Lue keskustelun säännöt.
Onko muita semivauraita, jotka pelkää koko ajan menettävänsä kaiken?
06.11.2022 |
Mulla (ja miehellä) on ihan hyvät tulot ja ollut jo vuosia. Toinen vanhempani on kuollut ja hänen myötä tuli pieni perintö. Varallisuus on pitkälti kiinni kiinteistöissä ja ne omistetaan miehen kanssa 50-50 ja ollaan avioliitossa. Olen säästänyt ihan aina ainakin jonkin verran mutta toisaalta taas myös harrastanut yhtä suht kallista lajia. Ikä alkaa jo vitosella eli työttömyyden/laman iskiessä en todellakaan ole vahvoilla työmarkkinoilla ja kokemuskin hyvin kapealta sektorilta.
Säästäminen ja sijoittaminen stressaa koko ajan; en osaa elää niin pihisti kuin toistaalta toivoisin voivani. Ruokaan menee ihan liikaa rahaa ja samoin talossa tai mökillä on jatkuvaa rempattavaa. Katselen ja luen silmät ympyräisinä miten ihmiset ostaa uusia autoja tai sisustaa designilla tai käy kauneushoidoissa tai reissaa. Tai sijoittaa koko ajan enemmän ja treidaa osakkeilla menestystuottoja. Omassa päässä mulla/meillä ei vaan ole varaa ja kuitenkin tiedän että jollain mittarilla meillä pitäisi olla. Missä vaiheessa elämästä voi nauttia ja tehdä asioita, joita haluaa? Vai pitääkö vain syödä juureksia ja soijarouhetta ja säästää 50% nettotuloista eläke/pahan päivän varalle? Kun on vuosia säästänyt vajaa 10% nettotuloista niin potti ei ole kovin kummoinen ja sijoitusasunnon arvo sakkaa markkinoiden mukana joka päiväSota-aika pelottaa, kaiken menettäminen pelottaa, jopa sekin pelottaa että jos tulee ww3 ja uusi pula-aika niin sitten harmittelen etten ennen sotaa ostanut herkkuja kun niitä sai jne. huoh.
Kommentit (18)
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuon ajatusmaailman. Olet sitonut oman turvallisuudentunteesi rahaan.
Minulla auttoi, kun mietin, että miten eläisimme, jos meillä ei olisi omaisuutta lainkaan. Saisimme kaupungilta vuokra-asunnon, toimeentulotukea ja asumistukea. Pärjäisimme sillä kyllä.
Meillä on nyt ihan hyväpalkkaiset työt. Itse olen hankkinut useamman ammatin, joten voin vaihtaa tarvittaessa, jos nykyisestä työt loppuvat tai en itse jaksa.
.
Paitsi että mikä takaa edes nykyistä sosiaaliturvatasoa tulevaisuudessa? Tälläkin hetkellä Suomessa nähdään nälkää Ja itselläni ei ole kuin yksi koulutus, ei edes ammattia vaan pitkä kokemus.
Pelkään köyhyyttä enemmän kuin kuolemaa. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Boomerin taas vinkumassa vaikka oikeasti nuoriso tässä tulee enemmän kärsimään tulevaisuudessa.
Olisko tilanteenne jotenkin parempi persaukisena? No ei todellakaan. Aina on parempi olla omaisuutta ja säästöjä.
Köyhänä olisit vapaa kaikesta.
Mulla on hyvät tulot ja yläkeskiluokkainen elämä. Jos kävis niin että oma firma feilais, siihen loppuisi mun osalta lopullisesti kaikki osallistuminen yhteiskunnan rakentamiseen, niin hienosti on Suomessa yrittäjille elämä pedattu ja siitä asiasta pitää siinä tilanteessa ottaa kaikki irti.
Voisin vihdoinkin elää. Nyt menee koko hereilläoloaika jollain tasolla työssä, joko sitä tehden tai ajatellen, tai alitajuisesti työstäen.
Köyhänä olisin vapaa
Onko tämäkin joku Pietarin trollien yritys valaa epävarmuutta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pelkäisin? Töistä tulee hyvä palkka joka kuukausi. Oma talo ja kesämökki. Pari autoa pihassa ja säästöjä pankissa. Helpoa ja hyvää elämää.
Ihmiset on iänkaiken selviytyneet ilman "mitään". Se, ettet usko tuohon pystyväsi kuulostaa siltä, ettet ole haastanut itseäsi kovinkaan monipuolisesti.
Harrastatko riittävän haasteellista liikuntaa? Millä tolalla ihmissuhteet on? Onko mitään selviytymistaitoja, tai oletko ikinä miettinyt mitä voit tehdä jos tulee hätä? Kyse ei ole köyhyydenpelosta vaan itseluottamuksen puutteesta. Tee asioita joista saat sitä lisää. Raha ei selvästikään ole tähän ratkaisu, eli aika varmaan siirtää katse toisaalle.
Elämä on lähtökohtaisesti ennakoimatonta ja siksi myös kiinnostavaa. Säästöt on siihen että riskeihin on varauduttu mahdollisuuksien puitteissa, mutta historia osoittaa että ei niitä koskaan voi täysin poistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samanlaisia ajatuksia. Oon 42, mies muutaman vuoden vanhempi. Talo velaton, säästöjä muutamia kymmeniä tuhansia. Kaksi lasta. Säästän ja sijoitan yleensä noin puolet nettotuloista (netto mulla 2300 eli en ole edes mitenkään hyvätuloinen) ja välillä mietin, että pitäisi oikeasti ottaa jo rennommin. Muut ihmiset tilaa ruokabokseja, käy ravintolaillallisilla, ostelee tavaraa minä vaan säästän, koska nimenomaan pelkään köyhyyttä. Ja nythän tämä tilanne vasta kauhistuttaakin, kun kaikki kallistunut.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuon ajatusmaailman. Olet sitonut oman turvallisuudentunteesi rahaan.
Minulla auttoi, kun mietin, että miten eläisimme, jos meillä ei olisi omaisuutta lainkaan. Saisimme kaupungilta vuokra-asunnon, toimeentulotukea ja asumistukea. Pärjäisimme sillä kyllä.
Meillä on kaikki rahat kiinni asunnoissa, mutta toisaalta tarvitsemme ne omaan asumiseemme. Sinänsä meillä ei siis ole ylimääräistä.
Meillä on nyt ihan hyväpalkkaiset työt. Itse olen hankkinut useamman ammatin, joten voin vaihtaa tarvittaessa, jos nykyisestä työt loppuvat tai en itse jaksa.
Ennen pelkäsin myös terveyden menettämistä, mutta senkin kanssa olen sinut. Jos niin kävisi, se ei olisi oma valinta. Elämässä tapahtuu asioita, joihin ei voi vaikuttaa.
Jos sota tulisi, asuisimme varmaan sisarusten perheiden kanssa mökillä. Olisi varmasti ahdasta, mutta pärjäisimme kyllä. Tai sitten lähtisimme maasta. Siihenkään asiaan en voi itse vaikuttaa.
Yritän elää omaa elämääni parhaani mukaan: reissaamme, herkuttelemme, harrastamme meille tärkeitä juttuja. Emme kuitenkaan tuhlaa ihan turhuuksiin.
Paljon järkeviä ajatuksia, mutta alapeukutin ihan tuon jos sota syttyisi, asuisin mökillä -aivopierun takia.
Jos sota syttyisi, 18-60-vuotiaat suomalaiset eivät mökkeilisi vaan tekisivät omia töitään tai vaihtoehtoisesti Suomen valtion määräämiä työtehtäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä sille mitään voi jos sota tulee ja kaiken menettää; sitten aloitetaan alusta uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuon ajatusmaailman. Olet sitonut oman turvallisuudentunteesi rahaan.
Minulla auttoi, kun mietin, että miten eläisimme, jos meillä ei olisi omaisuutta lainkaan. Saisimme kaupungilta vuokra-asunnon, toimeentulotukea ja asumistukea. Pärjäisimme sillä kyllä.
Huh, toi ois siis niin hirveetä. Se kokemus, että olet ihan pohjasakkaa ja et voi tehdä juuri mitään niitä valintoja, joita kukkona tunkiolla voi.
Lisäksi ei olisi mitään, millä päteä i d i o o t e i l l e, joille ei mene jakeluun sun arvokkuutesi, jopa heitä ylempänä.
Ei saisi asua omakotitalossa, ei ois varaa polttopuihin jne. Ne ovat niin tunnelmallisia juttuja.
Et olisi ihmisenä enää yhtään mitään. Hyi olkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eipä sille mitään voi jos sota tulee ja kaiken menettää; sitten aloitetaan alusta uudestaan.
Ei aloiteta. Mun alkuni: Kaksio Kalliosta 2-vuotiaana, 2ha kesämökkikiinteistö Nuuksiosta 30-vuotiaana, kiinteistö ulkomailta 32-vuotiaana, 200 000€:n ennakkoperintö 42-vuotiaana ja 1 400 000€:n perintö 48-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Köyhänä olisit vapaa kaikesta.
Mulla on hyvät tulot ja yläkeskiluokkainen elämä. Jos kävis niin että oma firma feilais, siihen loppuisi mun osalta lopullisesti kaikki osallistuminen yhteiskunnan rakentamiseen, niin hienosti on Suomessa yrittäjille elämä pedattu ja siitä asiasta pitää siinä tilanteessa ottaa kaikki irti.
Voisin vihdoinkin elää. Nyt menee koko hereilläoloaika jollain tasolla työssä, joko sitä tehden tai ajatellen, tai alitajuisesti työstäen.
Köyhänä olisin vapaa
Ai jaa. Mä olen miljoonaperijänä vapaampi, kuin köyhänä oli(si)n.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä sille mitään voi jos sota tulee ja kaiken menettää; sitten aloitetaan alusta uudestaan.
Ei aloiteta. Mun alkuni: Kaksio Kalliosta 2-vuotiaana, 2ha kesämökkikiinteistö Nuuksiosta 30-vuotiaana, kiinteistö ulkomailta 32-vuotiaana, 200 000€:n ennakkoperintö 42-vuotiaana ja 1 400 000€:n perintö 48-vuotiaana.
Siis lahjaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuon ajatusmaailman. Olet sitonut oman turvallisuudentunteesi rahaan.
Minulla auttoi, kun mietin, että miten eläisimme, jos meillä ei olisi omaisuutta lainkaan. Saisimme kaupungilta vuokra-asunnon, toimeentulotukea ja asumistukea. Pärjäisimme sillä kyllä.
Meillä on kaikki rahat kiinni asunnoissa, mutta toisaalta tarvitsemme ne omaan asumiseemme. Sinänsä meillä ei siis ole ylimääräistä.
Meillä on nyt ihan hyväpalkkaiset työt. Itse olen hankkinut useamman ammatin, joten voin vaihtaa tarvittaessa, jos nykyisestä työt loppuvat tai en itse jaksa.
Ennen pelkäsin myös terveyden menettämistä, mutta senkin kanssa olen sinut. Jos niin kävisi, se ei olisi oma valinta. Elämässä tapahtuu asioita, joihin ei voi vaikuttaa.
Jos sota tulisi, asuisimme varmaan sisarusten perheiden kanssa mökillä. Olisi varmasti ahdasta, mutta pärjäisimme kyllä. Tai sitten lähtisimme maasta. Siihenkään asiaan en voi itse vaikuttaa.
Yritän elää omaa elämääni parhaani mukaan: reissaamme, herkuttelemme, harrastamme meille tärkeitä juttuja. Emme kuitenkaan tuhlaa ihan turhuuksiin.
Paljon järkeviä ajatuksia, mutta alapeukutin ihan tuon jos sota syttyisi, asuisin mökillä -aivopierun takia.
Jos sota syttyisi, 18-60-vuotiaat suomalaiset eivät mökkeilisi vaan tekisivät omia töitään tai vaihtoehtoisesti Suomen valtion määräämiä työtehtäviä.
Höpö höpö, jos työ olisi sodan aikana hyödytöntä, sitä ei välttämättä olisi. Myös ulkomaille pakenemisvaihtoehto on täysin relevantti ja aion itsekin käyttää sitä jos jotain tulisi. Sinne on toki siirryttävä riittävän hyvän sään aikaan.
Enpä pelkää kaiken menettämistä. Turvallisuuteni ei ole sidoksissa rahaan. Lähipiirissä on tullut konkursseja ja niistä on selvitty jaloilleen. Miksi minä en myös selviäisi, jos niin tapahtuisi? Eikä raha ole maailman tärkein asia. Jos lähtee kaikki alta niin etsin jonkun paskatyön, josta saan ees vähän rahaa ja muutan halpaan yksiöön tai sukulaisille hetkeksi. Oletettavasti en tule ikinä jäämään työttömäksi kun on sellainen ammatti, että työt ei lopu. Jos tulee sota niin tulee. On siitä ennenkin selvitty. Vaari 98v. porskuttaa edelleen ja on tosiaankin sen sodan elänyt ja kaiken siihen liittyvän köyhyyden kokenut. Ihminen on kummallisen sinnikäs olento. Raha on viimeinen asia tässä maailmassa mitä kannattaa murehtia. Rahaa tulee maailmaan koko aika lisää, mutta esim. terveyttä et välttämättä ikinä saa takaisin kun se menee. Etkä läheisiä ihmisiä.
Tulevaisuus tuo tullessaan kuolemaa, kurjuutta, nälänhätää ja loppujen lopuksi kaiken menettämisen. Ulkomaille pakeneminen ei ole mahdollista sillä kaikki alkaa äkkiä. Painakaa mieleeni mitä sanoin kun tämä aika koittaa.
Tunnistan tuon ajatusmaailman. Olet sitonut oman turvallisuudentunteesi rahaan.
Minulla auttoi, kun mietin, että miten eläisimme, jos meillä ei olisi omaisuutta lainkaan. Saisimme kaupungilta vuokra-asunnon, toimeentulotukea ja asumistukea. Pärjäisimme sillä kyllä.
Meillä on kaikki rahat kiinni asunnoissa, mutta toisaalta tarvitsemme ne omaan asumiseemme. Sinänsä meillä ei siis ole ylimääräistä.
Meillä on nyt ihan hyväpalkkaiset työt. Itse olen hankkinut useamman ammatin, joten voin vaihtaa tarvittaessa, jos nykyisestä työt loppuvat tai en itse jaksa.
Ennen pelkäsin myös terveyden menettämistä, mutta senkin kanssa olen sinut. Jos niin kävisi, se ei olisi oma valinta. Elämässä tapahtuu asioita, joihin ei voi vaikuttaa.
Jos sota tulisi, asuisimme varmaan sisarusten perheiden kanssa mökillä. Olisi varmasti ahdasta, mutta pärjäisimme kyllä. Tai sitten lähtisimme maasta. Siihenkään asiaan en voi itse vaikuttaa.
Yritän elää omaa elämääni parhaani mukaan: reissaamme, herkuttelemme, harrastamme meille tärkeitä juttuja. Emme kuitenkaan tuhlaa ihan turhuuksiin.