Kun olet saanut ADHD diagnoosin niin onko ihmissuhteet parantuneet?

Ei ole ollut ongelmia ihmissuhteissa. Muuta kuin myöhästelyni. Olen hieman oppinut parantamaan tapojani.

On parantuneet. Kykenen ylipäätään tasapainoiseen kahden aikuisen väliseen parisuhteeseen. Silti koen hyvin helposti etten kuulu joukkoon, mutten mene siitä enää samalla tavalla lukkoon kuin ennen ja jättäidy siten ulkopuolelle. Ennen olin ns. yksinäinen susi, joka meni, tuli ja teki kaikenlaista itsekseen ja kavereita oli monessa paikkaa, muttei ketään sydänystävää tai elämänkumppania. Koin aina olevani vähän outo ja erikoinen Nuuskamuikkunen.

Ei se diagnoosi paranna mitään.

Eikä välttämättä lääkityskään,taikka valmennukset.

Riippuu millainen adhd-tyyppi kyseessä.

Täh? Miten se diagnoosi tekee autuaaksi? Ihan samanlainen uivelo olen ihmisten kanssa kuin ennen diagnoosia. Syön lääkkeitä ja käyn terapiassa. Noista ainoastaan terapia auttaa tähän. Ei ainakaan mikään diagnoosi tee autuaaksi. Sitä paitsi saattaa olla, että vaikka diagnoosin saat niin et saa lääkettä. Toivottavasti edes terapiaan pääset. 

Kyllä kaikki haluavat olla mun kavereita, kun kerron heti kättelyssä, et mul on sit ADHD.

Onhan se hyvä jos jaksaa kuunnella loppuun kun ystävällä on asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Täh? Miten se diagnoosi tekee autuaaksi? Ihan samanlainen uivelo olen ihmisten kanssa kuin ennen diagnoosia. Syön lääkkeitä ja käyn terapiassa. Noista ainoastaan terapia auttaa tähän. Ei ainakaan mikään diagnoosi tee autuaaksi. Sitä paitsi saattaa olla, että vaikka diagnoosin saat niin et saa lääkettä. Toivottavasti edes terapiaan pääset. 

Diagnoosi on auttanut ymmärtämään omaa oireiluani paremmin sekä ottamaan vastuun omasta käytöksestäni. En mainitse itse diagnoosista kuin tärkeimmille perheenjäsenille ja luonnollisesti nykyiselle puolisolle hänet tavatessani.

Niiden vaikeiden asioiden kanssa on helpompi opetella uusia toimintatapoja, kun tietää, mikä itsellä on ja mahdollisen lääkitys auttaa antamaan aikaa sille, että miten siinä tilanteessa lähtee toimimaan. Olen huomattavasti rauhallisempi lääkityksen saatuani ja kykenen ihan tavalliseen työhön. Jo se, että on ihan tavallinen tylsä, keskituloinen veronmaksaja niin auttaa sen oman itsetunnon kanssa, kun ei ole enää se hidas, saamaton ja vähän yksinkertaisen oloinen, kun haaveilen aiemmin puolet opinnoistani, vaikka olenkin käynyt lukematta kouluni läpi.

Jos olisin saanut diagnoosin aiemmin, olisinko kyennyt ehkä jopa lukemiseen keskittyneenä saavuttamaan jotain enemmän, koska asiat ovat itselleni aika helppoja matikasta musiikkiin. En tiedä. Ehkä en.

Noooo, ei suoraan, mutta ymmärrän itseäni paremmin ja olen itselleni armollisempi. En enää yritä sopeutua joukkoon ja muuttaa itseäni vaan hyväksyn itseni tällaisena kuin olen. Se on parantanut itsetuntoa ja kohdennan energiani ihmisiin, joiden kanssa minulla klikkaa ihan luonnostaan.