä? Niinpä.
Kommentit (4348)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylipainoisten naisten arvostelu on naisvihaa.
Ei vaan läskivihaa. Ei siinä hoikkia vihata ollenkaan. Laiskoja vaan.
Miten tuo nyt on ymmärrettävissä? Mä olen aivan helvetin laiska mutta hoikka.
Vihatko siis sekä kaikkia lihavia (laiskoja ja ahkeria ja kaikkia siltä väliltä) sekä lisäksi kaikkia laiskoja (laihoja ja lihavia ja kaikkia siltä väliltä), vai mikä on ajatuksesi?
Mun ajatukseni on se, että hihavakiolla otettuna 95% lihavista on laiskoja ja mukavuudenhaluisia. Sekä miehet että naiset. Lopuilla voi sitten olla jotain hormonaalista häiriötä, syöpälääkitystä, ongelmia imusolmukkeissa tai ihan mitä vaan muuta. 95% syyt on tekosyitä.
Jos sinä olet hoikka ja laiska, niin sitten tuskin syötkään kun monet ylipainoiset. Auttoiko tää nyt yhtään?
No mutta vihaatko sinä nyt minua, kun en ole ahkera? Vai säästynkö vihalta, koska syön vain vähän?
Itse asiassa tunnen monia tukevia ja ihan rehellisen lihaviakin ihmisiä, jotka ovat aivan älyttömän ahkeria. Heidän työnsä ja kiinnostuksen kohteensa vain eivät ole kovin liikunnallisia. Mutta ilmeisesti sinä ja kaltaisesi arvostatte vain fyysistä aktiivisuutta, ette muunlaista ahkeruutta?
Selvennän sulle vielä yhden kerran, koska väärinymmärrys lienee intohimosi. Tämän jälkeen saat ajatella omien mieltymyksiesi mukaan. Vähän kun yrittäisi selittää kuusivuotiaalle.
Laiskuudella viittaan laiskuuteen liikkumista kohtaan. Sulle tää jäi vissiin täysin epäselväksi. En mihinkään muuhun. Laiska ihminen ei liiku ja siitä seuraa ylipainoa, jos syödään ihan mitä huvittaa ja kuinka paljon huvittaa. Tämän pystyt itsekin toteamaan monessa eri yhteydessä. Miksi tää suututtaa sua näin vahvasti?
95% lihavista on laiskoja. Eivät jaksa liikkua. Istuvat mielummin sohvalla hyvää syöden ja somessa roikkuen. Tekosyitä sen sijaan jaksavat keksiä. Omasta lihavuudesta ei oteta vastuuta vaan syytetään milloin mitäkin.
Sivusta: et muuten viitannut liikuntaan, totesit vain että lihavat ovat laiskoja ja mukavuudenhaluisia.
Laita nyt ihmeessä tähän lähde, johon perustat väitteesi, että 95% lihavista on laiskoja, muuten et voi väittää noin.
Taas yksi pullukka valittamassa. Selvitä mitä termi "hihavakio" tarkottaa.
En ole pullukka, enkä edes nainen. Älä esitä prosenttilukuja, jos et pysty perustelemaan niitä, äläkä myöskään yleistä. Sano vaan reilusti, että sinun mielestäsi lihavat on laiskoja ja mukavuudenhaluisia. Väitteesi ei edes pidä paikkaansa, se vaan kertoo sinun ajattelutavastasi ja yleisistä ennakkoluuloista lihavia kohtaan, eli toidinsanoen syrjinnästä. Mutta ethän sinä syrji, ei, sinä vaan sanot totuuden.
Lihavat onkin pääasiassa laiskoja ja mukavuudenhaluisia. Ei ole mitään väärää väittää tuota. Se on fakta. Se voi sua jollakin asteella loukata, mutta ei muuta asiaa miksikään.
Ja on totta, että en pidä läskistä. Siksi olenkin pudottanut painoani melkein 10 kiloa tänä vuonna. Miksi sitten lihosin. Koska en viitsinyt ja soin mitä söin. Huomaatko että olen harrastanut itsesyrjintää. Sitten kun aloin viitsimään ja syömään terveellisemmin alkoivatkin kilot ja läskit kadota. Eikö olekin uskomaton tarina.
Lihavat eivät ole laiskoja ja mukavuudenhaluisia. Tämä on ihan tutkittu fakta. Tutkittu fakta on myös se, että ko väittämät ovat ennakkoluuloja, jotka kohdistuvat lihaviin. Ja koska väität niin olet itse ennakkoluuloinen.
Selvä. Lihavat ei siis ole laiskoja eikä mukavuudenhaluisia. Mutta miksi ne on sitten lihavia? Tähän osaat varmaan vastata. Hormoonihäiriöt, syöpälääkitykset ja imusolmukkeet on sit täällä jo käytetty.
No niin, vastaapa nyt että miksi tapaat niitä läskejä naisia, kun kerta ovat vastenmielisiä? Miksi et tapaa niitä ei vastenmielisiä, ja syy ei ole se, että niitä ei vastenmielisiä ei ole olemassa.
En mä läskejä naisia tapaile, koska en pidä sellaisista vartalomalleista. Kun en pidä, niin miksi ihmeessä tapailisin? Eikö se olisi hiukan idioottimaista?
Eli väität ensin että kaikki tapaami naiset ovat laiskoja ja mukavuudenhaluisia, ja nyt sitten kerrot että et heitä tapaa tai tapaile? Mistäpä tämä faktasi sitten on peräisin?
Anteeksi siis kaikki tapaamani lihavat naiset ovat olleet laiskoja ja mukavuudenhaluisia
Totta. Yleensä kaikki reilusti ylipainoiset naiset on laiskoja. Kuten miehetkin. Tätä ei tarvii mitenkään edes todistella, ja riittää kun katsoo ympärilleen.
Pieni ja kohtuullinen ylipaino ei ole vielä tae siitä laiskuudesta.Naisissa onkin enemmän lihavia
Kyllä, jos otetaan mukaan yli seitsenkymppisetkin. Ellei oteta, miehet ovat selkeästi lihavampia.
https://thl.fi/documents/834036/6379700/Lihavuus+Suomessa_ik%C3%A4ryhmi…
Tilastot saattavat antaa aivan väärän kuvan todellisuudesta. Lihavuutta vääristää esim. se, ettei BMI-laskukaavassa ole huomioitu miesten 35% korkeampaa lihasmassaa. Ei tosin myöskään sitä, että naisilla on läskiä jo muutenkin, kun puhutaan keskivertoihmisistä.
Lisäksi (en nyt muista enää vuosilukua) jossain THL:n "tutkimuksessa" oli käytetty ainoastaan kyselytutkimusta ja ainakin minulle tulee mieleen, että ovatkohan varsinkin lihavat naiset kertoneet vaa'an näyttämät lukemat täysin rehellisesti.
On naisvihaa väittää, että (vain) naiset olisivat vääristelleet lukuja. Sinulla ei ole mitään perusteita tällaiselle väitteelle.
Kysely koski naisia.
Mikä kysely? Sinun pääsi sisäinen, vai kyselitkö perheesi naisilta?
#miesvihanäkyväksi
Korkeintaan tuossa on ad hominem, ellei kirjoittaja kuvittele olevansa koko miessukupuoli, yhteensä n. 4 miljardia henkilöä.
Minuakin kiinnostaisi tietä, mistä kyselystä tyyppi puhuu.
Nais jos kertoisi että tieto on kyselystä joka koski miehiä, hän ei vttuilisi että oliko kysely pään sisäinen, vai kyselikö nainen perheensä miehiltä.
Tuo kommentti on siis sen vuoksi että väitteen esittäjä oli mies. Se pilkallisuus on osoitus naisen miesvihasta.
Yksittäiseen kirjoittajaan kohdistuvat heitot ovat siis miesvihaa, jos kohteena on mies, mutta eivät ole naisvihaa, jos kohteena on nainen? Ok.
Riippuu viestistä ja heitosta. Laita esimerkki.
Enkä ole kiistänyt naisvihaa, mutta perusteletko oman miesvihasi sillä että naisille tehdään samaa?
Mistä nimenomaisesta kohdasta viestissäni teit päätelmän, että vihaisin miehiä? Yritän vain löytää jotain logiikkaa ajattelustasi.
Osoitit pilkallisen viestisi mies-oletetulle. Et olisi kirjoittanut tuohon sävyyn toiselle naiselle.
Mitä pilkallista on siinä, että kertoo kyseessä olevan ad hominem ja haluaa täsmennyksen siihen, miksi se on sukupuolivihaa vain, jos se kohdistuu miespuoliseen kirjoittajaan?
Et kertonut sen olevan ad honimen vaan kysyit "Sinun pääsi sisäinen, vai kyselitkö perheesi naisilta?"
Se ettet näe pilkallisuutta kun tiedustelet asiaa tuohon sävyyn osoittaa taas miesvihaasi.
Se on miesvihaa koska et kysyisi asiaa noin toiselta naiselta, ainoastaan kelvottomalta mieheltä.
Eli koetko itsesi kelvottomaksi mieheksi?
Tiedän että palstan naiset pitävät miehiä kelvottomina. Myös minua.
Miesvihamiehen mukaan on sukupuoleen kohdistuvaa vihaa, jos tekee perusteettomia oletuksia toisen sukupuolen ajatuksista ja esittää ne totena. Tuo on näin ollen tulkittava naisvihaksi.
En tee oletuksia, kerron mitä luen palstalta ja miten minullekin on kommentoitu, tässäkin ketjussa.
Mistä tiedät kommentoijien sukupuolen?
Jos se näyttää ankalta, ui niin kuin ankka ja vaakkuu kuin ankka, niin se on todennäköisesti ankka.
Ok. Olet ankka. Kyllä se vähemmälläkin vaakkumisella olisi mennyt perille.

mutta onko se tyttöankka vai poika-ankka?
Vierailija kirjoitti:
Ohiksen huomioita keskustelun viimeisiltä sivuilta: Argumentaatio on löysää ja aggressiivista. Miesoletetulla on korkki auki ja ajatus hukassa. Naisoletetut ovat tainneet väsähtää, kun ei heitä ole toviin näkynyt.
Ohis poistuu.
(M32)
Just näin!
N98

Jos se "puhuttelee" miehiä halveksuvasti niin se on tyttöankka.

Kyllä emakko ankan tunnistaa.

Eli pidät itseäsi kelvottomana miehenä. No sehän on sinun kokemuksesi, en minä voi sitä kieltää.
Ei, en pidä, tiedostan että sinä pidät.
"Se on miesvihaa koska et kysyisi asiaa noin toiselta naiselta, ainoastaan kelvottomalta mieheltä."
Minä en tuota tekstiä kirjoittanut, sinä kirjoitit. Minä kysyin että koetko? Ja nyt väität, että TIEDOSTAT, että minä pidän? Se on kuule ihan sinun päässäsi tuo tiedostaminen, ei minun päässäni.
Miksi yrität laittaa ihmisten päähän ajatuksia, joita siellä ei ole?
Kirohäjota vähemmi ja mene köpöttelemän

"Se on miesvihaa koska et kysyisi asiaa noin toiselta naiselta, ainoastaan kelvottomalta mieheltä.
"
Minä en tuota tekstiä kirjoittanut, sinä kirjoitit. Minä kysyin että koetko? Ja nyt väität, että TIEDOSTAT, että minä pidän? Se on kuule ihan sinun päässäsi tuo tiedostaminen, ei minun päässäni.
Miksi yrität laittaa ihmisten päähän ajatuksia, joita siellä ei ole?
Se on sinun päässäsi se miesviha. Minä tiedostan sen, sinä et.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohiksen huomioita keskustelun viimeisiltä sivuilta: Argumentaatio on löysää ja aggressiivista. Miesoletetulla on korkki auki ja ajatus hukassa. Naisoletetut ovat tainneet väsähtää, kun ei heitä ole toviin näkynyt.
Ohis poistuu.
(M32)
Mikä olikaan argumentaatiosi että korkki on auennut... jep, sama kuin väite että olet mies.
Paskapuhetta.
Heippa! Minä olen se, joka kysyin TEKSTISI perusteella, että oletko humalassa, koska tekstisi on niin epäselvää ja epäloogista, ja en ole tuo. Ja toimintasi nyt kyllä vahvistaa epäilykseni siitä, että olet humalassa, ja todella humalassa.

Ei, minun päässäni ei ole miesvihaa. Olen mies, en vihaa miehiä, en vihaa naisia.

Ja minä totean TEKSTISI perusteella sinun olevan miesvihaaja, kuten muutkin naiset palstalla.

Et ole mies, olet nainen ja vihaat miehiä.
AV palstan kapakka on näköjään auki, ja sama rähjäjuoppo on täällä rähjäämässä, kuin joka viikonloppu. Huomenna sitten tällä alkaa itkuvirsiketjut siitä, miten naiset on kranttuja ja hän ei kelpaa. Kävin lähiöpubista hakemassa pitsat, ja pakko sanoa, että täällä on raflaavampi meno kuin siellä. Tosin tuolta kähiöpubista tuo rähjäjuoppo olisi ko ulkoistettu aikaa sitten. Sen takia se varmaan täällä rähjääkin kun juo niitä viikonloppukännejään- on varmasti saanut porttikiellon kaikkiin pubrihin 100 km säteellä.

Laita hyvä mies jo se kossupullon korkki kiinni! Ei ole huomenna niin paha olo.

Lopeta sinä sen koiran kanssa naiminen niin ei hävetä katsoa työkavereita silmiin.
Vitsi vitsi, et sä missään töissä ole.
Vierailija kirjoitti:
AV palstan kapakka on näköjään auki, ja sama rähjäjuoppo on täällä rähjäämässä, kuin joka viikonloppu. Huomenna sitten tällä alkaa itkuvirsiketjut siitä, miten naiset on kranttuja ja hän ei kelpaa. Kävin lähiöpubista hakemassa pitsat, ja pakko sanoa, että täällä on raflaavampi meno kuin siellä. Tosin tuolta kähiöpubista tuo rähjäjuoppo olisi ko ulkoistettu aikaa sitten. Sen takia se varmaan täällä rähjääkin kun juo niitä viikonloppukännejään- on varmasti saanut porttikiellon kaikkiin pubrihin 100 km säteellä.
Joo, paitsi että tää räyhähenki on my-ongelmainen, jpka päivystää näköjään jatkuvasti. Suuri miesten sankari, joka torjuu miesvihaa. Huvittaa. 😁

Edelleen menee väärin mutta tuo on sitä miesvihaa taas. Tarkoituksella levität väärää infoa halventamistarkoituksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylipainoisten naisten arvostelu on naisvihaa.
Ei vaan läskivihaa. Ei siinä hoikkia vihata ollenkaan. Laiskoja vaan.
Miten tuo nyt on ymmärrettävissä? Mä olen aivan helvetin laiska mutta hoikka.
Vihatko siis sekä kaikkia lihavia (laiskoja ja ahkeria ja kaikkia siltä väliltä) sekä lisäksi kaikkia laiskoja (laihoja ja lihavia ja kaikkia siltä väliltä), vai mikä on ajatuksesi?
Mun ajatukseni on se, että hihavakiolla otettuna 95% lihavista on laiskoja ja mukavuudenhaluisia. Sekä miehet että naiset. Lopuilla voi sitten olla jotain hormonaalista häiriötä, syöpälääkitystä, ongelmia imusolmukkeissa tai ihan mitä vaan muuta. 95% syyt on tekosyitä.
Jos sinä olet hoikka ja laiska, niin sitten tuskin syötkään kun monet ylipainoiset. Auttoiko tää nyt yhtään?
No mutta vihaatko sinä nyt minua, kun en ole ahkera? Vai säästynkö vihalta, koska syön vain vähän?
Itse asiassa tunnen monia tukevia ja ihan rehellisen lihaviakin ihmisiä, jotka ovat aivan älyttömän ahkeria. Heidän työnsä ja kiinnostuksen kohteensa vain eivät ole kovin liikunnallisia. Mutta ilmeisesti sinä ja kaltaisesi arvostatte vain fyysistä aktiivisuutta, ette muunlaista ahkeruutta?
Selvennän sulle vielä yhden kerran, koska väärinymmärrys lienee intohimosi. Tämän jälkeen saat ajatella omien mieltymyksiesi mukaan. Vähän kun yrittäisi selittää kuusivuotiaalle.
Laiskuudella viittaan laiskuuteen liikkumista kohtaan. Sulle tää jäi vissiin täysin epäselväksi. En mihinkään muuhun. Laiska ihminen ei liiku ja siitä seuraa ylipainoa, jos syödään ihan mitä huvittaa ja kuinka paljon huvittaa. Tämän pystyt itsekin toteamaan monessa eri yhteydessä. Miksi tää suututtaa sua näin vahvasti?
95% lihavista on laiskoja. Eivät jaksa liikkua. Istuvat mielummin sohvalla hyvää syöden ja somessa roikkuen. Tekosyitä sen sijaan jaksavat keksiä. Omasta lihavuudesta ei oteta vastuuta vaan syytetään milloin mitäkin.
Sivusta: et muuten viitannut liikuntaan, totesit vain että lihavat ovat laiskoja ja mukavuudenhaluisia.
Laita nyt ihmeessä tähän lähde, johon perustat väitteesi, että 95% lihavista on laiskoja, muuten et voi väittää noin.
Taas yksi pullukka valittamassa. Selvitä mitä termi "hihavakio" tarkottaa.
En ole pullukka, enkä edes nainen. Älä esitä prosenttilukuja, jos et pysty perustelemaan niitä, äläkä myöskään yleistä. Sano vaan reilusti, että sinun mielestäsi lihavat on laiskoja ja mukavuudenhaluisia. Väitteesi ei edes pidä paikkaansa, se vaan kertoo sinun ajattelutavastasi ja yleisistä ennakkoluuloista lihavia kohtaan, eli toidinsanoen syrjinnästä. Mutta ethän sinä syrji, ei, sinä vaan sanot totuuden.
Lihavat onkin pääasiassa laiskoja ja mukavuudenhaluisia. Ei ole mitään väärää väittää tuota. Se on fakta. Se voi sua jollakin asteella loukata, mutta ei muuta asiaa miksikään.
Ja on totta, että en pidä läskistä. Siksi olenkin pudottanut painoani melkein 10 kiloa tänä vuonna. Miksi sitten lihosin. Koska en viitsinyt ja soin mitä söin. Huomaatko että olen harrastanut itsesyrjintää. Sitten kun aloin viitsimään ja syömään terveellisemmin alkoivatkin kilot ja läskit kadota. Eikö olekin uskomaton tarina.
Lihavat eivät ole laiskoja ja mukavuudenhaluisia. Tämä on ihan tutkittu fakta. Tutkittu fakta on myös se, että ko väittämät ovat ennakkoluuloja, jotka kohdistuvat lihaviin. Ja koska väität niin olet itse ennakkoluuloinen.
Selvä. Lihavat ei siis ole laiskoja eikä mukavuudenhaluisia. Mutta miksi ne on sitten lihavia? Tähän osaat varmaan vastata. Hormoonihäiriöt, syöpälääkitykset ja imusolmukkeet on sit täällä jo käytetty.
No niin, vastaapa nyt että miksi tapaat niitä läskejä naisia, kun kerta ovat vastenmielisiä? Miksi et tapaa niitä ei vastenmielisiä, ja syy ei ole se, että niitä ei vastenmielisiä ei ole olemassa.
En mä läskejä naisia tapaile, koska en pidä sellaisista vartalomalleista. Kun en pidä, niin miksi ihmeessä tapailisin? Eikö se olisi hiukan idioottimaista?
Eli väität ensin että kaikki tapaami naiset ovat laiskoja ja mukavuudenhaluisia, ja nyt sitten kerrot että et heitä tapaa tai tapaile? Mistäpä tämä faktasi sitten on peräisin?
Anteeksi siis kaikki tapaamani lihavat naiset ovat olleet laiskoja ja mukavuudenhaluisia
Totta. Yleensä kaikki reilusti ylipainoiset naiset on laiskoja. Kuten miehetkin. Tätä ei tarvii mitenkään edes todistella, ja riittää kun katsoo ympärilleen.
Pieni ja kohtuullinen ylipaino ei ole vielä tae siitä laiskuudesta.Naisissa onkin enemmän lihavia
Kyllä, jos otetaan mukaan yli seitsenkymppisetkin. Ellei oteta, miehet ovat selkeästi lihavampia.
https://thl.fi/documents/834036/6379700/Lihavuus+Suomessa_ik%C3%A4ryhmi…
Tilastot saattavat antaa aivan väärän kuvan todellisuudesta. Lihavuutta vääristää esim. se, ettei BMI-laskukaavassa ole huomioitu miesten 35% korkeampaa lihasmassaa. Ei tosin myöskään sitä, että naisilla on läskiä jo muutenkin, kun puhutaan keskivertoihmisistä.
Lisäksi (en nyt muista enää vuosilukua) jossain THL:n "tutkimuksessa" oli käytetty ainoastaan kyselytutkimusta ja ainakin minulle tulee mieleen, että ovatkohan varsinkin lihavat naiset kertoneet vaa'an näyttämät lukemat täysin rehellisesti.
On naisvihaa väittää, että (vain) naiset olisivat vääristelleet lukuja. Sinulla ei ole mitään perusteita tällaiselle väitteelle.
Kysely koski naisia.
Mikä kysely? Sinun pääsi sisäinen, vai kyselitkö perheesi naisilta?
#miesvihanäkyväksi
Korkeintaan tuossa on ad hominem, ellei kirjoittaja kuvittele olevansa koko miessukupuoli, yhteensä n. 4 miljardia henkilöä.
Minuakin kiinnostaisi tietä, mistä kyselystä tyyppi puhuu.
Nais jos kertoisi että tieto on kyselystä joka koski miehiä, hän ei vttuilisi että oliko kysely pään sisäinen, vai kyselikö nainen perheensä miehiltä.
Tuo kommentti on siis sen vuoksi että väitteen esittäjä oli mies. Se pilkallisuus on osoitus naisen miesvihasta.
Yksittäiseen kirjoittajaan kohdistuvat heitot ovat siis miesvihaa, jos kohteena on mies, mutta eivät ole naisvihaa, jos kohteena on nainen? Ok.
Osoitit pilkallisen viestisi mies-oletetulle. Et olisi kirjoittanut tuohon sävyyn toiselle naiselle.
Et kertonut sen olevan ad honimen vaan kysyit "Sinun pääsi sisäinen, vai kyselitkö perheesi naisilta?"
Se ettet näe pilkallisuutta kun tiedustelet asiaa tuohon sävyyn osoittaa taas miesvihaasi.
Se on miesvihaa koska et kysyisi asiaa noin toiselta naiselta, ainoastaan kelvottomalta mieheltä.
Tiedän että palstan naiset pitävät miehiä kelvottomina. Myös minua.
Ei, en pidä, tiedostan että sinä pidät.
"Se on miesvihaa koska et kysyisi asiaa noin toiselta naiselta, ainoastaan kelvottomalta mieheltä.
Se on sinun päässäsi se miesviha. Minä tiedostan sen, sinä et.
Et ole mies, olet nainen ja vihaat miehiä.
Voi miten paljon vihaa ja itseinhoa tuo miespolo kokeekaan.

Säälisit niitä tuhansia naisia jotka ovat ketjussa käyneet tykkäämässä miesviha-aloituksesta.